BetaSähkö Oy: Adminetissä on ylivertaiset ominaisuudet
– Päädyimme Adminettiin, koska siinä oli oikeastaan ylivertaiset ominaisuudet suhteessa muihin ja kaikki samassa paketissa siten, ettei tarvitse siirtää mitään tietoja paikasta toiseen. Alussa Adminetin hinta epäilytti, mutta kun pääsimme sisään käyttöön, huomasimme että se nopeutti toimintaamme huomattavasti ja säästi myös kustannuksia edelliseen tilitoimistopalveluun ja -ohjelmistoon verrattuna, joten siinä kohtaa tuli positiivinen yllätys, Pertti Pitkälä kertoo.
Ajansäästöä palkanlaskennasta
Adminetin käyttöönoton yhteydessä BetaSähkön kirjanpitopalvelu otettiin Admicomin tilitoimistosta ja palkat Pitkälä maksaa itse.
– Hoidan tuntikorttien hyväksynnän ja korjaukset, palkanlaskennan sekä työeläkemaksut ja muut. Loma-aikojen toimenpiteitä varten Admicom toimittaa erilliset ohjeet, joita seuraamalla palkanlaskenta on helppoa. Adminet tulkitsee työehtosopimusta ja TyEL-maksutkin lähtevät ovt-kanavaa pitkin lähes itsestään. Se on kyllä hyvä systeemi, kun ei oikeastaan itse tarvitse muuta kuin painella muutamia nappeja. Helpompaa systeemiä saa hakea.
– Aiemmin 10 miehen palkanmaksuhärdellissä meni pari päivää. Nyt sähköisten tuntikorttien tarkistamiseen ja korjaamiseen menee sellainen neljä tuntia ja varsinaiseen palkanmaksuun puolisen tuntia, ja homma on sillä selvä. Myös loma-aikojen toimenpiteisiin minulla menee nyt noin tunti aiemman parin päivän sijaan. Kaiken kaikkiaan aikaa säästyy yllättävän paljon.
Ostojen käsittelyn kokonaisuus on nopeaa ja tehokasta
Adminetin työkaluista yritykselleen yksittäiseksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi Pitkälä nimeää ostolaskujen käsittelyn kokonaisuuden.
– Järjestelmän yksittäisistä ominaisuuksista sanoisin, että ihan ylitse muiden on ostolaskujen käsittely. Se on aivan ylivoimainen ja jo itsessään syy hankkia Adminet. Olen pyöritellyt samaa kokonaisuutta muillakin järjestelmillä ja todennut, että Adminet on tuplasti helpompi, kun kulut kirjautuvat projekteille heti, rahat lähtevät tililtä automaattisesti oikeana päivänä, ostojen siirtäminen myyntilaskuille on jouhevaa ja seuranta helppoa.
Erityistä kiitosta saa helppo tarvikeostojen edelleenlaskuttaminen, jossa muutamalla valinnalla saadaan hoidettua koko myyntilaskutus ja Adminet varmistaa, että maksu myös saadaan asiakkaalta.
– Ostolaskuilta saa siirrettyä tarvikkeet rivi riviltä myyntilaskulle ja pystyy määrittämään katteen saman tien muutamalla napinpainalluksella, joten sellainen käsin hakkaaminen jää kokonaan pois. Sekin on erittäin positiivista, että minun ei tarvitse juosta postilaatikolla lähettämässä myyntilaskuja, vaan tilanteen vaatiessa sieltä lähtee karhukirjeetkin perään ja tarvittaessa perintätoimistoon.
Tarpeellinen seurantatyökalu
Yrityksen toimintojen seurannassa BetaSähköllä on otettu tehokäyttöön Adminetin porautuva raportointityökalu data-analysaattori, jolla seurataan projektien kokonaisuutta. Yksittäisten kohteiden tarkempi seuranta tehdään kohderaporteilta.
– Työkaluna data-analysaattori on välttämätön. Siellä kaikki projektit ovat reaaliaikaisesti nipussa ja näkee heti yhdellä silmäyksellä, ovatko projektit plussalla vai miinuksella, onko tavoitekatteisiin päästy ja minkä tyyppiset työt eivät ole meille kannattavia.
– Kohderaporteilta seuraan tarkasti työaikoja, lisätöitä, tarvikekäyttöä ja -kustannuksia sekä niiden laskutusta.
Pitkälä hyödyntää Adminetistä saatavaa reaaliaikaista kirjanpitotietoa myös laajemmin yrityksen tilanteen seuraamisessa.
– Esimerkiksi tuloslaskelmaa seuraan jokaisen laskutuksen jälkeen, jotta näen kokonaisuuden. Rahoitusennusteella puolestaan seuraan kassatilannetta eteenpäin. Siitä täytyy myös antaa pisteet, että kaikki kirjanpitotapahtumat ovat reaaliajassa, joten on mukava seurata sisäiseltä tulosraportilta vertailua eri kuukausien välillä ja vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Suosittelija:
Helpompaa systeemiä saa hakea.
Pertti Pitkälä
Tiedot
Tilaaja: | BetaSähkö Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |