Datahub yhdisti asiakastiedon ja helpotti sen käyttöä
Datahub yhdisti asiakastiedon ja helpotti sen käyttöä
Gramex on musiikin tekijänoikeuksia valvova järjestö, jonka tehtävänä on huolehtia, että muun muassa julkisissa tiloissa, tilaisuuksissa, esityksissä ja radiossa soitettavasta musiikista maksetaan korvaus sen tekijälle. Virnex oli jo aiemmin auttanut Gramexia toteuttamaan verkkoalustan, joka helpotti soittomäärien raportointia ja lupien ostamista. Asiakkaita palveltiin nyt käyttäjäystävällisessä verkkokaupassa, raportointi sujui helpommin ja asiakkaista saatiin samalla kerättyä arvokasta tietoa.
Projektin seuraavassa vaiheessa Gramexille haluttiin rakentaa asiakastietoalusta (Customer data platform) jossa kaikki tieto säilyy ja on integroitavissa minkä tahansa järjestelmän käyttöön. Näin asiakkaita voitaisiin palvella entistä paremmin ja asiakastiedon hallinta olisi entistä sujuvampaa.
Ratkaisu
Perinteisesti dataa kerätään aina tiettyä tarkoitusta palvelevaan järjestelmään. Esimerkiksi tuotannon dataa kerätään tuotannonohjausjärjestelmään, myynnin dataa asiakashallinnan järjestelmään ja markkinoinnin dataa markkinoinnin tarkoituksia varten tehtyyn hallinta ja ohjausjärjestelmään. Eri tarkoituksia palvelevat järjestelmät eivät keskustele keskenään, joten tietoja on vaikeaa yhdistellä. Koska kerätty tieto on sidottu tiettyyn järjestelmään, se myös häviää helposti, jos järjestelmää vaihdetaan.
Virnexin ratkaisu tiedon turvalliseen säilyttämiseen, helppoon ja monipuoliseen käytettävyyteen sekä järjestelmäriippumattomuuteen on järjestelmistä erillään toimiva Asiakastiedon datahub. Tämä asiakastietoalusta kerää tiedot useista eri lähteistä ja yhdistää ne yhdeksi asiakasprofiiliksi. Jäsennellyt tiedot ovat minkä tahansa järjestelmän käytettävissä.
Mitä saavutettiin?
Yksittäisten järjestelmien sijaan kaikki asiakastieto on nyt yhdessä tietokannassa, johon voidaan integroida minkä tahansa järjestelmä tiedon käyttämistä varten. Kerätty asiakastieto ei ole järjestelmäriippuvaista, eikä se häviä järjestelmiä vaihdettaessa.
Tietokantaan kerättyä dataa voidaan myös yhdistellä, jolloin näkymä asiakkaaseen on huomattavasti laajempi kuin yksittäisen järjestelmän, yhtä tarkoitusta varten kerätyn tiedon perusteella. Kun eri yksiköiden ja funktioiden tieto on yhdistettävissä, asiakasta voidaan myös palvella paremmin.
Projektin eteneminen
Ensimmäisen vaiheen tarkoitus oli käytettävyyden parantaminen musiikkilupien ostossa ja soittomäärien raportoinnissa sekä Gramexille että asiakkaille. Uusi verkkokauppa teki helpompaa niin ostamisesta kuin kaupan hallinnasta. Raportoinnin helpottuminen säästi asiakaspalvelijoiden ja asiakkaiden aikaa.
Seuraavaksi verkkokaupalle ja raportoinnista kerätylle tiedolle luotiin palveluväylä, jota pitkin tietoa on helpompi liikutella ja se kerääntyy yhteen paikkaan – datahubiin. Hubiin kerättyä tietoa voidaan käyttää millä tahansa järjestelmällä ja yhdistellä esteettä.
Projektin hyödyt asiakkaalle
Gramex voi tarjota paremman asiointikokemuksen asiakkailleen helppokäyttöisen verkkoasioinnin kautta
Verkkokaupan hallinta Gramexille on helpompaa
Asiakastieto on datahubissa ja helposti käytettävissä minkä tahansa järjestelmän kautta
Eri tietojen tiedon yhdisteltävyys tarjoaa paremman näkymän asiakkaaseen
Asiakasta voidaan palvella paremmin
Teknologia
Front End: VueJS, Back End: PHP/Laravel, Integraatiot: PipeDrive- ja Apollon-tekijänoikeuspalveluun.
Suosittelija:
”Virnex kannusti tarkastelemaan koko tiedonhallinnan elinkaarta. Yksittäisen järjestelmäuudistuksen sijaan meille luotiin datahub, joka yhdisti liiketoimintatiedon yhteen paikkaan ja teki tiedosta käytettävämpää. Työskentely Virnexin kanssa oli sujuvaa ja innostavaa. Projektitiimi hitsautui hyvin yhteen ja ilmapiiri oli avoin kaikenlaisille matkan varrella tulleille oivalluksille ja parannusehdotuksille. Näitä myös huomioitiin systemaattisesti.”
Mikko Leppänen, tietohallintopäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Gramex - Tekijänoikeusjärjestö |
Ajankohta: | 2020 - 2024 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Leppänen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Big Data | |
Maksaminen | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Azure | |
Laravel | |
PHP |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |