Elämys Group ja Tietotalo rakentavat yhdessä tulevaisuuden matkailua
Matkailukonserni Elämys Group näyttää tietä uudelle elämystaloudelle ja matkailun ekosysteemeille. Elämys palvelee matkanjärjestäjä- ja kuluttaja-asiakkaitaan usealla matkailun saralla aina urheilu- ja aktiivimatkoista liikematkoihin ja tapahtumajärjestämiseen. Lisäksi se tarjoaa tuotteistamiaan teknologiaratkaisuja myös muiden matkailutoimijoiden käyttöön.
Yhtiön teknologia-alustat yhdistävät valtavan valikoiman matkailupalveluita asiakkaan saataville. Asiakas voi suunnitella koko tulevan matkansa samassa paikassa, aina lennoista majoitukseen, ravintoloihin, kuljetuksiin ja aktiviteetteihin. Skaalautuvien ratkaisujen avulla voidaan toteuttaa niin alueellisia matkailusivustoja kuin yksittäisen vip-elämyksen ympärille rakennettuja tapahtumasivujakin.
– Matkailu digitalisoituu valtavin harppauksin, ja kaikki toimijat etsivät kaikkivoipaa ratkaisua liiketoimintansa haasteisiin. Sellaista ei ole eikä tule, mutta uskallan väittää, että meidän ratkaisuillamme voidaan taklata suurin osa monitoimittajaympäristössä toimimisen haasteista. Alustamme ovat tarkasti hiottuja ja moneen taipuvia konsepteja, joihin on rakennettavissa monimutkaisia toiminnallisuuksia, sanoo Elämys Groupin teknologiajohtaja Jari Auranen.
Suosittelija:
Kun koko liiketoimintamalli perustuu teknologiaratkaisuille, on oikean IT-kumppanin valinta elintärkeää. Ratkaisuissamme yhdistetään valtava määrä alustoja, palveluntuottajia, konsolidaattoreita ja datalähteitä. Keskeisiä integraatioita sekä inventaario- ja jakelutiepartnereita on kymmeniä, joista suurimpina mainittakoon muun muassa Amadeus, Bókun, Nezasa, Expedia ja Ticketmaster. Lisäksi alustojen käytössä on yli 50 SaaS-palvelua.
Jari Auranen, jari.auranen@elamysgroup.com