LTU Group Oy: Isoja asioita saadaan aikaiseksi yhdessä tekemällä
"Toiminnanohjausratkaisullamme olemme saaneet kaiken turhan pois ja arjen tehokkaammaksi. Näkyvin vaikutus on varmasti se, että pienemmällä toimihenkilömäärällä olemme päässeet isompaan liikevaihtoon." - Malik Bentaieb
---------
LTU Group Oy on Suomen johtava rakennusmaalausyritys, joka työllistää keskimäärin 250 henkilöä ja viime vuonna liikevaihto kipusi jo lähelle 20 miljoonaa. Yrityksen toiminta painottuu uudiskohteiden ja isojen toimitilojen tasoite- ja maalausurakointiin.
Perinteinen tyyli ei kanna pitkälle
Maalausalan kehittämisessä Bentaieb peräänkuuluttaa yrityksiltä myös rohkeampaa tarttumista nykyajan mahdollisuuksiin toimintojen hallinnassa ja tehostamisessa. Kehittyvät toiminnanohjausratkaisut ovat muuttaneet yritysten toimintatapoja ja mahdollistaneet kustannustehokkaamman toiminnan.
– Juuri Adminetin kaltaiset uudet järjestelmät tuovat kustannussäästöjä ja monesti tuloksentekokyky paranee huomattavasti. Uusien järjestelmien myötä koko tuotannonhallinta on muuttunut paljon.
Bentaieb arvioi, että sisukkaasti vanhoista toimintatavoistaan kiinnipitävät yritykset porskuttavat vielä muutaman vuoden jollain tavalla mukana, mutta tulevat auttamattomasti putoamaan kyydistä lähivuosina.
– Ei pitkällä tähtäimellä pysty selviytymään ilman nykyaikaista toiminnanohjausta. Jollain tasolla varmaan pystyy vielä joitakin vuosia toimimaan, mutta se näkyy suoraan tuloksenteossa ja vaikeuttaa toimintaa huomattavasti, jos et ole kehityksessä mukana. Nätisti sanottuna: Jos menet vanhaan tyyliin, tiput kelkasta pois ennemmin tai myöhemmin. Kehityksessä on oltava mukana, sillä se auttaa niin paljon monessa asiassa ja tehostaa toimintaa.
Admicomista kehittyvä ohjelmistokumppani
Nykyaikaisuus, kehittämishalukkuus ja mahdollisuus hyvään kumppanuuteen näyttelivät merkittävää roolia, kun yritys päätti vaihtaa vanhan toiminnanohjausratkaisunsa Adminettiin vuoden 2016 alussa.
– Ikävä kyllä vanha järjestelmämme jäi täysin paikoilleen eikä kehittynyt, joten emme nähneet silloisessa ohjelmistotoimittajassa enää mitään tulevaisuutta. Admicomista puolestaan huokui halu kehittyä yrityksenä sekä kehittää ohjelmistoa aktiivisesti ja nopeasti. Halusimme sellaisen järjestelmän, jonka kehittymiseen voimme luottaa myös tulevaisuudessa.
Edellä korostettu kumppanuus on ollut tärkeää myös LTU Groupin ja Admicomin yhteistyössä, sillä molemmat ovat halunneet kehittää Adminettiin toimialaa palvelevia uudistuksia. Esimerkiksi Adminetin litteraraportoinnin mallin kehittämisessä LTU Groupilla on ollut merkittävä rooli pilottiasiakkaana.
– Siinä on loistava esimerkki hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Admicom ryhtyi kehittämään litterointijärjestelmää, pidimme palavereita, kävimme vaihtoehtoja yhdessä läpi ja lopputuloksena oli toimiva ratkaisu kaikille Admicomin asiakkaille. Litterointijärjestelmä on tähän mennessä isoin yhteinen ponnistuksemme, mutta sen lisäksi on lukematon määrä kaikkea pientä, mitä on saatu yhdessä aikaan.
Tarkempaa seurantaa ja tehokkaampaa arkea
Vaikka Bentaieb arvostaa Admicomin kehityshalukkuutta, löytyvät lopulta tärkeimmät syyt Adminetin valintaan arjen toiminnan helpottamisesta.
– Ihan ykkösasia oli projektinhallinta ja seurantatiedon saaminen työnjohdon käyttöön tarkalla tasolla. Aiemmin projektinseuranta oli aika kankeaa ja halusimme helppokäyttöisemmän ohjelmiston, josta kaikki saavat enemmän tietoa irti. Työnjohdon palaute on ollut hyvää, kun he näkevät itse reaaliajassa mitä työmailla tapahtuu ja pystyvät seuraamaan tapahtumia litteratasolla. Adminet on työnjohdolle paljon helppokäyttöisempi ja se tietysti motivoi seuraamaan ja penkomaan työmaiden tietoja tarkemmin.
Myös toimitusjohtaja itse on saanut uusia eväitä yrityksen toimintojen seurantaan reaaliaikaisesta ja tarkasta raportoinnista.
– Minunkin on paljon aiempaa helpompi seurata, mitä yhtiössä tapahtuu joka osa-alueella ja saan luotua juuri sellaisia raportteja, joita itse tarvitsen. Pidän tärkeänä myös sitä, että pääsen paljon nopeammin kiinni asioihin. Jos näen tietyltä raportilta, että esimerkiksi jokin asia työmaalla ei näytä menevän oikein, pääsen helposti porautumaan ongelman juurisyyhyn, puuttumaan siihen ajoissa ja sitä kautta kääntämään suuntaa oikeaksi.
Adminetissä yhden järjestelmän sisällä hallittavan kokonaistoiminnan vaikutukset näkyvät parantuneiden seurantatyökalujen lisäksi konkreettisesti monissa arjen toiminnoissa.
– Meillä kirjanpito ja palkanlaskenta ovat omissa käsissä ja se puoli on helpottunut paljon. Lisäksi esimerkiksi ostotilaukset tehdään nykyään suoraan järjestelmästä. Meidän kokoisessa yrityksessä tilataan vuositasolla aika mittava määrä tavaraa, joten helpottaa kummasti, kun sellainen perusostotilaustaulukon täyttäminen ja lähettäminen tavarantoimittajille on jäänyt pois.
Suomen parasta kannattavuutta
Mitä tulee kannattavaan toimintaan, on LTU Group siinä Suomen ehdotonta kärkeä. Kannattavuuteen vaikuttavat erityisesti toimintojen digitalisoiminen ja tehokas töiden organisointi.
– Olemme pyrkineet digitalisoimaan kaiken, mikä on järkevästi mahdollista. Toiminnanohjausratkaisullamme olemme saaneet kaiken turhan pois ja arjen tehokkaammaksi. Meillä on tosi tehokas koneisto – voisi sanoa, että rakennusalan tehokkaimpia. Jokainen tietää mitä tekee ja siihen löytyy hyvät työkalut. Adminet tukee kannattavaa toimintaa, sillä pystymme hyvin pitkälti tekemään kaikki asiat yhdessä paikassa ja selainpohjaisuuden ansiosta jokaisella on tarvitsemansa työkalut käytössään missä tahansa. Jokainen hoitaa oman vastuualueensa Adminetissä ja saa kaiken tarvitsemansa tiedon nopeasti ja helposti. Siitä arjen tehokkuus lyhykäisyydessään tulee.
Adminetin merkitys toiminnan tehostamisessa näkyy konkreettisesti siinä, että liikevaihdon kasvusta huolimatta hallinnon työmäärä on vähentynyt parin henkilötyövuoden verran.
– Näkyvin vaikutus on varmasti se, että pienemmällä toimihenkilömäärällä olemme päässeet isompaan liikevaihtoon. Meillä on nyt käytännössä kaksi hallinnon henkilöä vähemmän, vaikka liikevaihto kasvoi lähemmäs neljä miljoonaa euroa viime vuonna. Tällä hetkellä hallinnossa työskentelee vain neljä henkilöä: itseni lisäksi työmaista vastaava tuotantopäällikkö, henkilöstöasioista ja palkanlaskennasta vastaava henkilö sekä kirjanpidosta ja taloushallinnosta vastaava henkilö. Yhtiön kokoon nähden meillä on tosi kevyt organisaatio. Adminet mahdollistaa sen, että pystymme hoitamaan arjen tehokkaasti ja karsimaan päällekkäisyyksiä – ja se on kannattavuuden kannalta oleellista.
Suosittelija:
Toiminnanohjausratkaisullamme olemme saaneet kaiken turhan pois ja arjen tehokkaammaksi. Näkyvin vaikutus on varmasti se, että pienemmällä toimihenkilömäärällä olemme päässeet isompaan liikevaihtoon.
Malik Bentaieb
Tiedot
Tilaaja: | LTU Group Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |