FH Rakentajat - Kasvun hallintaa nykyaikaisilla järjestelmillä
FH Rakentajat eli viralliselta toiminimeltään Finnish Home Constructions Oy on Etelä-Savon, Etelä-Suomen, Uusimaan ja Kymenlaakson alueella toimiva vuonna 2004 perustettu rakennusalan yritys, joka rakentaa kerrostaloja, rivitaloja ja toimitiloja ja toimii myös urakoitsijana. FH Invest on kasvanut vähitellen ja sen tytäryhtiönä toimiva FH-rakentajat on kasvanut sen rinnalla. Kasvu vaati järjestelmien päivittämistä nykyaikaisemmiksi, joten noin vuosi sitten yritys otti Jydacomin Talous PRO:n käyttöön sekä palkkasi samalla oman kirjanpitäjän.
Jydacom Talous PRO osana taloudenhallintaa
Yrityksessä on tällä hetkellä kolme henkilöä, jotka käyttävät järjestelmää. Talous PRO on säästänyt paljon aikaa taloushallinnossa, sillä se on vähentänyt tarvittavia työvaiheita. Lisäksi järjestelmän avulla on entistä helpompaa ja nopeampaa tarkistaa sekä seurata asioita. FH Rakentajien talousjohtaja, Jussi-Pekka Viskari kommentoikin, että ”ilman järjestelmää aika olisi tiukilla.” Tärkeäksi seikaksi keskustelussa nousee myös se, että järjestelmää on mahdollista käyttää toimiston ulkopuolella.
Kasvun hallintaa nykyaikaisilla järjestelmillä
FH Rakentajat tyytyväisiä käyttöönottoprosessiin
Lisää Taloushallinnan ratkaisuistamme löydät osoitteesta www.jydacom.fi/ratkaisut/taloushallinto/. Mikäli haluat kuulla lisää taloushallinnosta tai Jydacomin muista ratkaisuista, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen myynti.jd@evry.com tai soittaa 040 450 3800.
Suosittelija:
Käyttöönottoprosessi Talous Pron osalta meni hyvin ja ohjaus oli erittäin loogista ja sujuvaa. Koko ajan asiakkaasta pidettiin huolta ja varmistettiin, että järjestelmää osattiin oikeasti käyttää ja tulevaisuuden ongelmilta vältyttäisiin.
Jussi-Pekka Viskari, talousjohtaja FH Rakentajat
Tiedot
Tilaaja: | FH Rakentajat |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
IT | |
Rakentaminen |
Omat tagit
EVRY - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
EVRY - Muita referenssejä
EVRY - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |