Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

KUMONI: "Kun kaikki tieto käytetyistä tunneista, euroista ja muusta löytyy yhdestä paikasta, saamme toimintaamme ennustettavuutta ja pystymme elämään reaaliajas

ReferenssiViime syksynä 20-vuotisjuhlavuottaan viettänyt KUMONI Oy on Kuopiosta ponnistava LVI-saneerausten ja kokonaisvastuurakentamisen asiantuntija sekä urakoiva rakennusliike. Vuosien saatossa toimintaansa määrätietoisesti kasvattanut yritys palvelee nykyään tytäryhtiöidensä kautta asiakkaita myös Turussa ja pääkaupunkiseudulla.

– Lisäksi viime vuoden lopussa ostimme liike- ja toimitilarakentamiseen keskittyvän helsinkiläisen Maistra Oy:n koko osakekannan, jolla laajensimme toimintaamme myös toimitilarakentamiseen, toimitusjohtaja Ari Karhapää kertoo.

Admicomin ohjelmistot apuna heti projektin alussa

Yrityksessä hyödynnetään laajasti Admicomin ohjelmistoratkaisuita arjen tehostamisessa. Nykyaikaisilla ohjelmistoilla helpotetaan useamman toimipisteen välistä yhteistyötä, kun esimerkiksi laskenta, hankinta ja seuranta onnistuvat mistä tahansa.

– Kun esimerkiksi laskennassa on samantyylisiä kohteita, hankkeita pystytään kopioimaan edellisten pohjalle vaikka toimipaikkojen välillä. Täällä Kuopiossa tuetaan tytäryritystenkin laskentaa ja hankintaa, ja nekin hoituvat kätevästi etänä. Omassa roolissani sujuvasta etäkäytöstä suurin hyöty on, että pystyn seuraamaan eri yhtiöiden kuluja ja arkea.

Admicomin ohjelmistoilla hallitaan yrityksen prosessit alusta loppuun asti. Ennen varsinaista töiden aloitusta, projektin onnistumisen kannalta kriittisiin työvaiheisiin hyödynnetään laskentatyökalujen ohella Admicom Planneria töiden aikataulutukseen ja resursointiin.

– Hyvin laadittu aikataulu on ehdoton edellytys työn joustavalle läpiviennille. Päätoteuttajana olemme vastuussa aikatauluista, joten työnjohtajamme luovat paikka-aikakaavioita ja vinoviiva-aikatauluja käyttäen yhteisaikataulut, joissa huomioidaan myös sivu- ja aliurakoitsijat. Lisäksi hyödynnämme aikataulua resurssisuunnitelmapohjana.

Vahvalla työmaalinkillä todenmukaista ja reaaliaikaista seurantaa

Työmaan arjessa projektin johtamiseen ja tarvittaviin kirjauksiin liittyviä toimenpiteitä hoidetaan Admicom Ultimalla. Esimerkiksi työntekijät tekevät omat kirjauksensa Ultiman mobiililla, josta tieto kulkee reaaliajassa hyödynnettäväksi kaikkialle, missä sitä tarvitaan.

– Ultimassa linkki työmaahan on vahva ja työmaalla päivitettävät tiedot ovat heti näkyvissä myös muualla. Lisäksi pystymme esimerkiksi määrittelemään työntekijöille näkyvät litterat, jolloin kulut kohdistuvat varmasti sinne, minne ne oikeasti kuuluvat, joten saamme todenmukaista seurantatietoa.

Työmaan laadukkaan läpiviennin kannalta tärkeää on myös dokumentointi, johon osassa yrityksen toimipisteitä ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön Admicomin tuoteperheen tuoreinta vahvistusta Visionia. Admicom Vision on helppokäyttöinen selainpohjainen dokumentointityökalu, jota voi käyttää myös suoraan Admicom Ultiman mobiilista. Karhapää korostaa työmaadokumentoinnin merkitystä, sillä sen avulla pystytään välttämään lukuisat työmaihin liittyvät ongelmatilanteet.

– Tässä pätee vanha viisaus, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Me otamme yksittäisistä asunnoista kymmeniä tai jopa satoja kuvia jo ennen töiden aloitusta, jotta pystymme todentamaan lähtötilanteen, sillä se helpottaa monessa tapauksessa. Dokumentoinnin avulla pystytään todentamaan, onko vaikkapa jokin jälki ollut lattiassa ennen töiden aloitusta, eli kuuluuko se meidän korjausvelvoitteen piiriin vai ei.

Nykyaikaisilla ja yhteensopivilla ohjelmistoratkaisuilla yrityksen toimintaa pystytään ohjaamaan kokonaisvaltaisesti ja hallitusti. Karhapään mukaan yrityksen johtamisessa on keskeistä kokonaisvaltaisen toiminnanohjausratkaisun reaaliaikaisuus, jonka ansiosta päätökset nojaavat luotettavaan tietoon.

– Kun kaikki tieto käytetyistä tunneista, euroista ja muusta löytyy yhdestä paikasta, saamme toimintaamme ennustettavuutta ja pystymme elämään reaaliajassa. Se sopii hyvin meidän yrityskulttuuriin, koska haluamme seurata asioita tarkasti ja nyt siihen pystytään. Onhan se ehdoton edellytys, että tietää missä mennään ja mitä valmiista hankkeista oikeasti jää käteen. Tähän Admicom Ultima on ollut meidän tarpeisiimme hyvä järjestelmä.

Suosittelija:

Kun kaikki tieto käytetyistä tunneista, euroista ja muusta löytyy yhdestä paikasta, saamme toimintaamme ennustettavuutta ja pystymme elämään reaaliajassa.

Ari Karhapää

Pinterest
Referenssin infoboxi
Admicom Oyj logo

Tiedot

Tilaaja: KUMONI

Lisätietoja

Yritysprofiili Admicom kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Projektinhallinta
Toiminnanohjaus ERP

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

IT
Rakentaminen

Tarjonnan tyyppi

Koulutus
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

Admicom Ultima
Admicom Vision
Admicom Planner

Siirry yrityksen profiiliin Admicom kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.

Admicom - Muita referenssejä

Admicom - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia