Eläkelaskuri vastasi nopeasti suomalaisten tarpeisiin eläkeuudistuksessa
“Eläkelaskurin teko oli oikea valinta, sillä sivulla on parin viikon aikana ollut 30 000 kävijää. Meillä on vahva neuvontavastuu eläkeasiossa. Kävijämäärä kertoo, että olemme palvelullamme vastanneet selkeään tiedontarpeeseen”, kertoo Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen asiakaspalvelujohtaja Mika Paananen.
Eläkeuudistus muuttaa nykyistä eläkelainsäädäntöä. Se astuu voimaan vuodesta 2017 alkaen asteittain ja koskettaa monen suomalaisen elämää. Tiedon Eläkealueen osaamiskeskuksessa tartuttiin nopeasti eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin ja pohdittiin, miten ihmiset voisivat itse tarkistaa, milloin eläkkeelle pääsee ja mikä eläkkeen määrä tulee olemaan. Tiedon konsultit ehdottivat Ilmariselle eläkelaskurin tekoa.
Ilmarisessa pohdittiin samaan aikaan vanhojen eläkelaskurien kohtaloa ja miten eläkeuudistuksen tuoma siirtymä otettaisiin huomioon. Tiedon ehdotus eläkelaskurin tekemisestä tuli kuin tilauksesta. Yhteydenotosta meni pari viikkoa ja eläkelaskuri oli toiminnassa. Nopea toteutus varmistettiin Tiedon globaalilla toimitusmallilla eli projektissa oli mukana myös intialaisia koodareita.
“Tiedon Eläkealueen osaamiskeskuksen väki oli meihin päin yhteydessä eläkelaskurin tiimoilta. Toteutus sujui erittäin jouhevasti. Päätökset tehtiin nopeasti sähköisin välinein. Raskasta määrittelykierrosta ei tarvittu vaan dokumentointi ja koodaus tehtiin joustavasti kimpassa”, Paananen kiittelee.
Eläkelaskurilla selkeyttä haastaviin työeläkeasioihin
Ilmarisessa pohdittiin samaan aikaan vanhojen eläkelaskurien kohtaloa ja miten eläkeuudistuksen tuoma siirtymä otettaisiin huomioon. Tiedon ehdotus eläkelaskurin tekemisestä tuli kuin tilauksesta. Yhteydenotosta meni pari viikkoa ja eläkelaskuri oli toiminnassa. Nopea toteutus varmistettiin Tiedon globaalilla toimitusmallilla eli projektissa oli mukana myös intialaisia koodareita.
“Tiedon Eläkealueen osaamiskeskuksen väki oli meihin päin yhteydessä eläkelaskurin tiimoilta. Toteutus sujui erittäin jouhevasti. Päätökset tehtiin nopeasti sähköisin välinein. Raskasta määrittelykierrosta ei tarvittu vaan dokumentointi ja koodaus tehtiin joustavasti kimpassa”, Paananen kiittelee.
Eläkelaskurilla selkeyttä haastaviin työeläkeasioihin
Laskurin avulla asiakkaat voivat asiakaspalveluun soiton sijaan itse laskea tulevan eläkkeen määrän, eläkeiän ja tavoite-eläkeiän, jolla kompensoidaan suomalaisten pidempää elinikää.
Tulos lasketaan syntymävuoden, nykyisen kuukausipalkan ja viime vuoden loppuun mennessä kertyneen eläkkeen perusteella. Eläkelaskurin tuottama tulos ei ole lupaus, mutta se pystyy arvioimaan riittävän tarkasti, mille tasolle eläke asettuu ja mikä eläkeikä voisi olla.
Yhtenä eläkelaskurin tavoitteena oli suoraviivainen ja avoin lähestymistapa. Koska työeläkeasiat ovat monimutkaisia, eläkeuudistuksen vaikutuksesta yksittäiseen ihmiseen haluttiin kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi.
“Eläkelaskuri on meille myös brändiasia. Kun työeläkeyhtiö pystyy toimimaan nopeasti muutoksessa, se on vain positiivinen asia. Jos Tiedolta tulee tulevaisuudessa vastaavanlaisia ehdotuksia, kuuntelemme niitä mielellämme”, Paananen sanoo.
Ilmarinen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen palvelee asiakkaitaan kaikissa työntekijän ja yrittäjän eläkevakuuttamiseen liittyvissä asioissa.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |