Innofactorin pilviasiantuntijat – Pohjoismaista yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista
Pilvikonsulttimme auttavat asiakkaitamme toteuttamaan pilvimigraatioita, automatisoivat soveltuvia hallintatoimenpiteitä ja ottavat käyttöön turvallisuusasetuksia taatakseen turvallisen pilviympäristön kaikille käyttäjille.
Kaksi pilviasiantuntijaa, tanskalainen Emil ja ruotsalainen Lars, ovat olleet mukana erään Innofactorin pohjoismaisen asiakkaan, eläkevakuutusyhtiö Alectan, pilviprojektissa. Tässä blogissa he kertovat kokemuksiaan pilvikonsultin työstä Innofactorilla.
Joka päivä oppii uutta
Innofactorilaisilla on mahdollisuus kehittyä IT-ammattilaisena monin eri tavoin. Työntekijämme oppivat muun muassa tutkimalla ja kokeilemalla uusia ratkaisutapoja käytännössä, vaihtamalla ajatuksiaan osaavien kollegoidensa kanssa ja osallistumalla koulutuksiin, joissa perehdytään alan uusimpiin teknologoihin.
Emil aloitti Innofactorilla junior-osaajana. Aloittaessaan hänellä oli IT-taustaa, mutta ei juurikaan kokemusta pilviteknologioista.
"Innofactor on antanut minulle mahdollisuuden oppia lisää pilviteknologioista ja niiden kanssa työskentelystä", Emil kertoo.
"Minulla oli jonkin verran aiempaa konsulttikokemusta, mutta olen päässyt nousemaan täällä uudelle tasolle."
"Innofactorilla olen saanut kasvaa sekä ihmisenä että konsulttina. Olen myös päässyt haastamaan itseäni, sillä olen ollut mukana erilaisten ratkaisujen rakentamisessa, toteuttamisessa, testaamisessa ja lopulta käyttöönotossa jopa suuryrityksille. Lisäksi olen työskennellyt turvallisuuteen ja hallintaan liittyvien tehtävien parissa", Emil jatkaa.
Lars on senior-konsultti, jolla on yli 35 vuoden kokemus IT-alalta. Hän on työskennellyt Azuren parissa lähes 10 vuotta ja sanoo yhä oppivansa uusia asioita joka ikinen päivä.
"Syvennyn tarkemmin eri palveluihin, tutkin spesifejä tehtäviä, ja niin edelleen. Opin uutta etsimällä ratkaisuja ongelmiin internetistä, ja syvennän sitten ymmärrystäni keskustelemalla asiantuntijoidemme kanssa, joilta löytyy eri aihealueiden syväosaamista", Lars sanoo.
Huippuluokan tiimityötä
Hyvä tiimi omaa monenlaisia vahvuuksia ja taitoja, ja jakaa tietoa kommunikoimalla aktiivisesti ja auttamalla toisiaan. Sekä Emilin että Larsin mielestä tiimityö ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten Innofactorilaisten välillä on sujunut erinomaisesti.
"Tiimissä vallitsee erittäin hyvä sosiaalinen ilmapiiri. Autamme ja kuuntelemme toisiamme, ja jokainen voi vapaasti esittää muille mieleen tulevia ideoita tai kysymyksiä. Tiiminvetäjämme ja scrum masterimme ovat erinomaisia työssään ja pitävät tiimihengen korkealla", Lars sanoo.
"Tiimimme on täynnä fantastisia tyyppejä, joilla on laajaa ja syvää osaamista. He ovat todellisia asiantuntijoita. Tiimistämme löytyy osaamista muun muassa siitä, miten tehdä älykkäitä ratkaisuja, automatisoida asioita ja saada nämä ratkaisut heräämään henkiin", Emil lisää.
"Olen oppinut paljon uusia asioita senior-konsulteiltamme. Yhteiset keskustelut ovat auttaneet minua arvioimaan, löytyisikö älykkäämpiä tapoja tehdä tiettyjä asioita. He ovat muovanneet minusta paremman konsultin viimeisten 2,5 vuoden aikana, ja erityisesti viimeisen 6 kuukauden aikana", Emil jatkaa.
"Kollegani ovat näyttäneet minulle, ettei minun tarvitse olla yhden miehen armeija, ja apua saa aina kun sitä tarvitsee.”
Tarkoituksellista työtä
Yksi teknisen asiantuntijan suurimmista iloista on päästä näkemään, miten hänen tekemänsä asiat parantavat loppukäyttäjien työtä ja tehokkuutta.
"Olemme saaneet paljon hyvää palautetta asiakkailtamme siitä, mitä ja miten rakennamme heille", sanoo Lars.
Emil on iloinen, että hän on päässyt tekemään sitä, mistä eniten pitää.
"Olen auttanut asiakkaita neuvonantajan roolissa sekä erilaisten ratkaisujen luomisessa. Se on juuri sitä mitä rakastan tehdä. Pilviteknologia on monelle asiakkaistamme uusi asia, joten autamme heitä etenemään pilvipolulla. Pitää aloittaa pienestä ja laajentaa vähitellen."
"Nautin erityisesti asiakkaiden tapaamisesta ja heidän ongelmiensa ratkomisesta. 'Miten voin korjata tämän?' ja niin edelleen. On palkitsevaa helpottaa ihmisten elämää ja kouluttaa heille tärkeitä asioita. Asiat tulee osata ilmaista niin, että niistä saa kiinni, vaikka vastaanottaja ei olisi itse tekninen asiantuntija”, sanoo Lars, joka on pitänyt useita webinaareja, joissa hän on päässyt jakamaan tietämystään laajalle yleisölle.
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Teknologia
Microsoft |
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |