Milloin yrityksen kannattaa investoida ohjelmistorobotiikkaan?
Ohjelmistorobotiikka eli RPA (robotic process automation) kasvattaa jatkuvasti suosiotaan liiketoiminnan tehostajana. Ohjelmistorobottien käyttöön perustuvasta automaatiosta on tulossa erottamaton osa jokapäiväistä työtä toimialasta riippumatta.
Milloin on oikea hetki investoida ohjelmistorobotiikkaan? Mitä hyötyä siitä on? Milloin ohjelmistorobotiikkaan investointi maksaa itsensä takaisin? Näihin kysymyksiin vastaamme seuraavaksi.
Mihin ohjelmistorobotiikkaa eli RPA:ta voi hyödyntää?
Ohjelmistorobotiikkaa käytetään yksinkertaisiin ja samanlaisina toistuvien tehtävien automatisointiin, kuten rutiiniraporttien tuottamiseen ja laskujen lähettämiseen ja seurantaan. Pääperiaate robotille sopivissa tehtävissä on, että tehtävän ratkaiseminen ja päätöksen tekeminen eivät vaadi monimutkaista harkinnanvaraisuutta vaan päätökseen tekoon tarvittavat säännöt ovat tunnistettu ja opetettu ohjelmistorobotille etukäteen. Yleisimmät ohjelmistorobotiikan käyttökohteet ovat talous- ja henkilöstöhallinto, asiakashallinta, tuotanto, myynti ja markkinointi, tietohallinto ja logistiikka.
Lähes jokaisessa yrityksessä onkin siis tehtäviä, jotka voisi ulkoistaa robotille. RPA:n avulla voidaan ihmisiltä vähentää niitä tehtäviä, joissa rutiininomaisesti tehdään manuaalisia tehtäviä ja joiden suorittaminen ei yleensä ole mielekkäintä ja joissa ihminen saattaa tehdä inhimillisiä virheitä
.
Ohjelmistorobotiikka sopii kaikille yrityksille, mutta kaikkiin tehtäviin se ei vielä sovellu. Luovuutta ja poikkeuksien hallintaa vaativat tehtävät on yhä syytä jättää ihmisille, jotka osaavat ottaa huomioon asioita myös tehtävänantonsa ja sääntöjen ulkopuolelta. Ihmisen on paras olla tekemässä ne päätökset, joilla on iso vaikutus esimerkiksi ihmisten elämään.
Niin työ kuin työntekijätkin hyötyvät robotin avusta
RPA:n hyödytkin ovat toimialasta riippumatta melko samat. Kun manuaalisia ja toistuvia tehtäviä siirretään ohjelmistoroboteille:
- prosessien läpivientiaika lyhenee
- prosessit voidaan standardoida aiempaa tehokkaammin
- työntekijät voivat käyttää ajan muihin tehtäviin
- tehtyjen virheiden määrä laskee
- näkyvyys prosesseihin paranee
- työtä voidaan mitata tarkemmin.
Loppujen lopuksi RPA vaikuttaa työn laatuun, työntekijöiden hyvinvointiin ja motivaatioon, ja lopulta myös asiakaskokemukseen.
Milloin on oikea hetki investoida ohjelmistorobotiikkaan?
Investointi ohjelmistorobotiikkaan kannattaa aina. Ainakin osa toistuvista hallintotehtävistä kannattaa ulkoistaa ohjelmistoroboteille vaikka heti. Investointi on niin rahallisesti kuin työmäärällisesti kevyt, koska työntekijöiden työaikaa vapautuu nopeasti tärkeämpiin ja mielekkäämpiin tehtäviin.
Vastoin yleistä uskomusta RPA ei ole kallista. Ohjelmistorobotiikan käyttöönotto maksaa tyypillisesti 10 000 – 15 000 euroa, minkä jälkeen kuluja syntyy lähinnä lisensseistä keskimäärin 5 000 euroa vuodessa . Kun ohjelmistorobotiikan käyttöönotto tehdään onnistuneesti, siinä kuluu aikaa vain yhdestä kahteen kuukautta, ja takaisinmaksuaika on noin 3–12 kuukautta.
RPA-hankkeessa osaavan kumppanin valitseminen on tärkeää, minkä lisäksi yrityksen sisäisiä resursseja tarvitaan yleensä kolmelta asiantuntijalta.
Voit lukea lisää ohjelmistorobotiikan käyttöönotosta tästä oppaasta.
Haluatko lisää tukea hankintaan? Tutustu oppaaseen
Kiinnostuitko ohjelmistorobotiikan hyödyistä? Keksitkö rutiineja rakastaville roboteille heti käyttökohteita operatiivisesta toiminnastanne, mutta et ole varma, kuinka edetä? Syvennä osaamistasi Starian asiantuntijoiden laatimalla oppaalla. Saat tietoa esimerkiksi RPA:n toimintaperiaatteista ja käyttöönotosta sekä sopivan kumppanin valitsemista.
Lataa täältä Ohjelmistorobotiikan ostajan opas!
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Ohjelmistorobotiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
- Frends iPaaS - Senior UI/UX Designer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |