Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Kaivutyö Reinikka Oy: ”Yhdistävä tekijä on automatiikka”

Referenssi"Saavuttamiamme hyötyjä yhdistävä tekijä on automatiikka. Sen ansiosta kaikki sujuu helpommin ja aikaa jää muuhunkin kuin rutiinien pyörittämiseen." - Marko & Kirsi Mäkinen

-----

 

Uudellamaalla toimiva Kaivutyö Reinikka on Aarne Reinikan perustama yritys, jonka juuret ulottuvat 1970-luvun alkuun. Sittemmin vetovastuu on siirtynyt Reinikan siskon Orvokki Mäkisen kautta hänen kolmelle pojalleen, jotka ovat jo nuoresta asti päässeet ottamaan yritysmaailmaa haltuun.

Tänä päivänä noin neljän miljoonan euron liikevaihtoluokassa operoiva yritys työllistää sesongin mukaan 35-40 omaa työntekijää sekä alihankkijoita. Yritys toteuttaa vuosittain noin tuhat yksittäistä työmaata. Mukaan mahtuu pienempien toteutusten lisäksi myös isoja urakoita, esimerkiksi kesällä 2015 raideliikennettä palvelemaan avautuneen kehäradan kaapelivetoa.

 

Yksi järjestelmä, joka taipuu moneen

Adminettiä Kaivutyö Reinikalla on käytetty noin kolmen vuoden ajan. Alkuperäisen sysäyksen ohjelmiston vaihdolle antoivat verottajan lisääntyneet ilmoitusvaateet ja tuloillaan oleva kansallinen tulorekisteri. Helpotusta haluttiin myös noin tuhannen vuosittaisen työmaan hallintaan.

– Isoin asia oli saada työmaiden ilmoitusvelvollisuus hoitumaan Adminet-toiminnanohjausjärjestelmän kautta ja mobiilituntikirjauksiin siirtyminen käsin tehtyjen tuntilappujen sijaan, toimitusjohtaja Marko Mäkinen kertoo.
– Meidän oli tarve saada toimivampi ohjelmisto, sillä työmaita ja niihin liittyviä ilmoitusasioita pyöritettiin aikaisemmin Excelissä. Tällaisen volyymin hallitseminen vei liikaa aikaa suhteessa muihin töihin, yrityksen taloushallinnosta vastaava Kirsi Mäkinen lisää.

Yrityksen toimintoja Adminetillä hallinnoivan Kirsin vakuutti kokonaisuus, jolla palkat, kirjanpito ja työmaiden hallinta saatiin yhteen järjestelmään. Samaan aikaan järjestelmää pystyi kuitenkin mukauttamaan omiin toimintatapoihin sopivaksi ja käyttämään joustavasti missä tahansa.

– Adminet taipuu niin moneksi, että toimintatapoja pystyy katsomaan myös yrityksen mukaan. Vielä kun tiedot ovat sähköisessä muodossa, toiminta ei ole paikasta riippuvaista.

 

Mobiilityökalut laajasti käyttöön

Työmaiden hoitamiseen Adminetistä on saatu helpotusta mobiilityökaluilla, jotka ovat yrityksessä laajassa käytössä. Kirsi avaa kaikki työtilaukset ja on työnjohdon tukena työmaiden hallinnassa, mutta suuri osa kirjauksista tehdään kentällä Adminetin mobiililla, josta tiedot kohdistuvat automaattisesti niille kuuluviin paikkoihin.

– Työntekijät kirjaavat tehdyt tunnit tilauksille mobiilin kautta ja tekevät sieltä myös poissaolomerkinnät. Myös käteiskuitit pystytään tarvittaessa ilmoittamaan mobiilin avulla helposti.

 

Mobiilityökalut ovat Kaivutyö Reinikalla laajassa käytössä, sillä niitä hyödyntävät oman henkilöstön lisäksi myös alihankkijat.

– Mobiilin kautta voi hyväksyä ostolaskut, tehdä työturvallisuusmittaukset, ottaa kohteelle valokuvia ja ilmoitella asioista sisäisillä viesteillä. Myös meidän koko alihankintaketju käyttää mobiilia samalla tavalla kuin omat työntekijämmekin, eli he tekevät tuntikirjauksensa meidän ohjelmalla. Adminetistä he pystyvät sitten tulostamaan tarvittavan materiaalin myös omaan kirjanpitoonsa. Helpottaahan se alihankkijoitakin, kun ei tarvitse käsin hoitaa näitä asioita, Kirsi toteaa.

Kirsin mielestä Adminetin mobiili on myös käytettävyydeltään selkeä:

– Käyttöoikeuksien avulla pystymme rajaamaan yksittäiselle käyttäjälle näkyviä sovelluksia, joten työntekijöiden näkymä pysyy yksinkertaisena.

 

Kalusto tarkkaan seurantaan

Maarakennusyrityksessä kalusto ja sen seuranta ovat tärkeässä roolissa. Kaluston hallintaa varten Kaivutyö Reinikalla on perustettu Adminettiin kalustorekisteri, jonka avulla hallitaan sekä kalustolle tehtäviä toimenpiteitä että kuluseurantaa.

– Meillä kaksi henkilöä huoltaa ja korjaa kalustoa päätoimisena. Adminettiin on luotu toimintaamme palveleva kalustorekisteri ja konekohtaiset toimenpiteet, jotka sisältävät kaiken tarvittavan tiedon huolloista ja katsastuksista. Sovellus muistuttaa tulevista toimenpiteistä ja myös poissaolotilanteissa tuuraaja näkee helposti kaiken tarvittavan, Kirsi painottaa.

 

Työmaille kaluston kulut ohjautuvat työntekijöiden tekemien kirjausten perusteella. Adminettiin voidaan määritellä työntekijäkohtaiset koneet ja laitteet, joiden avulla kalustokulut ohjautuvat kohteelle automaattisesti tuntikirjauksen yhteydessä.

– Suosikkilaitteiden avulla saamme kohdistettua koneiden todelliset kustannukset työmaille automaattisesti ja itse seuraan kustannusten kehitystä säännöllisesti, Kirsi kertoo.

Kalustokulujen, työmaiden ja yrityksen talouden seurannassa Kirsi hyödyntää Adminetin porautuvaa raportointityökalua data-analysaattoria:

– Data-analysaattori helpottaa epäselvien tietojen selvittämisessä ja antaa mahdollisuuden käydä läpi suuria määriä työmaita lyhyemmässä ajassa. Jos huomaan niissä jotain erikoista, laitan viestiä työnjohdolle.
– Nyt kaikki kulut kirjautuvat heti työlle ja Adminetistä näemme nopeasti syyn, jos jokin asia ei ole mennyt ihan odotetulla tavalla, Marko lisää.

Automatiikka sitoo hyödyt yhteen

Kirsin mukaan Adminetin automatiikka on tuonut mukanaan suurimman muutoksen yrityksen taloushallinnon arkeen:

– Eri toiminnoissa tapahtunut automatisointi on ollut isossa roolissa siinä, ettei itse tarvitse enää muistaa ihan jokaista asiaa. Ensinnäkin on iso etu, että erilaiset maksatukset ja ilmoitukset sekä perintämuistutukset lähtevät automaattisesti. Toiseksi aikaa säästyy erityisesti siitä, että työmaiden pyörittämiseen ei mene niin paljon aikaa, kun työmaailmoitukset lähtevät automaattisesti. Aiemmin niitä kerättiin kasaan useampana päivänä. Nyt myös palkanlaskenta vie päivien sijaan tunteja.

Automatiikka tuo helppoutta ja reaaliaikaisuutta myös seurantaan.

– Automatiikka helpottaa seurantaa paljon, kun kaikkea työmaatietoa ei tarvitse viedä Exceliin. Mielestäni myös reaaliaikaisuus on todella tärkeää, koska sen ansiosta pystyn jakamaan johdolle tietoa juuri sen hetkisestä tilanteesta. Myös automaattiraportit ovat hyvä lisä, joiden kautta johto saa itse valitsemaansa raportointitietoa suoraan sähköpostiinsa ilman erillistä koostamista ja toimittamista.

 

Adminetin vaikutus on näkynyt työmäärän vähenemisenä toimistolla.

– Adminet on helpottanut paljon omaa toimistotyötäni ja nyt aikaa jää enemmän esimerkiksi työmaiden ja kulujen tarkempaan seurantaan, Kirsi kertoo.
– Mielestäni muutosta kuvaa hyvin se, että yhdessä ammattitaitoinen henkilöstö ja Adminet mahdollistavat monipuolisen ja tehokkaan toiminnan sähköisessä tiedonkulussa ja raportoinnissa, Marko lisää.

Kirsin mukaan juuri automatiikka on yhteinen nimittäjä kaikille hyödyille.

– Saavuttamiamme hyötyjä yhdistävä tekijä on automatiikka. Sen ansiosta kaikki sujuu helpommin ja aikaa jää muuhunkin, kuin rutiinien pyörittämiseen. Meille oli iso harppaus aloittaa Adminetin käyttö, mutta muutos on ollut ehdottoman hyvä.

Millaista hyötyä yksi kokonaisjärjestelmä voisi tuoda sinun yrityksesi toimintaan?

Kysy lisää >>

Lataa tietopaketti maanrakennusyrityksille >>

Lue koko asiakastarina täältä

Suosittelija:

Saavuttamiamme hyötyjä yhdistävä tekijä on automatiikka. Sen ansiosta kaikki sujuu helpommin ja aikaa jää muuhunkin kuin rutiinien pyörittämiseen.

Marko & Kirsi Mäkinen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Admicom Oyj logo

Tiedot

Tilaaja: Kaivutyö Reinikka Oy

Lisätietoja

Yritysprofiili Admicom kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi
Projektinhallinta
Taloushallinto
Toiminnanohjaus ERP

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys
Mobiilikehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

Rakentaminen

Tarjonnan tyyppi

Valmisohjelmisto

Omat tagit

Adminet
maarakentaminen
infrarakentaminen
rakennusala
Rakennusalan digitalisaatio
rakennusprojektit
liiketoimintaprossien tehostaminen
laskutuksen tehostaminen
prosessien tehostaminen
prosessin tehostaminen
tehostaminen
toiminnan tehostaminen
Urakointi
urakointi-erp
urakointijärjestelmä
urakoitsija
työmaakäyttö
työmaan raportointi
työmaaraportointi
liikkuva työ
liikkuvan työn ratkaisut
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus
tulorekisteri
tulorekisteriuudistus
katre
Mobiili ERP
mobiili
mobiili työ
Mobiili toiminnanohjausjärjestelmä
mobiilikäyttö
mobiiliratkaisu
mobiilipalvelu
mobiiliratkaisut
tuntikirjaus
tuntikirjausjärjestelmä
automatiikka
automatisointi
prosessien automatisoiminen
prosessien automatisointi
taloushallinnon automatisoidut prosessit
taloushallinnon prosessien automatisointi
raporttien automatisointi
Palkanlaskenta
palkanlaskentaohjelma
palkanlaskentajärjestelmä
palkanlaskentaohjelmisto
palkanlaskentaprosessi
palkanmaksu
Palkkahallinto
Kirjanpidon automatisointi
kirjanpito
kirjanpito-ohjelma
reaaliaikainen kirjanpito
sähköinen kirjanpito
Kokonaisjärjestelmä
liiketoiminta-alusta
liiketoiminnan digitalisointi
liiketoiminnan kehittäminen
liiketoiminnan kehitys
Liiketoiminnan ohjaus
Projektiliiketoiminta
liiketoimintaohjelmisto
Liiketoimintaprosessien automaatio
Liiketoimintaprosessien kehittäminen
liiketoimintaprosessit
Automaatio
talouden automaatio
tiedonhallinnan automaatio
Etäkäyttö
Pilvi-ERP
pilviERP
Pilviteknologia
joustavuus
skaalautuvuus
Sähköiset ostolaskut
sähköiset lomakkeet
Sähköiset ostotilaukset
Sähköinen taloushallinto
sähköinen työmääräin
työtilaukset
alihankinta
maksuerätaulukot
maksuerälaskutus
työturvallisuus
sähköinen ostolaskujen kierrätys
Ostolaskut
Ostolaskujen käsittelyn automatisointi
laskutus
automaattiset laskutusperusteet
Laskutusohjelma
laskutusprosessi
Sähköinen laskutus
ERP-käyttöönottoprojektit
ERP
ERP käyttöönotto
Toiminnanohjaus
toiminnanohjausjärjestelmä
toiminnanohjausjärjestelmät
toiminnanohjausohjelmisto
kalustonhallinta
kaluston seuranta
kustannustehokkuus
huolto- ja asennuskäyttö
huolto
Huolto ja kunnossapito
laitteiden hallinta
johdon raportointi
talousraportointi
porautuva raportointi
raportointi ja analytiikka
kustannushallinta
perintä
maksumuistutus
Kannattavuusseuranta
Seuranta

Siirry yrityksen profiiliin Admicom kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.

Admicom - Muita referenssejä

Admicom - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia