Lauttasaaren yhteiskoulu: Innofactor Skilli
Tavoitteemme on kaksinkertaistaa oppimistulokset ja mahdollistaa laadukas opetus rajatuilla resursseilla
Vuosikymmeniä jatkunut malli opettaa isolle joukolle oppilaita yhtä oppiainetta kerrallaan yhtenäisellä tavalla luokkahuoneessa on tullut tiensä päähän. Esimerkiksi uusi opetussuunnitelma Suomessa pohjautuu oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien monipuolista arvioimista.
Innofactor Skillin ajatuksena on asettaa jokaiselle oppilaalle yksilölliset oppimistavoitteet, kerätä jatkuvasti dataa oppilaan oppimisesta sekä tehdä analyyseja ja koneoppimisen avulla suosituksia yksilöllisen oppimisen parantamisesta. Big Dataa oppimisesta saadaan opettajan arvion lisäksi oppilaan itsearvioinnista, muiden oppilaiden vertaisarvioinneista sekä vanhemmilta. Skilli mahdollistaa täysin uudenlaiset oppimisen prosessit, joissa opettajan rooli muuttuu mentoriksi, eikä oppiminen enää ole rajattu luokkahuoneen sisään.
Kesäkuussa 2015 Innofactor Skilli valittiin finalistiksi Microsoftin kansainvälisessä sarjassa Education Partner of the Year. Voitimme myös Vuoden laatuinnovaatio -palkinnot sekä Suomessa että kansainvälisessä kilpailussa. Tavoitteenamme on tehdä Skillistä kansainvälinen menestystuote ja hyödyntää Suomen mainetta opetuksen kärkimaana.
Suosittelija:
”Innofactor Skilli tuo oppimisen arviointiin jatkuvuutta. Skilli antaa minulle opettajana tärkeää tietoa käytetyistä opetusmenetelmistä ja niiden monipuolisuudesta. Olen suositellut Skilliä kaikille opettajillemme, jotka haluavat teettää oppilailla itsearviointeja.”
Lehtori Jarkko Sievi peruskoulun 7.-9. lk matematiikka ja fysiikka Lauttasaaren yhteiskoulu
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Big Data |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |