Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
Asiakastarina: Domicet
Vuonna 1978 Kaarinassa perustettu Domicet tuo maahan kaihdinkomponentteja ja kehittää, valmistaa ja jakelee komponentteja ja tekstiilejä aurinkosuojaustuotteiden valmistajille Suomessa ja ympäri maailmaa. Domicet on Suomen johtava jousimekanismien valmistaja.
Vuonna 2021 Domicet siirtyi yrityskaupan myötä osaksi Mzuri Group -konsernia, johon kuuluu yhteensä 12 yritystä.
Uuden emoyhtiön ERP-ratkaisu ei sopinut Domicetin tarpeisiin
Yrityskauppa tiesi uuden omistajan lisäksi uutta ERP-järjestelmää. Emoyhtiössä käytössä ollutta Microsoft Dynamics NAV2009 -ratkaisua ei kuitenkaan ollut lokalisoitu Suomeen Domicetin tarpeisiin, mikä aiheutti haasteita käyttöönotolle ja siten suomalaisyrityksen liiketoiminnalle. Tarve uudelle ERP-järjestelmälle oli ilmeinen, sillä tehokas asiakaspalvelu edellyttää muun muassa materiaalivarastojen, kokoonpanon ja toimitusten reaaliaikaista hallintaa.
Uutta järjestelmää alettiin kartoittaa yhdessä Innofactorin kanssa, ja Domicetin tarpeisiin sopivimmaksi ratkaisuksi osoittautui lopulta Dynamics 365 Business Central Cloud. Domicetilla pidettiin erittäin tärkeänä, että käytössä on aina uusin versio ohjelmistosta, mikä puolsi nimenomaan pilvipohjaisen ratkaisun käyttöönottoa.
Dynamics 365 Business Centralin lisäarvoratkaisut sujuvoittavat liiketoimintaa
Yhteistyön myötä Domicet otti käyttöön Business Centralin pilviversion seuraavilla liiketoimintaa sujuvoittavilla lisäarvoratkaisuilla:
- ExFlow-ostolaskuratkaisu tehostaa ostotilausten ja ostolaskujen käsittelyä ja vähentää manuaalisen työn tarvetta.
- Innofactorin Finvoice-lisäarvoratkaisun avulla sähköinen myyntilaskuaineisto voidaan muodostaa suoraan Business Centralista.
- Consilia Bank Pro -maksuliikenneratkaisu mahdollistaa suoran yhteyden Business Centralin ja suomalaisten pankkien välillä tietojen vaihtamiseksi.
Pilvipohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään siirtyminen osoittaa, kuinka Domicet pyrkii moderneja digitaalisia työkaluja hyödyntämällä toimittamaan laadukkaita aurinkosuojatuotteita asiakkailleen mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti. Lisäksi pilvi helpottaa esimerkiksi suunnittelutyötä ja tarjoaa kustannussäästöjä.
Kumppanin toimialakokemus auttoi oikean ratkaisun löytämisessä
Innofactor on tehnyt laajasti yhteistyötä tukkukauppojen ja valmistavaa teollisuutta edustavien yritysten kanssa, minkä myötä alan toimijoiden tarpeet ovat tulleet tutuiksi. Tämä helpotti yhteistyötä myös Domicetin kanssa.
"Pilvialustalle toteutettu ERP-järjestelmä sopii meidän tarpeisiimme parhaiten. Business Centraliin integroitu ostolasku- ja muut lisäarvoratkaisut helpottavat yhteistyötä omien asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa, mikä oli meille tärkeä kriteeri uudessa järjestelmässä. Yhteistyö Innofactorin kanssa sujui hyvin, sillä heidän asiantuntijoidensa osaaminen oli loistavaa ja työskentely oli asiakasta kuuntelevaa, tehokasta ja joustavaa", sanoo CFO Taru Vitala Domicetilta.
Näin se tehtiin
Muun muassa seuraavat ratkaisut ja palvelut ovat osa Domicetille toteutettua kokonaisuutta:
Suosittelija:
"Pilvialustalle toteutettu ERP-järjestelmä sopii meidän tarpeisiimme parhaiten. Business Centraliin integroitu ostolasku- ja muut lisäarvoratkaisut helpottavat yhteistyötä omien asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa, mikä oli meille tärkeä kriteeri uudessa järjestelmässä. Yhteistyö Innofactorin kanssa sujui hyvin, sillä heidän asiantuntijoidensa osaaminen oli loistavaa ja työskentely oli asiakasta kuuntelevaa, tehokasta ja joustavaa."
Taru Vitala
Tiedot
Tilaaja: | Domicet |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Integraatiot |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - Senior ohjelmistokehittäjä
- Laura - Product Designer, Game Development Tools & UX
- Nordea - Technology Business Risk Manager
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
- Frends iPaaS - Global Digital Marketing Manager | 4.5K-5.3K€/month
- Laura - Senior developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- TNNet Oy - TNNet tuntee Viherlandian IT-infran 20 vuoden ajalta
- Nodeon - Ratikka luo kasvua Vantaalle
- Sulava Oy - Business Finland: Tavoitteena puhdas Azure-pohjainen pilviympäristö
- Wunder - Metsanhoidonsuositukset.fi – onnistunut digiloikka painetuista oppaista innovatiivisiiin rajapintaratkaisuihin
- Wunder - Tikkurila – Sirpaleisesta saumattomaan digiin
- Wunder - Ara uudisti sivustonsa yhdessä Wunderin kanssa
- Red & Blue Oy - Chiller Oy:n kasvumarkkinointi
Tapahtumat & webinaarit
- 20.09.2024 - AamuAreena 20.9.2024: Data-avaruudet ja niiden hyödyntäminen
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Aluerajoitettu työaikakirjaus tekee työajanseurannasta hallittavampaa
- Maxtech - Aluerajoitettu työaikakirjaus tekee työajanseurannasta hallittavampaa
- TietoPiiri Oy - Osaamispankki - järjestön tehtävien ja vapaaehtoisen työvoiman kohtaamiseksi
- TietoPiiri Oy - Lahjoitusten integrointi kirjanpitoon - järjestön CRM TP FONSIN superkyky
- TNNet Oy - Tutustu: Tietoturvakoulutus ja hyökkäyssimulaatio
- Timeless Technology - Tuoteuutuus: ControlByWeb® Quick-Connect Sensor™ lämpötilan valvontaratkaisu.
- Identio Oy - Julius Rajalasta Idention operatiivinen johtaja
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |