Myllyn Paras – Helppokäyttöinen ruokasivusto
Myllyn Paras valmistaa ja myy jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja -leivonnaisia. Pakastetaikinoissa ja pastatuotteissa yritys on Suomen markkinajohtaja, hiutaleissa ja jauhoissa markkinakakkonen.
Myllyn Paras halusi uudistaa verkkopalvelunsa, sillä vanha järjestelmä ei enää taipunut uusiin tarpeisiin eivätkä sivustolla kävijät löytäneet runsaiden sisältöjen pariin. Tavoitteena oli luoda helppokäyttöinen ruokasivusto, joka tavoittaa puolet suomalaisista. Myös Myllyn Paras Reseptiklubin jäsenmäärää haluttiin kasvattaa.
Mitä teimme
Toteutimme Myllyn Parhaalle sekä kuluttaja- että HoReCa-myynnin verkkopalvelun, uuden myllynparas.fi:n. Loimme sivustolle uuden sisältösuunnitelman mukaisen rakenteen keskittyen reseptien löydettävyyteen. Toimme sivustolle uutena blogiosion ja uudistimme merkittävästi sivuston teknistä rakennetta. Rakensimme reseptisivustolle kattavan hakutoiminnon ja uudistimme visuaalisen ilmeen.
Uudistusprojekti aloitettiin elokuussa 2015. Vanhan verkkosivuston aineiston siirto uuteen Drupal-pohjaiseen verkkosivustoon oli haastava ja vaati paljon paitsi suunnittelua myös resursseja toteutusvaiheessa.
Julkaisimme uuden verkkosivuston beta-version valikoidulle asiakasryhmälle loppuvuodesta 2015. Keräsimme heiltä palautetta ja mittasimme sivuston toimivuutta. Palautteen ja mittausten pohjalta teimme sivustoon parannuksia ennen lopullista julkaisua tammikuun 2016 lopussa.
Osana projektia kehitimme myös työkalun, jolla kokooma-, teema- ja kampanjasivuja voi luoda helposti. Ketterän kehityksen ansiosta saimme julkaistua Piparinleivonnan SM-kilpailujen sivuston aikataulun mukaisesti ennen varsinaista myllynparas.fi -julkaisua.
Tulokset
Uusi markkinointivetoinen verkkopalvelu valloittaa kuluttajien sydämet laajalla reseptivalikoimalla ja niihin liittyvällä sisällöllä. Kuluttajapuolen tärkein ominaisuus on kattava hakutoiminto, jolla reseptit ja tuotteet löytyvät helposti. Uudistus on otettu hienosti vastaan ja palaute on ollut positiivista. Tavoitteena ollut sivustolla vietetyn ajan pidentäminen toteutuu myös hyvin.
Käynnissä olevat jatkokehitysprojektit takaavat, että sivusto pysyy jatkossakin ajan tasalla ja sisältöä on helppo täydentää Myllyn Parhaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Suosittelija:
“Meille oli tärkeintä saattaa verkkosivustomme tälle vuosikymmenelle. Luovuimme suljetun lähdekoodin toteutuksesta ja valitsimme tietoisesti Drupalin avoimen lähdekoodin toteutuksen. Projekti oli haastava ja opettavainen, lopputuloksena meillä on nykyaikainen sivusto joka vastaa asiakkaidemme tarpeisiin.”
Johanna Kemppinen, markkinointipäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Myllyn Paras |
Ajankohta: | 2015 - 2016 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Open source | |
Drupal | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Druid - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Druid - Muita referenssejä
Druid - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |