Kilpailueduksi suunniteltu ja luotu palvelu mahdollisti tehokkaammat toimintatavat ja nopeamman arvontuoton asiakkaille
Aamu Partners rakensi kilpailuedun ja ydintoimintojen kannalta elintärkeän Clarity-järjestelmänsä tukemaan asiakkaiden strategian toteutumista sekä ennusteisiin ja faktaan perustuvaa päätöksentekoa. Muutoksen siivittäjänä oli jo 25 vuotta sitten muodostunut visio: yritysjohdolle haluttiin luoda aikaa keskittyä todellista arvoa tuottaviin toimiin. Nyt uusi Clarity on julkaistu, ja sitä on ehditty kokeilla muutaman Aamu Partnersin asiakkaan kanssa. Kysymys kuuluukin, onnistuimmeko löytämään tätä arvokasta lisäaikaa. Juttelimme toimitusjohtaja Tuomas Paanasen kanssa Aamu Partnersin nykyhetken tunnelmista ja tulevaisuuden suunnitelmista.
CLARITYLLA SELKEYTTÄ YRITYSJOHDON ARKEEN
Aamu Partners auttaa pienten ja keskikokoisten yritysten johtoa tekemään fiksuja ja tietoon pohjautuvia päätöksiä, joiden avulla yritystä voi ohjata kohti selkeitä tavoitteita. Yksi Aamu Partnersin tärkeimmistä työkaluista tässä on Clarity – strategian ja finanssimallien jatkuvan seurannan ja kehittämisen räätälöity palvelukokonaisuus, jonka avulla yritysjohto voi tehdä strategisesti parhaita päätöksiä ja seurata kehitystä järkevillä mittareilla.
Clarityn juuret juontavat jo 25 vuoden takaisiin visioihin. Ydinajatus yritysjohdon ajan vapauttamisesta lisäarvoa tuottaviin toimiin on säilynyt lähes muuttumattomana. Ainoastaan tiedonkeruuseen ja sen pohjalta tehtäviin päätöksiin käytettävät työkalut ovat kehittyneet Excel-taulukoista ja Powerpointeista itse luotuun Clarity-järjestelmään, jonka uudelleenrakentamiseen Sofokus kutsuttiin mukaan.
MOTIVAATTORINA TARKKA NÄKEMYS MUUTOSTARPEESTA
Jos Aamu Partnersin tarina olisi kirja, Sofokus hyppäisi mukaan siinä luvussa, jossa yritys on murroksen kynnyksellä. Asiakkaiden sekä siten myös datan ja sen lähteiden määrä olivat kasvaneet melkoisesti, mikä koetteli omin neuvoin kehiteltyjen teknisten ratkaisujen kantokykyä. Päivittäiseen työskentelyyn aina datan keruusta hallinnointiin ja analysointiin syntyi jatkuvasti pieniä mutta ärsyttäviä pullonkauloja. Lisäksi suunnitelmia toiminnan laajentamisesta Pk-yrityksistä suurempiin asiakkaisiin oli jo kehitteillä. Aamu Partnersin oli todettava, etteivät vanhan Clarity-järjestelmän tekniset ratkaisut vastaisi kauaa nykyisten saatikka seuraavaksi tavoiteltavien asiakkaiden tarpeita.
Kun muutostarve oli tunnistettu ja ideat johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyn tukemisesta oli kerätty yhteen, oltiin isojen päätösten äärellä. Aamu Partnersin digitaalisen kypsyyden taso oli jo varsin korkea – olihan yritys itse kehittänyt aiemman version Clarity-järjestelmästä. Enää talon sisältä ei kuitenkaan löytynyt riittävää teknistä osaamista kaivatun ratkaisun toteuttamiseen.
“Kasvoimme itse ulos siitä kuoresta, jonka olimme onnistuneet itsellemme luomaan. Tavoitteemme ovat sen verran korkealla, että Clarity oli pakko rakentaa skaalautuvammalle pohjalle. Tämä on meidät kilpailijoista erottava keihäänkärki, johon halusimme laittaa tosissamme paukkuja“, Tuomas kiteyttää.
SUJUVALLA YHTEISTYÖLLÄ VALMISTA
Aamu Partners kaipasi samalla aaltopituudella ajattelevaa osaajaa ja löysi etsimänsä maaliskuussa 2020 seitsemäntoista eri yrityksen joukosta. Yhteinen näkemys uuteen järjestelmään tarvittavista ominaisuuksista kirkastui nopeasti keskusteluissa Sofokuksen kanssa. Tuumasta ryhdyttiin toimeen, ja pian jo hienosäädettiin teknisiä vaatimuksia vastaamaan sekä asiakkaiden että Aamu Partnersin sisäisiä tarpeita.
Nyt järjestelmän onnistuneen uudistuksen jälkeen tunne yhteistyön sujuvuudesta ja hauskuudesta on molemminpuolinen.
“Tuhat pistettä siitä, että yhteistyö on ollut mukavaa. Ei ole myöskään koskaan tullut sellaista oloa, että pidettäisiin tyhmänä, vaikkei olisi aina ihan kärryillä kaikista koodinpätkistä”, Tuomas tiivistää.
Iloksemme voimme myös todeta, että onnistuimme alittamaan yhteistyöprojektiin varatun budjetin. Tämä on etenkin vaativissa kehitysprojekteissa harvinaista herkkua.
"En ole kuullut kovin monesta projektista, jossa menee arvioitua vähemmän rahaa ja kuitenkin lopputulokseksi saadaan ainakin 90-prosenttisesti sitä, mitä pitikin. Siitä voimme mielestäni olla molemmin puolin ylpeitä." – Tuomas Paananen
UUSI CLARITY VÄHENTÄÄ HARMAITA HIUKSIA
Clarity 2.0 näyttää päällisin puolin varsin samalta, mutta kulisseissa on tapahtunut perinpohjaista remonttia. Ohjelmiston pilottiversio on ollut testissä vasta parilla asiakkaalla, mutta Aamu Partnersin väki on jo itse huomannut Clarityn helpottaneen suuresti sisäisiä prosesseja. Uusi järjestelmä on nopeuttanut monia päivittäisen työskentelyn osa-alueita ja tuonut varmuutta taloudelliseen päätöksentekoon. Harmaiden hiusten määrä on vähentynyt radikaalisti, ja oppimiskäyrä on jyrkkä.
Uudelleenrakennettu Clarity toimii nopeammin ja helppokäyttöisemmin myös Aamu Partnersin asiakkaiden suuntaan. Lisäksi järjestelmä on poistanut asiakkaiden työskentelystä lukuisia pullonkauloja, kun esimerkiksi talousdatat on saatu kommunikoimaan asiakkaiden omien järjestelmien kanssa. Vielä on tehostettava järjestelmän käytettävyyttä ja saatava loputkin asiakkaiden tiedot istumaan saumattomasti Aamu Partnersin datojen kanssa. Järjestelmään kytkettiin lisäksi aiemmin ulkoinen talouslukemien ennusteominaisuus.
SUURIMPANA SAAVUTUKSENA VAPAUTUNUT AIKA
Uuden Clarityn ensimmäiset asiakaspalautteet lupaavat hyvää. Järjestelmä on luonut Aamu Partnersin asiakkaille täysin uusia mahdollisuuksia, kuten tavoitteiden jakamisen johtotasolta eteenpäin liiketoimintayksiköille. Loppupeleissä Aamu Partners mittaa onnistumistaan asiakkaidensa avainlukujen kasvulla, mutta jo tässä vaiheessa uskalletaan odottaa silläkin taholla näkyviä tuloksia.
Merkittävin Clarityn tuoma muutos lienee kuitenkin vapautunut aika: kun asiakasprojekteihin käytettäviä työtunteja ei kulu turhaan hajanaisten tiedostojen korjailuun, datamuotojen muokkaamiseen ja työkalusta toiseen hyppimiseen, kaikki asiakkaalle varattu aika voidaan käyttää asiakasta aidosti hyödyttävään, lisäarvoa tuottavaan kehitystyöhön. Täten Aamu Partnersin missionkin kiteyttävä slogan “We create time” toteutuu entistä selkeämmin.
"Ennen aikaa kului moneen lisäarvoa tuottamattomaan: copy-pasteamiseen, kaavojen pyörittelyyn ja datan siivoiluun. Nyt voimme oikeasti puhua asiakasyrityksen toimarin kanssa koko varatun kaksituntisen ja keskustella siitä, mitä tämän bisnekselle kuuluu." – Tuomas Paananen
CLARITYN TARINA JATKUU – KENTIES UUSILLA LIIKETOIMINNAN URILLA?
Uusi Clarity avaa latuja moneen suuntaan, ja sitä voidaan kehittää ja jatkojalostaa uusiin arvonluontitarkoituksiin vielä pitkään. Nyt Claritylla voidaan huomioida myös lähitulevaisuuden tähtäimessä olevat isomman kokoluokan asiakkaat ja uudet asiakassegmentit. Erityisesti sijoittajasuhteiden hoitamisen työkaluja tullaankin tarvitsemaan jatkossa.
Kehitysprojektin varrella Aamu Partners tuli myös tehneeksi varsin mittavia innovaatioita, joiden ansiosta liiketoimintaa voidaan tulevaisuudessa kehittää täysin uusillekin urille. Kun Claritysta terävöitettiin aidosti Aamu Partnersin liiketoimintaa tukeva digitaalinen sydän, mahdollisuudet koko sijoitustoiminnan ja kirjanpitoalan käytänteiden ravisuttamiselle ovat käden ulottuvilla. Tuomasta siteeraten:
“Tulevaisuus on kirkas ja vaihtoehtoja on paljon, nyt pitää vain tehdä strategisia valintoja“.
Tiedot
Tilaaja: | Aamu Partners |
Ajankohta: | 2020 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
It-infrapalvelut | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Pankki ja vakuutus |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |