Pulse247 ketteröitti toimintaansa Contribyten valmennuksella
Lisää ketteryyttä koulutusohjelman avulla
Contribyte fasilitoi Pulse247:lle koulutusohjelman, jossa opeteltiin yhdessä muun muassa Scrumin perusteita ja kehitettiin toimintaa entistä ketterämmäksi. Lähtötilanteena oli se, että tuotekehityksestä löytyi sekä kokeneempaa henkilöstöä että hieman nuorempia työntekijöitä, joille ketterän kehittämisen menetelmät eivät olleet vielä tuttuja. Kaikki tuotekehityksen parissa työskentelevät haluttiin saada samalle viivalle, jotta dialogi ja yhteistyö helpottuisivat. Tavoitteena oli, että kaikki tuotekehityksen parissa työskentelevät puhuisivat samaa kieltä ja jokainen voisi ottaa kantaa päätöksiin ja prosessin kehittämiseen tasapuolisesti.
Teoria tutuksi käytännön esimerkeillä
Koulutusohjelma aloitettiin Oikeat ominaisuudet -koulutuksella, jossa paneuduttiin muun muassa asiakasymmärrykseen, vaatimustenhallintaan ja priorisointiin. Tämän lisäksi pidettiin myös muita koulutuspäiviä ketteristä toimintatavoista ja tuotehallinnasta, sekä viikoittaisia tilannekatsauksia, joissa seurattiin ketterien menetelmien omaksumista ja suunniteltiin koulutusohjelman etenemistä. Koska kyseessä oli pitkäjänteinen kehitysprosessi, katsottiin useamman kuukauden koulutusohjelman tuovan parhaat hyödyt.
Valmennuksen aikana opiskeltiin ketterän kehittämisen teoriaa yrityksen omia esimerkkejä käyttäen. Teorian lisäksi tehtiin paljon erilaisia harjoituksia, joiden avulla paneuduttiin ketteriin käytäntöihin ja niiden soveltamiseen jokapäiväisessä kehitystyössä. Harjoitusten avulla myös kartoitettiin sitä, mitkä asiat sujuvat hyvin ja mitä kannattaa kehittää jatkossa.
– On ollut todella avaavaa ja hyödyllistä kuulla ulkopuolisten kouluttajien vinkkejä ja huomioita toiminnan kehittämisestä, toteaa Chief Product Officer Miska Närhi.
Ketteriä valmiuksia koko tiimille
Ketterien valmiuksien tuominen koko tiimille oli koulutuksen ykkösprioriteetti. Koko tiimin kouluttamisen lisäksi yksi työntekijöistä sai opastusta ja valmiuksia Product Ownerina toimimiseen, ja on nyt päässyt ottamaan vastuuta tässä roolissa myös ihan käytännön tasolla.
– Nyt meillä on kaikilla paremmat lähtökohdat siihen, miten homma toimii, mikä auttaa toimimaan paremmin tiimeissä, ottamaan kantaa ja tuomaan tärkeitä asioita esille retrospektiiveissä!
Myös valmennuksen toimintamalli on ollut Närhen mukaan todella toimiva. Koulutuksen runko pidettiin joustavana, ja sitä muokattiin ja täydennettiin esiin nousevien tarpeiden mukaan valmennuksen edetessä.
– Tämä on toiminut meille todella hyvin ja olemme arvostaneet sitä, että tekeminen on ollut konkreettista ja käytännönläheistä, sekä tarpeisiimme räätälöityä.
Löydetty potentiaali
Aiemmin osalla tiimistä on ollut korkea kynnys osallistua keskusteluun esimerkiksi retrospektiiveissa, mutta valmennuksen ansiosta tämä kynnys on madaltunut, kun erilaiset käytännöt ja termit ovat tulleet tutuiksi. Lisäksi valmennus auttoi konkretisoimaan sen, miten tuotekehitystiimien kannattaa toimia.
– Tätä on saatu hyvin vietyä käytäntöön jo nyt, ja tilanne varmasti jatkaa kehittymistään vielä tulevaisuudessa. Olemme saaneet paljon hyviä kommentteja ja sparrausta, mikä on auttanut meitä selkiyttämään ja kehittämään toimintaamme.
Parasta valmennuksessa oli nähdä, miten tuotekehitystiimin uudet jäsenet innostuivat työstä ja huomasivat oman potentiaalinsa. Osasta välittyi selkeästi se, kuinka koulutus herätti ajattelemaan asioita uudelta kannalta. Vaikuttaakin siltä, että valmennuksen lopputuloksena on entistä motivoituneempi ja itseohjautuvampi tiimi!
Tiedot
Tilaaja: | Pulse 247 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Contribyte - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Contribyte - Muita referenssejä
Contribyte - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |