KTL ry:n uusi saavutettava verkkosivusto
KTL ry on ammattiliitto, joka edustaa teknillisen tai muun erityiskoulutuksen saaneita asiantuntijoita, jotka toimivat vastuullisissa rooleissa. Se on suurin jäsenjärjestö KTK:ssa ja siihen kuuluu noin 1800 jäsentä paikallisten yhdistysten kautta. Liitto tarjoaa jäsenilleen laajan valikoiman palveluita, kuten työttömyysturvaa, luottamusmiespalveluita ja oikeudellista neuvontaa.
Lähtötilanne ja tavoitteet
Usean kuukauden kestäneen kilpailutuksen jälkeen G-Works valikoitui KTL:n uudeksi kumppaniksi. Kilpailutuksen aikana korostui, että uuden sivuston keskeisiä tavoitteita olivat tietojen löydettävyys, selkeys, saavutettavuus sekä tietoturva ja tekninen toimintavarmuus. Projektin alussa järjestettiin KTL:n projektitiimin kanssa workshop, jossa käsiteltiin perusteellisesti sivuston kohderyhmät, tavoitteet ja visuaaliset toiveet. Workshopin pohjalta tehtiin konseptidokumentti, joka sisälsi myös sivuston sisältörakennesuunnitelman.
Visuaalinen suunnittelu ja tekninen toteutus
Verkkosivuston visuaalisen ilmeen suunnittelussa G-Works sai suhteellisen vapaat kädet. Tavoitteena oli luoda raikas ja selkeä sivustokokonaisuus, jossa KTL:n logon värit, sininen ja valkoinen, ovat esillä. Saavutettavuus otettiin vahvasti huomioon niin visuaalisessa suunnittelussa kuin teknisessä toteutuksessa.
Teknisesti pyrkimyksenä oli rakentaa tietoturvallinen ja nopea sivusto. G-Works erotti frontendin (kävijänäkymän) ja backendin (sisällönhallinnan) toisistaan, mikä parantaa sivuston tietoturvaa pienentämällä hyökkäyspinta-alaa ja vaikeuttamalla sivustolle tunkeutumisia. Kyseinen tekninen ratkaisu tekee sivustosta lisäksi käyttäjäystävällisen ja nopean, sillä tiedot haetaan WordPressin tietokannasta vain, kun siellä tehdään muutoksia.
Projektin yhteydessä luotiin myös alasivut KTL:n jäsenyhdistyksille. Käyttäjähallinta toteutettiin siten, että vain tietyt yhdistyskäyttäjät voivat hallinnoida omia yhdistyssivujaan.
Lopputulos
Projektin lopussa KTL:n sisällönsyöttäjille järjestettiin käyttökoulutus, joka videoitiin KTL:lle myöhempää käyttöä varten. KTL:lle laadittiin lisäksi kattava käyttöohjeistus, jonka ansiosta KTL:n on jatkossa helppo kouluttaa uusia sisällönsyöttäjiä sivustolle.
Projektissa saavutettiin kaikki asetetut tavoitteet niin visuaalisuuden, teknisen toteutuksen kuin saavutettavuuden osalta. Lopputuloksena syntyi selkeä ja nykyaikainen sivusto, joka tukee erinomaisesti liiton viestinnällisiä tavoitteita.
Suosittelija:
Mutkatonta yhteistyötä ja hyvää jälkeä!
Eva-Lisa Karlsson, Hallituksen jäsen ja pääyhteyshenkilö, KTL ry
Tiedot
Tilaaja: | Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry |
Ajankohta: | 2023 - 2024 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Valtteri Ahde |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Tietohallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Mobiilikehitys | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Sisällönhallinta | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
React | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
G-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
G-Works - Muita referenssejä
G-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Red & Blue Oy - WordPress-kehittäjä tuki- ja pienkehitystiimiin
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - Senior ohjelmistokehittäjä
- Laura - Product Designer, Game Development Tools & UX
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
- Rakettitiede Oy - Millaisiin toimeksiantoihin konsultti pääsee Rakettitieteellä?
- Aveso Oy - Aveso Data Studio 1.8.0: Lisää joustavuutta Master Datan hallintaan
- Rakettitiede Oy - Miten konsultti voi johtaa omaa (työ)hyvinvointiaan?
- Timeless Technology - ProfiShark: Kenttäkäyttöön suunniteltu huippuluokan verkkoanalysaattori!
- TietoPiiri Oy - Lahjoittajien kiittäminen kannattaa
- Efima Oyj - Mekaanisen metsäteollisuuden IT-murros: Moderni pilvi-ERP haastaa räätälöidyt MES-järjestelmät
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |