Granlund: "Visionille on vaikea löytää voittavaa tuotetta markkinoilta."
Aikaisemmin Granlundilla haasteena oli, että kohteesta kerätty tieto ja otetut valokuvat olivat hajallaan jopa neljän eri kartoittajan tietokoneen kovalevyillä ja kännyköissä. Tiedon jakaminen organisaatiossa oli tämän takia hankalaa.
– Teemme erilaisia talotekniikkaan perustuvia saneeraushankkeita kiinteistöissä ja niihin liittyvien alkukartoitusten ja kohdekatselmuksien dokumentointi on siirretty Visioniin. Sen avulla saimme kehitettyä ja yhtenäistettyä prosessejamme ja vakioitua sen, miten tieto kerätään ja jaetaan organisaatiossamme eteenpäin, Granlund Oy:n energiatehokkuushankkeista vastaava hankekehityspäällikkö Timo-Mikael
Sivula kertoo.
Työ tehostuu ja työaikaa säästyy
Admicom Visionin avulla on säästetty myös Granlundin asiantuntijoiden työaikaa. Esimerkiksi projektien alkuvaiheessa selvitään pienemmällä henkilömäärällä, joka hoitaa tarvittavan dokumentoinnin.
– Monta työvaihetta, jotka ennen siirtyivät työmaalta toimistoon, pystytään nyt tekemään paikan päällä. Esimerkiksi urakoitsijalta voi pyytää sähköisen allekirjoituksen työmaamuistioon heti, eikä asiaa tarvitse hoitaa enää toimistolta käsin, Sivula toteaa.
Urakoitsijatkin ovat kiitelleet Visionin nopeutta ja sanoneet, että hyvä kun työmaakokouksesta on ehtinyt autolle, niin jo puhelimeen kilahtaa kokousmuistio allekirjoitettavaksi.
Käyttäjämäärä on moninkertaistunnut
Granlund Oy on käyttänyt Visionia muutaman vuoden ajan. Aluksi käyttäjiä oli vain muutamia, kun ohjelmiston sopivuutta yrityksen käyttöön testattiin.
– Tällä hetkellä jo sadoilla asiantuntijoillamme on tunnukset järjestelmään. Osa käyttää sitä aktiivisemmin kuin toiset. Visionin etu on dokumenttipohjien helppo muokattavuus editorin avulla. Sen ansioista ohjelmisto sopii monen asiantuntijamme käyttöön.
Timo-Mikael Sivula on ollut mukana Visionin asiakasraadin toiminnassa ja antanut sitä kautta aktiivisesti kehitysideoita.
– Tavoitteena oli löytää Visionista rajapinta integraatiolle laskentajärjestelmämme kanssa, mutta se antaa vielä odotuttaa itseään. Omasta näkökulmastani käsin Visionille on vaikea löytää voittavaa tuotetta markkinoilta.
Suosittelija:
"Visionille on vaikea löytää voittavaa tuotetta markkinoilta."
Timo-Mikael Sivula
Tiedot
Tilaaja: | Granlund |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |