Google Analytics 4 -koulutukset A-kassalle
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/25262.jpg)
Järjestimme A-kassalle Google Analytics 4 -käyttöönottokoulutuksia uuteen järjestelmään siirtymistä ennakoiden.
Asiakkaamme Avoin työttömyyskassa eli A-kassa on kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa, joka on myös yksi Suomen suurimpia työttömyyskassoja. Oddy Digital on A-kassan pitkäaikainen analytiikan ja mainonnan kumppani, jota autamme myös siirtymässä Universal Analyticsista uuden GA4:n pariin.
Projekti toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka henkilöstö voidaan ammattilaisten avulla perehdyttää käyttämään datan ja analytiikan työkaluja sulavasti osana omaa työtään.
Siirtyminen Google Analytics 4 käyttöön on fiksua tehdä reippaasti ennen viimeistä mahdollista päivämäärää, ja A-kassa tarttuikin asiaan jo keväällä 2022. Palveluun perehtyminen käy tehokkaammin, kun datan ja analytiikan ammattilaiset opastavat käytössä ja avustavat mitattavien asioiden määrittämisessä.
Etäkoulutuksessa asiakkaan kanssa käydään konkreettisesti läpi GA4:n raporttien lukeminen ja järjestelmä, lisäksi asiakkaalle kerrotaan, kuinka konversiot toimivat ja mistä ne löytää. Olemme saaneet koulutuksistamme positiivista palautetta, ja meille on aina ilo auttaa asiakkaitamme syventämään ymmärrystä datastaan.
– Älä yritä peilata vanhaa analytiikkaa, vaan opettele käsittelemään GA4 kokonaan omana alustana ajatuksella, että uutta on helpompi oppia, kuin päästä vanhoista tavoista eroon.
Tämä asiakkaamme vinkki GA4-analytiikkaan siirtyville on mainio ohje, joka tiivistää hyvin sen, miksi uuteen analytiikkaan perehtymiseen kannattaa panostaa hyvissä ajoin.
Kiinnostuitko?
Varaa kanssamme ilmainen konsultaatioaika, niin katsotaan yhdessä, kuinka markkinointiasi voisi parantaa.