"Asiakas ensin -asenne näkyi jo tarjouksessa"
Juuri oikeanlainen IT-ympäristö löytyi pilvestä
Jos yrityksessä ei ole omia IT-ammattilaisia, saattaa ICT-ympäristön kriittinen arviointi jäädä tekemättä. Tämä tarkoittaa usein turhia kuluja tai infrastruktuuria, jota ei ole optimoitu liiketoiminnan ehdoin.
Pääomasijoitusyhtiö Juuri Partners tunnisti ICT:n merkityksen liiketoiminnan vauhdittajana ja kilpailuedun kasvattajana, sekä omassa toiminnassaan että salkkuyhtiöissään. Riveihin palkattu teknologiajohtaja Eetu Blomqvist siirsi ensimmäisenä Juuri Partnersin oman IT-ympäristön pilveen. Kumppaniksi otettiin selkeäsanainen ja asiakaslähtöinen Elmo.
Jäykkä IT-ympäristö näkyi etenkin etätöissä
Se, että pääomasijoitusyhtiössä on oma teknologiajohtaja vastaamassa salkkuyhtiöiden kilpailukyvyn kasvattamisesta digitalisaation ja ICT:n keinoin, on melko poikkeuksellista – mutta tärkeää. Nivoutuuhan liiketoiminta ja ICT monin paikoin yhä tiiviimmin yhteen.
- Lähes kaikissa yhtiössä ICT pitää pyörät pyörimässä tai ainakin tuottaa kilpailuetua. Merkittävä osa työpanoksestani menee kohdeyhtiöille: kartoitamme, miten saamme ICT:llä tuettua yritysten kasvua, Blomqvist kertoo.
Vuonna 2014 perustettu Juuri Partners on reilun 10 asiantuntijan organisaatio, joten sisäisesti kyse ei ole erityisen mittavasta IT-ympäristöstä. Etätöiden lisäännyttyä kävi kuitenkin ilmeiseksi, että myös omassa infrassa oli haasteita. Blomqvist laittoi yhtiön siunauksella tuulemaan heti taloon tultuaan.
- Meille oli palveluntarjoajan kautta rakennettu ympäristö, joka ei enää toiminut: se oli turhan jäykkä kokonaisuus, jossa oli konesalit, palvelimet ja levytilaa. Se ei vastannut tarpeitamme. Päätimme tehdä järjestelmäjumpan, jotta saamme joustavuutta ja kustannussäästöjä tekemiseen.
“Asiakas ensin” -asenne näkyi jo tarjouksessa"
Juuri Partners jututti Blomqvistin johdolla keväällä 2021 useamman toimijan ja sai hyvin erilaisia tarjouksia. Mikä Elmon tarjouksessa erottui?
- Elmolta tuli kaikkineen erittäin hyvä tarjous. Erityisesti meitä kiinnosti, kuinka Elmolla lähestyttiin asiaamme. Heillä oli selvästi “asiakas ensin” -asenne
Blomqvist täsmentää Elmon palvelukulttuurin olleen tarjousten joukossa poikkeava: siinä missä moni lähestyi haastetta ikään kuin sisältä ulospäin, mallilla jossa omat prosessit määrittävät, mitä ja miten tarjotaan, oli Elmon tarjous tähän nähden päälaellaan.
- Elmo sovitti oman tekemisensä sen ympärille, mikä meidän tarpeemme oli. On harmillisen yleistä, että palveluntarjoajat tuottavat vähän tunkkaisen tuntuisia tarjouksia, jotka ovat kaiken lisäksi niin monimutkaisia, että tilaajan pitää todella tietää, mitä ostaa. Elmon tarjous oli selkeä, simppeli ja kaikkineen ymmärrettävä.
Merkittäviä kustannussäästöjä ja tyytyväiset käyttäjät
Siirtyminen pilvipalveluun oli nopea ja sujuva prosessi. Samalla toimistotilojen wlan-sisäverkko laitettiin Elmon johdolla kuntoon.
- Elmolta oli mukana kaksi dedikoitua tekijää, eikä itse tarvinnut stressata, tuleeko hommat tehtyä. Kaikki meni todella nopeasti, mikä oli tavoitekin, Blomqvist kiittelee.
Siirtyminen on premise -ympäristöstä pilveen on osoittanut järkevyytensä. Nyt liiketoiminta pyörii sujuvasti Microsoft 365 -ympäristössä, jossa tarvitaan vain läppärit, puhelimet, toimiston verkkoinfra ja kotitoimistojen laajakaistat.
- Kustannussäästöjä saatiin merkittävästi. Lisäksi käyttäjät ovat olleet todella tyytyväisiä. Tukitarve on paljon aiempaa vähäisempi, pilviympäristö antaa pelivaraa ja kaikki toimii hyvin. Olemme sen verran standardissa ympäristössä, ettei infra tule työn tekemisen tielle.
Tietoturva ISO27001-sertifioinnin varmuudella
Elmo on ISO27001-sertifioituna toimijana pystynyt sparraamaan myös Juuri Partnersin tietoturva-asiat.
- Juuri Partnersin ympäristössä on arkaluontoisia tietoja yrityksistä ja henkilöistä. Kun käsissä on isoja yritysjärjestelyitä, sukupolvenvaihdoksia ja hankkeita, pitää tietoturvan olla taattu. Meillä tietoturva on kaiken ja kaikki läpileikkaava asia, Elmon avainasiakaspäällikkö Juhani Koskinen sanoo.
Yhteistyö jatkuu Elmon valvoessa järjestelmiä ja vastatessa lisenssien järkevästä hallinnasta. Seuraavaksi aikomuksena on ottaa haltuun pilvipalveluiden käytön hienosäätö.
– Tulemme varmasti katsomaan Elmon kanssa pilvityökalujen tehokasta käyttöä koulutuksen muodossa. Puoli vuotta olemme opetelleet itsekseen, mutta tässäkin on hyvä, että Elmo pystyy sparraamaan meitä, Blomqvist sanoo.
Tiedot
Tilaaja: | Juuri Partners Oy |
Ajankohta: | 2022 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut | |
It-omaisuuden hallinta | |
Konesalipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS |
ICT Elmo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
ICT Elmo - Muita referenssejä
ICT Elmo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |