VRJ:llä kehitetään liiketoimintaa nopean kasvun keskellä – Jydacom-järjestelmät käytössä
Rakentamisen monipuolinen asiantuntija VRJ on EVRYn pitkäaikainen asiakas, joka käyttää toimintansa tehostamiseen Jydacomin tuotannonhallinnan, taloushallinnon, palkanlaskennan ja sopimushallinnan järjestelmiä.
VRJ-konserni on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana lukuisten yrityskauppojen ja orgaanisen kasvun myötä.
”Tällä hetkellä meillä keskitytään ydinbisnekseen, kehitetään toimintaa ja tehostetaan prosesseja”, kertoo VRJ-konsernin hallinto- ja kehitysjohtaja Tero Venäläinen.
”Kasvu on ollut nopeaa ja toki vielä halutaan myös kasvaa, mutta nyt keskitymme ensisijaisesti kannattavuuden parantamiseen ja rakenteiden kunnostamiseen. Tietojärjestelmien kehittäminen kuuluu osana tähän työhön – toimintoja pyritään tehostamaan ja lisäämään esimerkiksi automatiikkaa taustalle hyvien järjestelmien avulla”, jatkaa Tero.
VRJ on perheyritys, jonka juuret ovat 80-luvun Oulussa, missä Järvenpään veljekset perustivat viherrakentamiseen keskittyvän yrityksen. Nykyisin VRJ:llä on monipuolista toimintaa laajalti ympäri Suomea: yritys on keskittynyt infra- ja ympäristörakentamiseen, linja- ja toimitilasaneeraukseen sekä silta- ja betonirakentamiseen. Palveluihin kuuluvat myös kunnossapito, asfaltointi ja maa-ainesmyynti. Viimeisimpänä palvelukonseptia on kehitetty edelleen hankkimalla taimien tukkukauppaan erikoistunut Harviala Oy.
VRJ-konserniin kuuluvat VRJ Pohjois-Suomi Oy, VRJ Etelä-Suomi Oy, VRJ Länsi-Suomi Oy, Oulun piharakennus Oy ja aiemmin mainittu Harviala Oy. VRJ:llä työskentelee noin 400 henkilöä ja liikevaihto on ylittänyt 100 miljoonan euron.
Järjestelmän tunteminen helpottaa liiketoiminnan kehittämistä
Tero Venäläinen kertoo, että hän tuntee VRJ:llä käytössä olevan Jydacom-järjestelmän erittäin hyvin, koska on ollut alusta lähtien ohjelmistojen käyttöönotossa ja määrittelyssä: ”Helpottaa kehittämistä todella paljon, kun tietää kunnolla, miten järjestelmä toimii ja mikä asia vaikuttaa mihinkin.” Tero tuntee sekä tuotantopuolta että taloutta ja niiden vaikutuksia toisiinsa, sillä hänen vastuullaan VRJ:llä on tällä hetkellä kehittämisen lisäksi myös taloushallinto.
VRJ Etelä-Suomella on ollut käytössä Jydacomin tuotannonhallinnan järjestelmä pitkään. Järjestelmä mahdollistaa hankkeiden tehokkaan ja tarkan hallinnan littera-, kustannuslaji- ja tapahtumatasolla. Tällä hetkellä käytössä on uusin Jydacom Tuotannonhallinta Plus, jonka tuotekehityksessä Tero Venäläinen on ollut aktiivinen EVRYn suuntaan. Uusista, hyvistä toiminnallisuuksista hän nostaa esiin erityisesti jaksotetun ennusteen, joka on VRJ:n tyyppiselle, kausiluonteista projektityötä tekevälle yritykselle erittäin tarpeellinen.
”Jatkossa haluamme panostaa hankintapuoleen. Hankinnan järjestelmän tulee toimia hyvin yhteen tarjouslaskennan järjestelmän kanssa. Jydacom Hankinta onkin erittäin mielenkiintoinen”, kertoo Venäläinen. Lisäksi Jydacom Hankinta toimii hyvin yhteen EVRYn toimittaman Jydacom Tarjouslaskennan kanssa. ”Sopimusten osaltahan meillä tiedot lähtevät jo esimerkiksi verottajalle suoraan Jydacom-järjestelmästä. Hankinta olisi siihen hyvä jatke. Kehitettävää riittää, mutta kaikki aikanaan”, summaa Tero.
Taloushallinnon osalta Tero Venäläinen muistelee vuotta 2011, kun hän tuli itse VRJ:lle töihin: ”Ensimmäinen vuosi meni kuin sumussa, kun ei saatu silloisesta taloushallinnon järjestelmästä VRJ Etelä-Suomen liiketoiminnalle olennaisia projektikohtaisia tulosteita. Ei tiedetty, mistä raha tulee ja minne se menee. Onneksi saatiin jo seuraavana vuonna käyttöön Jydacom-taloushallinnon järjestelmä, jolla lukujen ja tietojen hallinnointi toimii, koska järjestelmä palvelee urakointityyppistä liiketoimintaa.”
”Projektinomaiseen liiketoimintaan liittyy litterakohtaiset ennustamiset ja urakkalaskennat. Laskujen ja tuntien kohdistaminen oikealle litteralle on tärkeää. Muuten katoaa pohja pois”, kertoo Tero.
VRJ:llä laajaa osaamista - ja hyvää yhteistyötä EVRYn kanssa
VRJ:n ammattilaiset ovat saaneet kiitosta ja kunniaa infra- ja ympäristörakentamisen saralla. VRJ Etelä-Suomi Oy:n rakentama Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Kirjastopuisto palkittiin valmistuessaan vuonna 2017 Vuoden Ympäristötekona. Hanke sisälsi kaikkea sitä, mitä ympäristörakentaminen tänä päivänä on: maarakentamista, kunnallisteknisiä töitä, viherrakentamista, puistorakentamista jne. ”Hanke oli vaativa, mutta meiltä VRJ:ltä löytyy tarvittavaa laaja-alaista osaamista juuri tällaisiin projekteihin”, kertoo Tero Venäläinen yrityksensä osaamisesta.
VRJ:n tyyppisessä yrityksessä on rakennusalan mukaisesti monimutkainen palkanlaskenta; koska henkilöstöä on paljon ja heillä on laajaa osaamista eri alueilta, kuuluvat työntekijät monen eri työehtosopimuksen piiriin. Tämä vaatii myös palkanlaskentaohjelmalta paljon. Yrityksessä käytössä olevaa Jydacom Palkat -ohjelmaa Venäläinen kiitteleekin lyhyen ytimekkäästi: ”Meillä on ollut Jydacom palkanlaskennassa jo muutama vuosi – ja onhan se kunnon järjestelmä.”
Yhteistyötä EVRYn kanssa VRJ-konsernin hallinto- ja kehitysjohtaja Tero Venäläinen kuvailee toimivaksi ja hyväksi. ”Käymme asioita säännöllisesti yhdessä läpi. Olemme myös VRJ:ltä antaneet kehitysehdotuksia ja monia hyviä ideoita on viety Jydacom-tuotteiden kehityslistallekin - aina, kun on ollut tarpeellista. Yhteistyömme on toiminut hyvin.”
Suosittelija:
"Onneksi saatiin Jydacom-taloushallinnon järjestelmä, jolla lukujen ja tietojen hallinnointi toimii, koska järjestelmä palvelee urakointityyppistä liiketoimintaa.” ”Käymme asioita säännöllisesti yhdessä läpi. Olemme myös VRJ:ltä antaneet kehitysehdotuksia ja monia hyviä ideoita on viety Jydacom-tuotteiden kehityslistallekin - aina, kun on ollut tarpeellista. Yhteistyömme on toiminut hyvin.”
Tero Venäläinen, hallinto- ja kehitysjohtaja, VRJ-konserni
Tiedot
Tilaaja: | VRJ-konserni |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Hannu Mäkimattila, liiketoimintajohtaja, Construction, EVRY Finland Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
EVRY - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
EVRY - Muita referenssejä
EVRY - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |