Milloin brändiuudistus on tarpeen?
Milloin on hyvä aika pohtia brändiuudistusta, jossa strategia ja ilme muovaillaan vastaamaan tämän päivän tarpeita? Brändiuudistuksen keskeisimmät tavoitteet on herättää brändin identiteetti eloon parantamalla brändin asemaa, tunnettuutta ja tätä kautta yrityksen tai yhdistyksen kilpailuasemaa toimialalla. On tärkeää kartoittaa nykyhetkessä mikä toimii, ja missä olisi kasvunvaraa. G-Worksillä olemme toteuttaneet useamman onnistuneen ja näyttävän brändiuudistuksen, joista saadun kokemuksen pohjalta jaamme omat vinkkimme siitä, mitkä seikat tukevat matkaa kohti brändiuudistusta.
Nykyinen strategia on epäselvä
Kun yrityksen tavoitteet, arvot tai kohdeyleisö muuttuvat tai tuntuvat olevan hämärän peitossa myös yrityksen sisällä, on aika tarkastella brändiä ja sitä, kuinka se saataisiin vastaamaan uusiin suuntaviivoihin. Uudistus tarjoaa tilaisuuden viestiä muutoksista ja sopeutua muuttuviin tarpeisiin.
Brändin ilme on vanhentunut
Brändit voivat tulla vanhanaikaisiksi ajan myötä. Jos yrityksen brändi ei enää resonoi kohdeyleisönsä kanssa tai vaikuttaa vanhanaikaiselta, uudistus voi herättää brändin eloon sekä tehdä siitä jälleen relevantin ja kiinnostavan.
G-Works toteutti Tapiola Sinfoniettan brändiuudistuksen, jonka pohjalta onnistuimme luomaan vahvan, tunteisiin vetoavan ja kilpailijoista erottuvan kokonaisuuden. Kuten julkiselle organisaatiolle helposti käy, myös Tapiola Sinfoniettan brändi ja visuaalinen ilmaisu olivat jämähtäneet johonkin paikoilleen. Orkesterin toiminta sen sijaan huokui rohkeutta lähteä uusimaan koko brändi ja verkkosivusto siinä sivussa. Vielä tänäkin päivänä vahva musta-keltainen ilme ja muusikkojen tummat siluetit korostuvat heidän markkinoinnissa ja mainonnassaan.
Heikko kilpailuasema
Mikäli sinun on hankala kilpailla uusien tuoreiden tulokkaiden kanssa, joiden brändit puhuttelevat nykyaikaa ja oikeita kohderyhmiä, brändiuudistus tarjoaa mahdollisuuden erottua kilpailijoista. Se voi luoda kilpailuetua, joka houkuttelee uusia asiakkaita ja vahvistaa suhdetta nykyisiin.
Toteutimme Helsingin Jäätelötehtaalle brändiuudistuksen, jonka yhteydessä uusimme heidän kioskien teippaukset, kuvitukset, wanhanajan vaniljapuikko kääreen sekä kevyen verkkosivuston. Vaikka Helsingin Jäätelötehdas oli jo entuudestaan tunnettu kioskeistaan, vanha ilme jäi silti kilpailijoiden jalkoihin pääkaupunkiseudulla: Ihmiset saattoivat eksyä muille kioskeille, sillä vanha ilme ei puhutellut tai erottunut tarpeeksi joukosta. Uudistusta tehdessä säilytimme palan historiaa ja kirkastimme brändin tarinaa. Poikkeuksellisesti jäätelöpallojen valokuvaamisen sijasta päädyimme kuvittamaan modernisti, mutta retrovivahteisesti, kaikki heidän klassiset jäätelömaut. Brändiuudistus sai radikaalin ja pirskahtelevan eloisan muutoksen aikaan ja selkeästi auttoi parantamaan markkinointia ja jäätelöiden myyntiä siitä kaudesta eteenpäin.
Viestinnässä on puutteita
Viestintä ei vastaa brändin nykyisiä arvoja, se ei ole johdonmukainen tai sanomaan on vaikea samaistua. Lisäksi maailmalla tapahtuvat vaikutteet voivat laittaa brändin tilanteeseen, jossa brändin tuomaa sanomaa on katsottava kriittisesti sillä se voi näyttäytyä brändille epäedullisesti. Kun brändiä päivitetään, se tarjoaa mahdollisuuden selkeyttää viestintää. Selkeä ja yhtenäinen viesti auttaa asiakkaita ymmärtämään paremmin yrityksen arvot ja sen tarjoamat palvelut.
Brändiltä puuttuu tarina
Mikäli tarina ei ole selkeä tai tarinaa ei ole, voi asiakassuhteet jäädä hyvinkin pinnallisiksi eikä toimintasi herätä juuri mielenkiintoa. Bränditarinalla luodaan pohja arvojen, vision ja historian esille tuomiseen. Tarina mahdollistaa vahvemman siteen asiakkaiden ja brändin välille, jonka avulla se erottuu kilpailijoista.
G-Worksillä teimme aikoinaan brändiuudistuksen Huom! Huoneistomarkkinointi -brändille, jossa rikoimme perinteisen kiiltokuva-mielleyhtymän kiinteistönvälittäjistä ja rakensimme uuden tarinan sen ympärille, ketkä oikeasti seisovat kiinteistönvälityksen takana ja mitä se oikeasti on. Lopputuloksena loimme helposti lähestyttävän ja inhimillisen uuden brändin, jonka takana seisoivat välittäjät itse aitoina omina itseinään. Katso Huom! Brändiuudistus sekä tutustu Tunne Välittäjäsi -kampanjaan.
Brändiuudistus on strateginen päätös, jonka hyödyt heijastuvat niin yritykseen kuin heidän unelma-asiakkailleen. Se on mahdollisuus sopeutua muutoksiin, erottua kilpailijoista ja tarjota parempia palveluita ja kokemuksia. Oikein toteutettuna brändiuudistus voi olla ratkaiseva tekijä menestyksen ja kasvun tiellä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Brändin rakennus |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
G-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
G-Works - Muita referenssejä
G-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |