HiQ modernisoi Visit Levin digitaalisen ekosysteemin
Levi on Lapin upeiden kohteiden joukossa poikkeuksellisen moniulotteinen alueen pitkäjänteisen kehittämisen ja kestävän kasvun ansiosta. Paikallinen palveluelinkeino on rakentunut pitkälti matkailun ympärille. Digitaaliset kanavat ja palvelut ovat tärkeässä asemassa niin viestinnän, myynnin kuin asiakaskokemuksenkin kannalta.
Visit Levin tehtävänä on tukea alueen elinkeinoelämää ja matkailua. Yhtenä keskeisenä kehityksen osa-alueena on alueen digitaalinen ekosysteemi ja sen näkyvä julkisivu levi.fi. Visit Levi aloitti talvella 2021 palvelumuotoiluprojektin silloisen sivuston ja digiasioinnin pullonkaulojen tunnistamiseksi. Tämän jälkeen vuorossa oli palvelumuotoilun vision toimeenpano, johon työhön kumppaniksi valikoitui HiQ.
Lähtökohtana ylätason visio
Palvelumuotoiluhankkeen ansiosta Visit Leville syntyi vahva visio vierailijoiden toiveista ja tarpeista sekä digitaalisten palveluiden kehitystarpeista yleisellä tasolla. Hankkeessa oli myös tunnistettu joukko teknisiä pullonkauloja ja tehty päätös modernisoida verkkosivuston ylläpitoratkaisua ja taustapalveluita mahdollisuuksien mukaan.
Projektin päämääräksi muotoutui kokonaisvaltainen tasonnosto arkkitehtuurin, integraatioiden, käyttökokemuksen ja verkko-ostamisen helppouden osalta. Tämä muodosti herkullisen lähtökohdan: lähes kaiken vanhan saisi tarvittaessa räjäyttää uuden tieltä. Toisaalta samalla pitäisi toimia annettujen raamien puitteissa ja hyödyntää vanhasta mitä hyödynnettävissä olisi. Myös aikataulutavoite oli kunnianhimoinen – Levin talvisesonki aukeaa ensimmäisten Lapin matkailukohteiden joukossa.
Pragmaattisesti kohti käytännön toteutusta
Vaikka palvelumuotoiluhanke oli tuottanut vahvan vision, oli se muodostettu murehtimatta nykyjärjestelmien rajoitteista ja realiteeteista. Visio oli siis vielä varsin kaukana toteutusvalmiista suunnitelmasta.
Aloitimme työn panostamalla syvällisesti käyttöliittymän ja teknisen ratkaisun suunnitteluun. Työssä punnittiin myös toteuttamisen realiteetteja. Vaihe edellytti kokonaisvaltaista näkemyksellisyyttä digitaalisesta palvelukehityksestä ja kylmäpäisyyttä tavoitteiden asetannassa. Suunnittelu oli myös tasapainoilua käytännön toteutettavuuteen tähtäävien rajausten ja toisaalta palvelumuotoiluhankkeessa asetettujen brändillisten ja käyttökokemuksellisten tavoitteiden välillä. Sama päti myös teknisen arkkitehtuurin suunnittelussa, jossa punnittiin huolellisesti annetun vision vaatimukset ja nykyisten taustapalveluiden vahvuudet ja heikkoudet suhteessa niihin.
Tasapainoisen ratkaisun löytäminen designin, teknologian ja monitahoisen asiakkaan tarpeisiin edellytti useita työpajoja, tiivistä yhteistyötä ja kattavaa dokumentointia. Suunnitteluvaiheen lopputulemana syntyi yksityiskohtaiset, eri päätelaitteet huomioivat designit, eri tarkasti rajattujen käyttötapausten kuvaukset, tekninen arkkitehtuurisuunnitelma prototyyppeineen sekä selkeät raamit projektille.
Moderni tekninen ratkaisu
Arkkitehtuuri ja tekninen toteutus rakennettiin asiakkaan toivetta kunnioittaen headless-mallin mukaisesti palasista, jotka olivat meille aiemmista toimituksista jo tuttuja. Teknisen ratkaisun ydin muodostui vahvasti tyypitetystä React-pohjaisesta käyttöliittymäkerroksesta, Contentful-pilvisisältöhallintapalvelusta ja Gatsby-aluskirjastosta, joka toimii liimana sisältölähteiden ja käyttöliittymäkerroksen välissä.
Kokonaisuuden muita elementtejä ovat esimerkiksi:
- AWS Lambda-funktioilla toteutettu majoitus- ja kohdetietojen datapumppaus Levin käyttämästä ulkoisesta järjestelmästä
- Edellämainitun hakuindeksin välimuistina toimiva dokumenttitietokanta
- Levin hiihtokeskuksen reaaliaikaisesti tietoja tarjoilevat Frends-integraatiot
- SaaS-pohjainen hakupalvelu, jota käytetään sivuston perussisällön indeksointiin ja sivuston sisäiseen hakutoimintoon
- Versiohallinta sovelluksen React-projektin kehityksen hallinnointiin
- Edelliseen liitetty pilvessä ajettava sisällönjulkaisuputki
- Sivuston staattisten tiedostojen jakelu käyttäjiä ja hakukoneita varten sekä erikseen sisällönhallinnan esikatselua varten
Tekninen arkkitehtuuri oli luonteeltaan skaalautuva ja salliva ja mahdollisti sen, että niin taustalla toimivissa tukipalveluissa kuin selaintoteutuksessakin voitiin tehdä tavoitteiden kannalta tinkimättömiä valintoja. Esimerkiksi sivuston latausajat ovat erittäin nopeat. Majoitusten ja palveluiden suodatukset ja sivuston sisäinen haku pakotettiin toimimaan sekunnin murto-osien vasteajalla. Sisällön hakukonekattavuus on erinomainen ja kattaa myös ulkoisissa järjestelmissä hallinnoitavat sisällöt majoituksia myöten.
"Ilahduin suuresti siitä, että saimme valveutuneen, ennakkoluulottoman ja samanhenkisen asiakkaan, joka meidän tavoin piti käyttökokemusta, laatua ja aikaansaamista suuressa arvossa. He olivat vieläpä tehneet palvelumuotoilun kotiläksyt etukäteen. Pääsimme nopeasti keskustelemaan oikeista asioista ja vyöryttämään ratkaisua kohti sivuston talvista lanseerausta. Oma lemmikkini on majoitushaku, josta tuli nopea ja rapsakka. Inhoan odottelua ja hitautta, joten miksi en tykkäisi", kuvailee Mikko Sairio, HiQ:n Digital Producer.
Pyörää ei tarvinnut keksiä uudelleen. Itse asiassa;
- Ratkaisu on HiQ referenssiarkkitehtuurin kaltainen
- React on HiQ:n Frontend-kehityksen avainkompetenssialue
- Gatsby-teknologia ja -pilvipalvelu ovat yksi HiQ:n suosimista ratkaisuista suuren näkyvyyden ja massiivisen käyttäjäkuorman sivustoille
- Contentful on tunnistettu monissa aiemmissa projekteissamme hyväksi, räätälöitäväksi ja skaalautuvaksi pilvipohjaiseksi sisältöalustaksi, ja lisäksi HiQ-perheen jäsen Lamia on Contentfulin hopea-tason kumppani
Sivutuotteena avaisimme ovia tuleville teknisille parannuksille aiempaa modulaarisemman arkkitehtuurin myötä.
Työ kiittää tekijäänsä, tekijät asiakasta
Yhteistyö Visit Levin ja HiQ:n välillä oli intensiivistä ja poikkeuksellisen avointa. Vahva projektiohjaus ja jatkuva dialogi pitivät huolen siitä, että asiat etenivät rivakasti ja osapuolilla oli selkeä näkyvyys kulloiseenkin tilanteeseen ja valintoihin. Myös asiakas heittäytyi hankkeeseen intohimolla ja ammattimaisella otteella, ja piti huolen siitä, että Levin osapuolet tulivat kuulluiksi ja heidän tarpeensa huomioiduksi tarpeen mukaan räätälöidyillä näkymillä, komponenteilla ja integraatioilla.
Haastava projekti valmistui hiukan tavoiteaikataulusta myöhässä; toisaalta lopputulos vastasi matkan varrella kirkastuneita tarpeita, onnistui hyödyntämään olemassa olevaa ja luomaan uutta tasapainoisesti ja tehokkaasti. Alkutalven 2021 lanseerauksen myötä Levin digitaalisen ekosysteemin näkyvä osa osoitteessa levi.fi on palvellut matkailijoita ja alueen liike-elämään tasaisen varmasti sivuston massiivista kävijämääristä riippumatta.
Projektin myötä:
- Käyttöliittymä palvelee erinomaisesti käyttäjiä näyttökoista ja laitteista riippumatta
- Sivuston latausajat ovat erittäin nopeat
- Majoitusten ja palveluiden suodatukset ja sivuston sisäinen haku toimivat sekunnin murto-osien vasteajalla
- Hakukoneindeksoitavuus on viritetty huippuunsa arkkitehtuuritasolta lähtien aina semanttisesti oikein jäsenneltyyn sisältöön asti
- Sisällön hakukonekattavuus on erinomainen sisältäen myös ulkoisissa järjestelmissä hallinnoitavat sisällöt majoituksia myöten
- Sivuston ylläpito on selkiytynyt entisestä ja nopeuttanut Visit Levin ja muiden perussisältöä ylläpitävien tahojen taakkaa
- Alueen muut palveluntarjoajat saavat edelleen käyttää samoja tuttuja työkaluja kuin aiemminkin oman sisältönsä ylläpitoon ja esillepanoon levi.fi:n sateenvarjon alla
- Arkkitehtuuri on avannut ovia tuleville teknisille parannuksille ja palvelun laajennuksille
Lisäksi palaute kentältä on ollut positiivista, sivuilla vietetty aika sisällön parissa ja erityisesti ostopolulle vievien sessioiden määrä ovat kehittyneet suotuisasti.
Palvelu on HiQ:n jatkuvan tuen piirissä verkkopalvelun ylläpitoon sovitetulla palvelupaketilla.
Suosittelija:
Sivuston kävijämäärät nousivat huomattavasti ja palaute on ollut erittäin positiivista. Jatkuva kehitys ja saumaton yhteistyö HiQ:n kanssa on toiminut erittäin hyvin. Vaikka hanke oli haastava, suoriutui HiQ siitä ammattitaitoisesti ja meidän erityisetkin toiveet kuunnelleen ja toteuttaen.
Tiina Kostiainen
Tiedot
Tilaaja: | Visit Levi |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Sairio |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Teknologia
React |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
HiQ - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HiQ - Muita referenssejä
HiQ - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |