Flowrox - NetSuite pumppaa dataa kasvun johtamiseen
Flowrox on globaali virtauksensäätö-, pumppaus- ja ympäristöteknisten ratkaisujen sekä älykkäiden sovellusten ja systeemien toimittaja. Yritys perustettiin vuonna 1993 perheomisteisen suodatinvalmistaja Laroxin tytäryhtiöksi nimellä Larox Flowsys. Nimi vaihtui vuonna 2011 Flowroxiksi, mutta yhtiö on edelleen Vartiaisen perheen 100 %:sessa omistuksessa.
Flowroxin pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa, ja sivutoimipiste Kouvolassa. Tytäryhtiöt sijaitsevat Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Venäjällä, Chilessä, Kiinassa ja Ruotsissa, sekä myyntiedustajia Flowroxilla on yli 220 konttorissa 81 eri maassa.
Flowroxin vahva kasvustrategia perustuu tarjonnan laajentamiseen ja palveluliiketoimintaan panostamiseen sekä yrityskaupoilla että perinteisten ydintuotteiden pohjalta. Uusista kehityskohteista esimerkkinä on mm. venttiileiden, pumppujen ja suodattimien analysointi ja etäseurantajärjestelmät. Flowrox Smart Solutions -palveluiden avulla saadaan reaaliaikaista tietoa laitteiden suorituskyvystä sekä huoltotarpeesta, joka on helposti käytettävissä tietokoneen tai mobiililaitteen kautta Malibu-pilvipalvelun avulla.
Globaali näkyvyys kaikkeen tietoon
Petteri Taavitsainen, Development Manager, Operative Model and Architecture, ja Teppo Kiuru, Head of Business Control, kuvailevat, miksi Flowrox päätyi hankkimaan NetSuiten liiketoiminnan ohjaamisen alustaksi.
”Kasvustrategia oli ajava voima tässä: liiketoiminta ja sen johtaminen muuttuu koko ajan kompleksisemmaksi. Käytännössä tämä näkyy niin, että erilaisia tuotteita tulee tarjoomaan lisää, palveluliiketoiminta kasvaa, uusia tytäryhtiöitä perustetaan, myyntiverkosto kasvaa ja monimuotoistuu, toimitusketjujen hallinta ja niiden laadunhallintatyö lisääntyvät. Vanhalla IT-arkkitehtuurilla kaiken tämän hallinta olisi ennen pitkää ollut käytännössä lähes mahdotonta”, Taavitsainen kertoo.
”Lähtötilanteessa meillä oli yksi CRM-järjestelmä ja viisi paikallista ERP:iä eri maissa. Oli selvää, että meidän kannattaa siirtyä yhteen globaaliin liiketoiminta-alustaan. Tiedon hallinnan ja käytettävyyden, ja sitä myöten työn tehokkuuden kannalta, on oleellisen tärkeää, että kaikki toiminta on tuettu yhdellä alustalla ja koko alustalla toimitaan yhteisellä master datalla”, Kiuru täydentää.
Päätöksiä ei tehty hätiköiden. Koko vuosi 2016 käytettiin esiselvitysvaiheeseen. Johtoryhmä oli mukana kartoittamassa vaihtoehtoja liiketoiminta-alustaksi. Lopullinen valinta tehtiin kolmen vaihtoehdon välillä. ”Voimme todeta jälkeenpäin, että teimme kolmesta hyvästä vaihtoehdosta oikean valinnan”, Taavitsainen kertoo. ”Toimittajavalinnan osalta, loppuneuvotteluissa, valinta kääntyi lopulta Starian hyväksi. Kyse oli viime kädessä siitä, miten projekti ja sen riskit nähtiin ja haluttiin hallita molemmin puolin. Staria vakuutti meidät siitä, että kyseessä oli yhteinen projekti, jossa molempien piti onnistua ja jonka riskejä oli hallittava yhdessä.”
Kiuru jatkaa: ”NetSuiten osalta kansainväliset referenssit ja niiden määrä vakuuttivat ja loivat uskoa. Se, että tiesimme NetSuiten toimivan muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, painoi myös valinnassa.”
Merkittäviä hyötyjä raportoinnissa
NetSuite siirtyi Flowroxissa tuotantoon lokakuussa 2018 Suomessa, marraskuussa Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa, joulukuussa Australiassa ja tammikuussa 2019 Kiinassa sekä Venäjällä. Vuoden 2019 aikana NetSuite otetaan käyttöön myös Chilessä osana Etelä-Amerikkaan panostamista.
NetSuiten avulla Flowrox pystyy hoitamaan raportoinnin globaalisti yhdenmukaisella ja kaikista lokaatioista saatavalla datalla. Yhdenmukaiseksi määritelty data tarjoaa suuria etuja etenkin sisäisen raportoinnin alueella. Esimerkiksi myynnin johtaminen on jo nyt helpottunut, kun kaikki myyntiin liittyvä tieto on helposti löydettävissä ja käytettävissä raportointiin. Sama pätee toimitusketjun hallintaan; globaalit varastonäkymät ja kapasiteetin hallinta mahdollistavat nopeammat toimitukset asiakkaille.
”Aiemmin viikko-, kuukausi- ja vuosiraportointi olivat aikamoista excelien pyörittelyä. Varsinkin konserniraportointia NetSuite helpottaa todella paljon; enää ei tarvitse käyttää henkilöresursseja datan keräämiseen, kun taas aiemmin jouduttiin lukuja keräämään erillisillä tiedostoilla jokaisesta lokaatiosta. Pääsemme huomattavasti helpommalla, kun kaikki yhtiömme käyttävät samaa järjestelmää”, Taavitsainen toteaa.
Edessä vielä paljon mahdollisuuksia
Flowroxin noin 160 työntekijästä lähes kaikki käyttävät jo nyt NetSuiten ansiosta samoja työkaluja, oli työ sitten ostamista, tilausten käsittelyä, työnsuunnittelua tai työmääräimien toteuttamista tehtaalla.
Nykyisten hyötyjen lisäksi Taavitsainen ja Kiuru näkevät NetSuitessa tulevaisuudessa paljon lisää mahdollisuuksia, esimerkiksi hinnastojen hallinnan, tarjoustoiminnan ja asiakasportaalien alueilla.
”Tulevaisuudessa myös ylimmällä johdolla säästyy paljon aikaa kun raportointi palvelee heitä entistä paremmin. Tieto on käyttökelpoisemmassa muodossa kuin ennen, niin itse NetSuitessa kuin sen datasta johdetuissa Power BI -raporteissa. Samalla kun katsotaan toteumalukuja, pystytään katsomaan paremmin myös eteenpäin”, Kiuru kiittelee. ”Uskomme saavamme NetSuitesta vielä paljon enemmän hyötyjä irti”, Taavitsainen ja Kiuru toteavat yksituumaisina.
Suosittelija:
”Aiemmin viikko-, kuukausi- ja vuosiraportointi olivat aikamoista excelien pyörittelyä. Varsinkin konserniraportointia NetSuite helpottaa todella paljon; enää ei tarvitse käyttää henkilöresursseja datan keräämiseen, kun taas aiemmin jouduttiin lukuja keräämään erillisillä tiedostoilla jokaisesta lokaatiosta. Pääsemme huomattavasti helpommalla, kun kaikki yhtiömme käyttävät samaa järjestelmää.”
Petteri Taavitsainen / Development Manager, Operative Model and Architecture
Tiedot
Tilaaja: | Flowrox Oy |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kai Kortteinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Oracle |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |