Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
Citycon, pohjoismaiden johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä, ulkoistaa erityisesti pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyviä toimintojaan parantaakseen toimintansa skaalautuvuutta ja joustavuutta liiketoiminnan muuttuvien vaatimusten mukaisesti.
"Olemme iloisia yhteistyöstä Cityconin kanssa ja on hienoa saada heidän taloustiiminsä osaksi Staria-perhettä. Tämä kumppanuus on hieno esimerkki siitä, miten kaiken kokoiset yritykset, jotka hakevat kasvua kansainvälisen laajentumisen kautta, hyötyvät Starian skaalautuvista ratkaisuista ja vahvasta kansainvälisestä osaamisesta." – Artti Aurasmaa, CEO, Staria
Citycon Oyj toteaa 13.5.2024 julkaistussa lehdistötiedotteessa seuraavasti:
”Ulkoistamisen piiriin kuuluu talous- ja vuokrahallintotiimien työntekijöitä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Ulkoistus tulee tapahtumaan kolmannella kvartaalilla 2024.
Cityconin ulkoistamiskumppaniksi valitsema toimija on Staria, kansainvälisiä talouspalveluita, ERP-konsultointipalveluita ja BI & Planning -ratkaisuja yli 40 maassa tarjoava suomalainen yritys. Staria toimii kaikissa maissa, joissa työskentelee ulkoistuksen piirissä olevia työntekijöitä.”
"Haluamme jatkossakin hyötyä paikallisesta asiantuntemuksesta toimintamaissamme, ja olemme varmoja, että olemme löytäneet ihanteellisen kumppanin ylläpitämään ja parantamaan taloushallinnon osaamistamme ja samalla varmistamaan saumattoman yhteistyön Cityconin oman organisaation kanssa. Olemme vakuuttuneita siitä, että Staria on meille paras kumppani ja mahdollistaa skaalautuvuuden kehittyvien liiketoimintatarpeidemme mukaan." – Sakari Järvelä, Chief Financial Officer, Citycon
"Toivotamme Cityconin arvostetun tiimin tervetulleeksi joukkoomme kasvattamaan osaajakuntaamme taitavilla ammattilaisilla Pohjoismaista. Odotamme innolla, että voimme tarjota uusille kollegoillemme loistavan kasvupaikan alan ytimessä ja jatkossa vahvan kumppanuuden Cityconin kanssa." – Sanni Koskela, Chief People and Culture Officer, Staria
Lisätietoja:
Sanni Koskela
Chief People and Culture Officer, Staria
+358 40 350 9296
Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Cityconin hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,0 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksista on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain.
Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |