Digitaalinen opiskelijakortti taskussasi
Opiskelijaelämän digitalisaatio
Frank totesi, että opiskelijoiden muovikortit ja liimatarrat eivät ole tätä päivää ja konseptoi kännykkään ladattavan opiskelijakorttisovelluksen.
Digitaalisen opiskelijakortin voi viikkojen sijaan hankkia muutamalla painalluksella. Samalla opiskelija saa kännykkäänsä tiedot kaikista hänelle kuuluvista alennuksista ja eduista. Frankin intressi on palvella opiskelijaa ja käyttäjäkokemuksen tahdottiin olevan maailmanluokkaa. Kehitystyön lähtökohtana oli vahva visio ja avoin mieli.
10 viikossa mobiiliappiksi
Gofore määritteli tärkeimmät loppukäyttäjiin vaikuttavat asiat ja keskittyi suunnittelemaan yksinkertaisen ja helppokäyttöisen sovelluksen. Huolellisella suunnittelulla sekä parhailla työkaluilla saatiin aikaan loppukäyttäjälle parhaiten sopiva hybridimobiilisovellus. Frank Appia on ladattu iOS- ja android-puhelimilla yli 60 000 kertaa. Sovellus palkittiin vuoden parhaana mobiilihyötypalveluna Euroopan tärkeimmässä startup-tapahtumassa Slushissa 2016.
Tiivistä yhteistyötä yhteinen tavoite mielessä
Projektin huima kehitysnopeus yllätti myös Goforen kehittäjät. Useassa asiassa onnistuttiin samanaikaisesti. Kehityksessä sovellettiin avointa kommunikaatiota. Esteet havaittiin ja ratkaistiin nopeasti. Ongelmat, jotka jäykässä organisaatiorakenteessa veisivät päiviä, ratkaistiin usein yhden keskustelun aikana.
Ominaisuudet validoitiin välittömästi valmistumisen jälkeen ja teknologiavalinnat tehtiin bisnesvetoisesti – parhaat työkalut kulloiseenkin käyttötarkoitukseen. Projektitiimi reagoi nopeasti ja rohkeasti loppukäyttäjien palautetta kuunnellen.
Suosittelija:
Kehitysprojektin luonne ja aikataulupaineet vaativat tiimiltä ensiluokkaista ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä. Goforen asiantuntijat toivat tiimiin vahvan osaamisen lisäksi myös freshin kyseenalaistavan otteen, joka auttoi kehittämään tuotetta mahdollisimman käyttäjälähtöisesti. Yli 20,000 käyttäjää ensimmäisen viikon aikana kertoo siitä, että hyvällä tiimillä nopeus ja laatu eivät ole toisiansa poissulkevia attribuutteja.
Sauli Böhm, Frank
Tiedot
Tilaaja: | Frank Students |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Viljakaisa Aaltonen, 050 483 5663, viljakaisa.aaltonen@gofore.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys |
Toimialakokemus
IT | |
Koulutusala |
Teknologia
Android | |
iOS |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |