Finn-ID puolittaa turhan työn Odoon avulla
Odoolla selvää säästöä
Finn-ID:n toimitusjohtaja Janne Pyrrö arvioi, että luopumalla vanhasta ERPistä ja useista erillisohjelmistoista ja korvaamalla ne Odoolla, Finn-ID saavutti varovasti arvioiden noin 100 000 euron kertasäästöt. Lisäksi pienentyneissä lisenssikuluissa Finn-ID säästää jatkuvasti noin 5000 euroa kuukaudessa.
“Toimintamme on monimutkainen himmeli tuotteita ja palveluita, joita kaikkia hallinnointiin eri järjestelmillä. Käytössä oli monia eri järjestelmiä ja kymmeniä exceleitä, joilla hoidettiin työ- ja projektisuunnittelua. Suuri osa näistä exceleistä korvattiin Odoolla. Kaikki toiminnot saatiin käyttöön yhdellä lisenssimaksulla. Tämä takaa sen, että kustannukset eivät jatkossakaan karkaa käsistä, kun laajennamme toimintaa”, kertoo Pyrrö.
Odoo on tehostanut ja helpottanut työtä niin paljon, että Pyrrö arvioi sen tuoneen jopa kahden henkilötyövuoden verran säästöjä. Koska käyttöliittymä on reaaliaikainen, helppokäyttöinen ja kaikille näkyvissä, on henkilöstön toimenkuvia voitu laajentaa ja moniosaaminen on lisääntynyt. Myös uudet henkilöt oppivat Odoo käytön helposti ilman mittavaa työkaluihin perehdyttämistä.
Suosittelija:
“Toimintamme on monimutkainen himmeli tuotteita ja palveluita, joita kaikkia hallinnointiin eri järjestelmillä. Käytössä oli monia eri järjestelmiä ja kymmeniä exceleitä, joilla hoidettiin työ- ja projektisuunnittelua. Suuri osa näistä exceleistä korvattiin Odoolla. Kaikki toiminnot saatiin käyttöön yhdellä lisenssimaksulla. Tämä takaa sen, että kustannukset eivät jatkossakaan karkaa käsistä, kun laajennamme toimintaa".
Janne Pyrrö, toimitusjohtaja, Finn-ID
Tiedot
Tilaaja: | Finn-ID Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Leo Kylmä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
SprintIT - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Roy Nurmi
SprintIT Partner and CEO - "ERP evangelist"
Roylla on yli 15 vuoden kokemus työskentelystä liiketoiminnan kehittämisen ja toiminnanohjauksen parissa. Roy vastaa ohjelmistokehitysprosessista ja kumppanisuhteista. Lisäksi .. | |
roy.nurmi@sprintit.fi + 358 50 560 0236 |
|
SprintIT - Muita referenssejä
SprintIT - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |