Entopille uusi verkkosivusto uudella brändi-ilmeellä
Oman toimialansa edelläkävijänä Entop pyrkii jatkuvasti löytämään uusia entistä parempia ratkaisuja sekä kehittämään toimintaansa. Kun tuli aika kehittää yrityksen ilmettä ja markkinointistrategiaa, lähdettiin sitä toteuttamaan yhdessä Oakhill Groupin kanssa.
Entop on kotimainen mekaniikkasuunnitteluun keskittynyt insinööritoimisto, joka suunnittelee ja tuottaa laadukkaita asiakaslähtöisiä sekä innovatiivisia teknisiä palvelutuotteita ja ratkaisuja, jotka parantavat asiakkaiden liiketoimintaprosessien tuottavuutta ja kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla.
”Muutos oli tarpeen, sillä yritysilmeemme oli jo yli 20 vuotta vanha. Asiantuntevan kumppanin kanssa päädyimme yritysilmeen ja logon uudistamisen lisäksi uudistamaan verkkosivumme”, kertoo Entopin toimitusjohtaja Kimmo Määttänen.
Verkkopalvelu asiakkaiden tarpeisiin
Uusi verkkopalvelu haluttiin kehittää vastamaan asiakkaiden tarpeita. Tärkeä tavoite oli myös kehittää työnantajamielikuvaa sekä vastuullisuuden merkitystä Entopin toiminnassa. Oakhill toteutti sivuston suunnittelun uuden graafisen ilmeen mukaisesti ja Tammi Digital vastasi sivuston teknisestä toteutuksesta ja sisältöjen kokonaisvaltaisesta uudistuksesta vastasi Oakhill.
Voit tutustua Oakhillin työvaiheisiin tarkemmin täällä.
Nykyaikaisilla verkkosivuilla on helppo liikkua kaikilla laitteilla, haettu tieto löytyy helposti ja yhteydenotto on helppoa. Entopin uusi sivusto on rakennettu sekä teknisesti että sisällöllisesti vastaamaan hakukoneiden vaatimuksia ja sivuston saavutettavuus on toteutuksessa huomioitu mahdollisimman kattavasti.
Ratkaisut käyttäjäystävällisyyden parantamiseen
Uutena ratkaisuna verkkosivuilla otettiin käyttöön niin sanottu megamenu-valikko, johon avautuu lyhyet kuvaukset Entopin tarjoamista palveluista. Sivukävijä saa helposti ja nopeasti tärkeää tietoa sisällöstä ilman ainuttakaan klikkausta. Mobiilinäkymässä on hyödynnetty Tammi Mobiilia, jonka avulla mobiilikäytöstä saadaan nopeampi ja käyttäjäystävällisempi.
Sivusto on toteutettu WordPress-alustalle. Toteutuksessa on hyödynnetty Tammi-lohkoja, jotka toimivat saumattomasti WordPressin omien natiivilohkojen kanssa. Räätälöity lohkoeditori varmistaa helpon ja selkeän sisällön ylläpidon.
Sivusto on rakennettu tulevaisuuteen peilaten ja tekniset valinnat mahdollistavat myös jatkokehityksen. Yhteistyö Tammen kanssa jatkuu Tammi Ylläpito -palvelun puitteissa.
Oakhill Groupin asiantuntijat ovat tuottaneet Entopille juuri sitä lisäarvoa, johon heille ei ole ollut omaa kompetenssia. Aivan kuten Entop haluaa auttaa ja tukea omia asiakkaitaan.
Suosittelija:
Me insinöörit olemme mestareita oman alamme substanssiosaamisessa, mutta monesti kovin huonoja kertomaan omasta osaamisestamme. Tässä projektissa saimme keskittyä omaan ydinosaamiseemme ja asiantunteva kumppani on osannut hienosti poimia siitä kaiken olennaisen.
Kimmo Määttänen, toimitusjohtaja, Entop Oy
Tiedot
Tilaaja: | Entop Oy |
Ajankohta: | 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Manu Mesimäki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |