CASE: Tevella Oy
Esiselvityksellä työkalut prosessien kehitykseen ketterästi
Tausta / Lähtötilanne
Tevella Oy:llä oli tiedossa muutto uusiin toimitiloihin ja samalla haluttiin tarkastella kriittisesti ulkopuolisin silmin sisälogistiikan prosesseja kokonaisvaltaisesti vastaanotosta, hyllytykseen, keräilyyn, pakkaukseen ja lähetykseen. Tähän ratkaisuksi valikoitui Leanwaren tarjoama Varastoinnin tehokkuuden esiselvitys.
Miksi Leanware?
”Halusimme näkemyksen Suomen johtavalta sisälogistiikan ohjelmistojen ja prosessien osaajalta, joka uskaltaa rohkeasti haastaa ja kyseenalaistaa toimintamme ja prosessimme Lean-menetelmiä hyödyntäen”, toteaa Tevellan toimitusjohtaja, Jyri-Jukka Ääri.
”Jo lähtötilanteessa oli selvää, että tulemme tarvitsemaan WMS-järjestelmän nykyisen ERP-järjestelmän rinnalle. Leanware vakuutti meidät osaamisellaan ja referensseillään siitä, että he pystyvät tuomaan meille tarvittavan ulkopuolisen näkökulman, unohtamatta järjestelmiä taustalla”, Ääri jatkaa.
Ratkaisu
Esiselvityksessä tehtiin tilaus-toimitusaineistoon perustuva analyysi, jonka avulla muodostettiin yleiskuva materiaalivirrasta ja toiminnan volyymista. Tämän lisäksi asiantuntija vietti päivän asiakkaan varastolla tutustuen prosesseihin, tunnistaen kehityskohteita ja arvioiden niiden potentiaalia. Yhteenvetona tuotettiin suositus toiminnan kehittämisestä sekä investoinnin takaisinmaksulaskelma asiakkaan päätöksenteon tueksi.
Lopputulos
”Esiselvityksen lopputulokset vahvistivat käsitystä muutostarpeista, jotka olimme jo tunnistaneet. Onneksi saimme tästä toimintaamme konkreettisia muutosehdotuksia, joita voimme ottaa välittömästi käyttöömme. Näin saamme säästöjä ja tehostusta jo ennen WMS-järjestelmän käyttöönottoa”, toteaa Jyri-Jukka Ääri.
Lue lisää
Tiedot
Tilaaja: | Tevella Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Supply chain management SCM |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
IoT | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT | |
Kauppa | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Elisa IndustrIQ Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elisa IndustrIQ Finland - Muita referenssejä
Elisa IndustrIQ Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |