Liikennevirasto modernisoi liikenteenohjausjärjestelmiä
Liikennevirastolla on meneillään monivuotinen liikenteenohjausjärjestelmien uudistushanke. Hankkeeseen liittyy järjestelmäkehityskokonaisuus T-LOIK, joka tarkoittaa tieliikenteen ohjauksen integroitua käyttöliittymää. Gofore on ollut T-LOIK-hankkeessa useassa eri konsulttiroolissa.
T-LOIK yhdistää useita aiemmin erillisiä järjestelmiä yhdeksi selkeästi käytettäväksi kokonaisuudeksi, ja helpottaa huomattavasti muun muassa tieliikennepäivystäjien jokapäiväistä työtä. Järjestelmäkokonaisuus on osa yhteensä 90 miljoonan euron arvoista, kaikkien Suomen liikennemuotojen ohjauksen mullistavaa hanketta. Gofore on ollut mukana mittavassa digitalisointihankkeessa vuodesta 2013.
T-LOIK on monivuotinen järjestelmäuudistus. ”Suomi on edelläkävijä liikenteenohjausjärjestelmien modernisoinnissa ja hanke onkin herättänyt mielenkiintoa ulkomailla saakka”, kertoo Liikenneviraston tietojärjestelmäasiantuntija Markus Nilsson.
Goforen asiantuntija toimii integraattorina tilaajan ja toimittajien tiimien välissä. ”Yhteistyötä ja kommunikointia helpottaa se, että osa Goforen konsulteista istuu tiloissamme”, sanoo Nilsson.
Monivuotisen hankeyhteistyön aikana Goforen työntekijöiden asiantuntemus on Markus Nilssonin mukaan näyttäytynyt korkeatasoisena. Hän arvostaa sitä, että goforelaiset ovat pystyneet toteuttamaan hyvin asiakkaan tahtotilaa, ja joustavuuden ansiosta yhteistyö on ollut sujuvaa.
Sitoutuminen näkyy esimerkiksi Goforen tarjoamassa operaattoripalvelussa, joka hoitaa tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjiltä tulevia T-LOIKia koskevia palautteita. Kyseinen palvelu toimii arkisin kello 8-16, mutta Gofore on hoitanut tapaukset oma-aloitteisesti myös virka-ajan ulkopuolella. ”Tämä toimintatapa on parantanut liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, mikä on tietenkin hyvin positiivista”, Nilsson kommentoi.
Gofore pitää työntekijöistään hyvää huolta, mikä Nilssonin mukaan näkyy tilaajalle asti. ”Täytyy sanoa, että goforelaisista huokuu tietynlainen positiivisuus sekä hyvinvointi”, hän sanoo.
Suosittelija:
Meillä ei ole testauspuolen osaamista, joten Gofore alihankkijoineen on huolehtinut laadunvarmistuksesta. Olemme tarvinneet lisäkäsipareja myös hankintapuolella sekä hyödyntäneet goforelaisten vahvaa osaamista niin tietoarkkitehtuurista kuin projektinhallinnastakin.
Markus Nilsson, Liikennevirasto
Tiedot
Tilaaja: | Liikennevirasto |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Riikka Vilminko-Heikkinen, 044 528 5181, riikka.vilminko-heikkinen@gofore.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Sidosryhmä | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |