Kankeasta Excel-raportoinnista sujuvaan talouden suunnitteluun
Asiakastarina: Digita
Digita Oy on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori, joka hallinnoi Suomen maanpäällisiä radio-, tv- ja mobiili-tv-verkkoja lähetysasemineen ja mastoineen. Digitan asiakkaita ovat tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit.
Vuosien varrella Digita on kasvanut viestintäverkkoyhtiöstä teknologiataloksi, joka kehittää Suomea aidosti digitaaliseksi yhteiskunnaksi. Yhtiön tehtävä on koko kansan turvallisuuden kannalta olennainen ja ainutlaatuinen: huolehtia siitä, että kuva, ääni ja tieto tavoittavat asukkaat koko Suomessa – kaikissa olosuhteissa.
Exceliin perustuva raportointi antoi vaillinaisen kuvan liiketoiminnasta
Digitan talouden prosessit oli aiemmin rakennettu Excel-pohjien varaan, mikä heikensi läpinäkyvyyttä ja tietojen tarkkuutta erityisesti kuukausittaisen tulosraportoinnin ja konsernitilinpäätöksen osalta. Vuonna 2021 organisaatiossa havahduttiin siihen, että liiketoimintayksiköiden johtajien käsitys oman yksikkönsä kannattavuudesta oli puutteellinen.
Kuukausittainen tuloslaskentaan (P&L) liittyvä raportointi oli organisaatiolle raskasta. Exceleihin perustuva taloudellinen konsolidointiprosessi vaikeutti reaaliaikaista raportointia, eikä talousosastolle jäänyt juurikaan aikaa keskittyä strategiaan tai syvälliseen analyysiin. Edellytykset ymmärtää ja kehittää liiketoimintaa jäivät näin ollen heikolle tolalle.
Jedox helpotti raportointiprosessia kaikin puolin
Digita otti käyttöönsä talouden suunnitteluohjelmisto Jedoxin, jonka automaatio-ominaisuudet tehostivat raportointia ja tiedon integrointia. Uuden ratkaisun myötä jokaisella liiketoimintayksiköllä on nyt pääsy tulosraportteihin, minkä lisäksi kuukausittainen raportointiprosessi lyheni kahdesta päivästä kahteen tuntiin.
Business Development Analyst Heikki Autio Digitalta sanoo, että yhteistyö Innofactorin kanssa sujui alusta loppuun ennalta sovitun aikataulun ja budjetin puitteissa ja että hanke saatiin vietyä maaliin vaatimusmäärittelyjen mukaisesti. Autio korostaa erityisesti Innofactorin asiantuntijoiden roolia jatkokehityksen onnistumisessa.
Innofactorin monipuolinen kokemus Jedox-toteutuksista loi lisäarvoa Digitalle
Innofactor on toteuttanut talouden suunnittelun ratkaisuja useita eri aloja edustaville asiakkaille. Aution mukaan yhteistyökumppanin laaja osaaminen näkyy myös Digitalle toimitetussa ratkaisussa.
"Itse määrittelemiemme tarpeiden lisäksi olemme hyötyneet Innofactorin Jedox-kehittäjien laajasta kokemuksesta muiden asiakkaiden ja toimialojen parissa ja siten saaneet Jedox-toteutuksiimme ominaisuuksia, joita emme itse olisi edes ymmärtäneet kysyä."
TUTUSTU RATKAISUUN: ENTERPRISE PERFORMANCE MANAGEMENT
Näin se tehtiin
Digitalle toteutetussa ratkaisussa hyödynnettiin osaamistamme muun muassa seuraavilta osa-alueilta:
Suosittelija:
"Itse määrittelemiemme tarpeiden lisäksi olemme hyötyneet Innofactorin Jedox-kehittäjien laajasta kokemuksesta muiden asiakkaiden ja toimialojen parissa ja siten saaneet Jedox-toteutuksiimme ominaisuuksia, joita emme itse olisi edes ymmärtäneet kysyä."
Heikki Autio
Tiedot
Tilaaja: | Digita Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Integraatiot |
Toimialakokemus
Telekommunikaatio |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |