LVI-Bioneerit: "Laskutus on yrityksessä tärkeä asia ja Ultima se toimii paljon aiempaa paremmin. Olemme myös päässeet eroon kaikista paperilaskuista."
Vuonna 1977 perustettu LVI-Bioneerit Oy on kasvanut kahden miehen yrityksestä kaikkiaan noin seitsemänkymmentä henkilöä työllistäväksi konserniksi. Perheomisteinen yritys työllistää emoyhtiön puolella noin 40 työntekijää ja Savonlinnassa toimivassa tytäryhtiössä noin 30 henkilöä.
LVI-Bioneerit tekee kaikenlaisia LVI-alaan liittyviä töitä, pääasiassa urakointia ja huoltotoimintaa. Admicom Ultima (ent. Adminet) otettiin käyttöön, kun vanha ohjelma alkoi tulla kehityskaarensa päähän.
Uusi toimintatapa on tuonut paljon myönteisiä muutoksia
Ultima on tuonut mukanaan runsaasti hyviä asioita. Muun muassa laskujen käsittely, sähköinen arkistointi, nettikäyttöisyys ja urakoiden seuranta ovat selkeitä etuja.
"Laskutus on yrityksessä tärkeä asia ja Ultimassa se toimii paljon aiempaa paremmin. Niinkin simppeli toiminto kuin tavaroiden siirtäminen suoraan ostolaskulta myyntiin on tärkeä. Se on pirun hyvä. Nyt olemme myös päässeet eroon kaikista paperilaskuista. Ja tietysti sähköinen arkistointi ylipäätään on hyvä", kertoo toimitusjohtaja Mika Leinonen.
Asentajat tyytyväisiä sähköisiin tuntikortteihin
Ultiman myötä LVI-Bioneereillä otettiin käyttöön sähköiset tuntikortit asentajille. Paperisten tuntikorttien poistuminen on helpottanut palkanlaskentaa ja asentajat ovat suhtautuneet muutokseen positiivisesti.
"Asentajat ovat olleet tyytyväisiä, sähköisiin tuntikortteihin siirtyminen sujui hyvin. Olin yllättynyt miten nopeasti prosessi hoitui."
Asiakkaat mukana Ultiman tuotekehityksessä
LVI-Bioneereilla ollaan oltu erityisen tyytyväisiä siihen, että Ultima kehittyy jatkuvasti ja uusia ominaisuuksia lisätään asiakaspalautteen perusteella. Asiakkaat pääsevät mukaan tuotekehitykseen ja pystyvät vaikuttamaan ohjelmiston toimintoihin.
"Uudistuksia on tullut paljonkin ja palautteet on otettu aina vastaan. Äskettäin minulta kysyttiin mielipidettä uuden ominaisuuden kehittämiseen. Ihan hyvä että kysytään ensin ja tehdään vasta sitten, niin ei tarvitse kahteen kertaan tehdä."
Tiedot aina varmassa tallessa
Yritys on ottanut Ultiman sähköiset lomakkeet hyötykäyttöön, sillä ne helpottavat työmaiden hallintaa ja pitävät tärkeät tiedot tallessa pitkään. Sähköisillä lomakkeilla varmistetaan ajantasainen tiedonkulku, eikä vaaraa lomakkeiden hukkumisesta ole.
– Meille sähköisten lomakkeiden merkitys on erityisen suuri siinä, että lomakkeet tulee täytettyä ajallaan, eivätkä ne joudu hukkaan työmaalla. Kun tavallisen paperin täyttää työmaan aloituksessa, niin se saattaa hävitä ihmeen helposti. Joskus on jouduttu tekemään jopa mittauksia uudestaan, kun pöytäkirjat ovat hävinneet.
Suosittelija:
Laskutus on yrityksessä tärkeä asia ja Ultima se toimii paljon aiempaa paremmin. Olemme myös päässeet eroon kaikista paperilaskuista.
Mika Leinonen
Tiedot
Tilaaja: | LVI-Bioneerit |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |