Lounais-Suomen Jätehuollolle uusi verkkosivusto
Lahtelaiseen Oakhill Groupiin kuuluva Tammi Digital Oy on valittu kehittämään Turun kaupungin ja sen 17 ympäristökunnan omistaman jätehuoltoyhtiön Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n uusi verkkosivusto, joka korvaa kokonaisuudessaan nykyisen lsjh.fi -sivuston. Projekti on käynnistynyt syyskuussa 2022 ja uusi verkkopalvelu julkaistaan talvella 2023.
Mobiilia saavutettavuutta
Verkkopalveluiden käyttö muuttuu yhä enemmän tukemaan arjen jokapäiväisiä tarpeita ajasta ja paikasta riippumatta. Niinpä käyttötapaukseen liittyy usein tarve käyttää digitaalisia palveluita matkapuhelimella. Siksi kehitysprojektin yksi keskeisiä teemoja onkin mobile first – ajattelu, jossa verkkopalvelun toiminnot optimoidaan käytettäväksi matkapuhelimella, unohtamatta myöskään tietokonekäyttäjiä.
Julkisena toimijana LSJH:lla on EU:n Saavutettavuusdirektiivin myötä velvollisuus varmistaa verkkopalvelun digitaalinen saavutettavuus.
Digitaalinen saavutettavuus
”Olemme omassa palvelulupauksessamme sitoutuneet siihen, että kaikki kehittämämme sivustot täyttävät saavutettavuuskriteerit, sillä digitaalista saavutettavauutta tarvitsee jopa 15 % verkkopalveluiden käyttäjistä. Värisokeutta, heikkonäköisyyttä ja muita näkökykyyn liittyviä erityistarpeita on meillä kaikilla ikään katsomatta. Haluamme, että asiakkaidemme verkkopalvelut palvelevat mahdollisimman moni”, kertoo Tammen toimitusjohtaja ja yrittäjä Manu Mesimäki.
Toimintaa maalla, merellä ja saaristossa
LSJH:n toimialue on laaja ja oman erityispiirteensä siihen tuo operointi saaristossa, jossa lajitteluasemia on Houtskarissa, Korppoossa ja Utössä. Saariston romunkeräystä, talkoosäkkikeräystä ja venekeräystä tehdään Pidä Saaristo Siistinä ry:n keräyskalustolla tiiviissä yhteistyössä.
Synonyymihakuun perustuva Jätteiden ABC
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy huolehtii omistajakuntiensa puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Verkkosivuille kehitettävällä uudella synonyymihakuun perustuvalla Jätteiden ABC -hakukoneella asukkaat löytävät lajitteluohjeet kodin jätteille.
Jätteiden ABC on keskeinen osa jäteneuvonnan palvelukokonaisuutta, jonka päämääränä on lisätä asukkaiden lajitteluosaamista, kiertotaloustietoutta ja sen myötä jätteiden kierrätysastetta. LSJH:n vastaanottamasta jätteestä hyödynnetään jo vuosittain 98 % materiaalina ja energiana.
Verkkopalveluiden kehittäjäkumppani Lahdesta
Verkkopalvelun kehittämisestä järjestettiin julkinen kilpailutus kesällä 2022. Tarjouskilpailuun osallistui 13 yritystä, joista Tammi Digital Oy valittiin verkkosivuston toteuttajaksi. Lisäksi Tammi vastaa Tammi Ylläpito -palvelun puitteistaa verkkosivuston teknisestä ylläpidosta ja tuottaa verkkosivuston käyttöpalvelun, Tammi Hosting -palvelun.
Projekti etenee vaiheittain kohti julkaisua
Tammen projektimallin mukaisesti verkkopalveluiden kehitys jakautuu neljään päävaiheeseen, joista ensimmäisenä on palvelumuotoilun menetelmiin perustuva Perussuunnitteluvaihe. Tämän vaiheen jälkeen projekti etenee käyttöliittymäsuunnitteluun ja verkkopalvelun prototyypillä tehtävään käyttäjätestaukseen. Vasta kun käyttäjätestaukset ovat onnistuneesti läpäisty, edetään toteutusvaiheeseen ja talvella 2023 uuden verkkopalvelun käyttöönottoon.
Suosittelija:
Tammi Digitalin tarjous antoi uskottavan ja luotettavan kuvan yhtiön osaamisesta ja kyvystä toteuttaa projekti asettamiemme vaatimusten mukaisesti. Etäyhteydellä pidetty tarjouksen esittelytapaaminen vielä vahvisti tätä mielikuvaa. Kun itse tarjous oli lisäksi hinnaltaan kilpailukykyinen, nousi Tammi lopulta tarjouskilpailun voittajaksi. Lähtöviiva on juuri ylitetty, eikä mikään viittaisi siihen, etteikö projektin suotuisalle etenemiselle olisi kaikki edellytykset.
Riku Näsänen, viestintäpäällikkö, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Tiedot
Tilaaja: | Lounais-Suomen Jätehuolto Oy |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Manu Mesimäki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |