Lemonsoftilla kaikki tieto löydettävissä yhdestä paikasta
Kaffecentralen on tunnettu erityisesti laadukkaista espressoistaan, joita se tuo yksinoikeudella Italiasta ja Belgiasta. Tällä hetkellä ajankohtaista on lisäksi yrityksen oman paahtimotoiminnan kehittäminen.
”Hyvät yhteistyökumppanit ovat yksi kilpailuvalteistamme. Tämän lisäksi toimintamme keskittyy laadun ja kestävän kehityksen ympärille.”, kertoo Kaffecentralenin toimitusjohtaja John Söderlund. ”Kun kahvila-tai ravintolayrittäjä tulee meille, hän saa meiltä kaikki tuotteet, mitkä liittyvät kahviin.” Kaffecentralen tarjoaakin asiakkailleen koko kahvin palveluketjun aina kahvista logistiikkaan ja ylläpitoon. ”Meillä on tätä kautta olemassa jatkuva kontakti asiakkaaseen, jonka myötä asiakasvaihtuvuutemme on pientä.”, Söderlund kuvailee prosessia ja sen etuja.
Monivaiheisessa palveluketjussa tiedonhallinta- ja saatavuus on keskeinen tekijä laadun seuraamiseksi. John Söderlund kertoo, että Kaffecentralen hyödyntää toiminnassaan Lemonsoftin yritysohjelmistoa, jonka myötä lähes kaikki tieto on löydettävissä yhdestä paikasta: ”Myymälämme käyttävät Lemonin kassamoduulia, huolto huoltomoduulia, paahtimo tuotantomoduulia, logistiikka logistiikkamoduulia ja myyntimme käyttää myynnin moduuleja.” Kaffecentralen otti Lemonsoftin käyttöön vuonna 2013 tilitoimistonsa välityksellä. Tällöin suurin etu oli se, että kassamoduuli oli integroitu kokonaisuuteen, jolloin myymälöiden myyntitiedot löytyivät yhdestä ohjelmasta. ”Saimme selkeämmät numerot ja tiedot siitä, mitä myydään ja missä myydään. Tietoisuus kasvoi toiminnasta.”, kertoo Söderlund yhteistyön alkuajoista.
Tällä hetkellä tiedon integroiminen ja Kaffecentralenin päätösten teko raporttien avulla on kokonaisvaltaisempaa: ”Toimintamme on hyvin kattavaa ja teemme kaiken intrastatista lähtien itse: tuonnit, viennit, tuotannon ja huollon, joten näiden liittäminen yhteen ja raporttien saaminen on tärkeää.” Söderlund kertoo, että yritykselle haastavin osuus onkin pitää huolta siitä, että järjestelmällä on virheetöntä tietoa käytettävinään. Yhteistyö Lemonsoftin kanssa on sujunut hyvin: ” Tärkeintä on yhteistyökyky ja halu mennä eteenpäin. Monet asiat on ratkaistu ja Lemonsoftilla on oltu palvelualttiita.
Toimitusjohtaja John Söderlund korostaa arvostavansa erityisesti henkilökohtaista palvelua, jota Kaffecentralen tarjoaa myös omille asiakkailleen: ”Parasta meidän kokoiselle yritykselle on nimetty Lemonin asiakaspalveluhenkilö, joka tietää historiamme ja mitä asioita on käsitelty. Koemme, että olemme Lemonsoftille arvokas, se on todella tärkeää.”
Oy Kaffecentralen Ab lyhyesti
- Kahvin, teen, kahvilaitteiden ja -tarvikkeiden maahantuoja
- Keskeisenä kohderyhmänä horeca-alan toimijat ympäri Suomen, joille tarjoaa kokonaisvaltaisen palvelukonseptin tuotekoulutuksesta huoltoon
- Päätoimipiste Helsingin Lauttasaaressa. Kuluttajarajapinnassa kaksi myymälää
- Työllistää 23 henkilöä
Suosittelija:
”Parasta meidän kokoiselle yritykselle on nimetty Lemonin asiakaspalveluhenkilö, joka tietää historiamme ja mitä asioita on käsitelty. Koemme, että olemme Lemonsoftille arvokas, se on todella tärkeää.”
John Söderlund, Kaffecentralenin toimitusjohtaja
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Oy Kaffecentralen Ab |
Ajankohta: | 2013 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
HR | |
Logistiikka | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Kauppa | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Lemonsoft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.
Lemonsoft - Muita referenssejä
Lemonsoft - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |