Systeemimallinnus sitoi strategiset tavoitteet yhteiseksi tekemiseksi
Finnair mallinsi Goforen avulla, miten voisi olla entistäkin luotettavampi yhtiö. Lopputuloksena syntyivät ylätason KPI:t, ennakoivat mittarit sekä uusi, laajalle organisaatiossa levinnyt yhteistoiminnan tapa.
- Strategian uudistuessa halusimme tuoda ihmiset yhteen työstämään sitä, miten ylätason tavoitteet saavutetaan eri osastojen yhteistyönä, kuvaa Finnarin Terhi Siimes, Vice President Lean and Process Development.
Jo ensimmäiset työpajat Goforen kanssa vakuuttivat Siimeksen siitä, että menetelmänä käytetty systeemimallinnus on erinomainen tapa abstraktien johtamiskysymysten ratkaisemiseen.
Yhteinen tilannekuva perustaksi strategiselle kehittämiselle
Liikkeelle lähdettiin järeällä johdon työpajojen sarjalla, jossa mallinnettiin ylätasolla lähestulkoon koko yhtiön toiminta ja luotiin malli siitä, mistä asioista luotettavuus Finnairissa syntyy.
- Saimme valtavasti a-haa-elämyksiä. Vaikka asiat olivat periaatteessa kaikille tuttuja, näin kokonaisvaltaisesti toimintaamme ei ollut aikaisemmin kuvattu. Huomasimme ajattelevamme samoista asioista osin eri näkökulmista. Yhteinen kuva piirtyi Goforen Aini Räisäsen avulla visuaaliseksi malliksi siitä, mistä luotettavuus syntyy ja mitkä eri tekijät siihen vaikuttavat.
Mallista sukeutui innostava perusta koko organisaation yhteistyölle. Kimurantteja johtamiskysymyksiä jo vuosia ratkoneella Räisäsellä on näkemys siitä, miksi juuri systeemimallintamisen vaikutukset ovat usein näin isoja.
- Ongelmat ovat kompleksisia, eivätkä ne noudata ihmisten luomia organisaatiorajoja. Lisäksi kymmenien asioiden väliset vaikutussuhteet on lähes mahdoton havaita ilman visualisointia. Mutta kun ne yhtäkkiä piirtyvät kaikkien eteen, syntyy usko, että asialle todella voidaan tehdä jotakin – yhdessä.
Tavoitteet ja mittarit osaksi jokaisen arkea
Siimes pitää systeemimallinnusta oivana työkaluna vaikka koko strategian tai ylipäätään isojen tavoitteiden luomiseen, kuvaamiseen, kommunikointiin, jalkauttamiseen ja mittaamiseen.
- Systeemimallinnuksen avulla voidaan seurata missä mennään, ymmärretään tärkeimmät mittarit ja niiden suhteet toisiinsa. Mahdolliset ristiriidat tulevat näkyviksi ja osaoptimointi vähentyy tai poistuu jopa kokonaan.
Tältä pohjalta Finnairillakin mittareita selkeytettiin ja priorisoitiin. Lisäksi löydettiin kokonaisuutta tukevia ennakoivia mittareita.
- Ennakoivat mittarit olivat minusta eräät työn arvokkaimmista tuloksista. Niiden avullahan varsinaiset KPI:t pidetään vihreänä.
Toisena olennaisena tuloksena Siimes pitää visualisoinnin tuomaa apua strategian jalkauttamisessa – sen avulla on helppo osoittaa jokaiselle oman työn vaikutus kokonaisuuteen ja sitä kautta strategisiin mittareihin.
Ennennäkemätön imu yhteistyöhön
Kaikkein arvokkaimpana Siimes pitää kuitenkin systeemimallintamisen myötä syntynyttä innostusta organisaatiorajat ylittävään yhteistyöhön.
- Työn tulokset ja työstämisen tapa loivat ennennäkemättömän imun ja innostuksen. Vajaassa vuodessa syntyi toistakymmentä mallinnusta eri puolille organisaatiota. Ketään ei ole tarvinnut työntää.
Räisästä Siimes kiittää upeaksi fasilitaattoriksi.
- Aini on aivan loistava! Hän käytti mieleenpainuvia vertauskuvia ja tarinoita mallien avaamiseen. Puhumattakaan hänen valtavasta osaamisestaan ja kyvystään ohjata keskustelua.
Siimes kannustaakin ottamaan strategisiin hankkeisiin mukaan ulkopuolisia fasilitoijia.
- Asiat ehkä ymmärretään sisäisesti helpommin, mutta ajatukset voivat biasoitua. Ulkopuolinen tuo keskusteluun objektiivisuutta.
Systeemimallinnus on hyvä lääke aina, kun halutaan lisätä yhteistyötä, Siimes päättää.
Suosittelija:
Goforen kanssa yhteistyössä tehdyn systeemimallinnuksen tulokset ja työstämisen tapa loivat ennen näkemättömän imun ja innostuksen organisaatiorajat ylittävään yhteistyöhön.
Terhi Siimes, Vice President Lean and Process Development
Tiedot
Tilaaja: | Finnair |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ari Hirvonen, 040 566 21 33, ari.hirvonen@gofore.com |
Lisätietoja
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |