Mitä jos Alppilan Autohuollon nettiyhteys katkeaisi?
Mielikuva autohuollosta tai -korjaamosta voi viedä ajatukset vielä rasvamonttuihin ja öljyisiin haalareihin. Digitaalisuus on kuitenkin lisääntynyt viime vuosina merkittävästi autojen huolto- ja korjauspalveluissa. Moderni autojen huoltaminen tapahtuu huipputeknologian avulla. Teknologian hyödyntäminen sekä laadukkaiden ja asiakasystävällisten autopalveluiden tuottaminen vaatii ammattimaisesti mitoitettua tietoliikennettä, verkkoja ja ICT-ratkaisuja. Alppilan Autohuolto on ulkoistanut verkkoratkaisunsa ja ICT:n tuottamisen kattavasti S1 Networksille.
Moderni autohuolto on tarkasti aikataulutettua toimintaa
Moderni autohuolto on kiireistä, tarkkaan aikataulutettua ja prosessoitua liiketoimintaa. Asiakaskokemus on liiketoiminnan keskiössä.
”Asiakkaat tuovat autonsa meille huoltoon aamuisin ja silloin pihalla on vilskettä. Suurin osa asiakkaista on varannut aikansa sähköisten kanavien kautta ja koko asiakasprosessia johdetaan sähköisesti. Asiakkaan saapuessa varmistamme työnjohdossa mitä autoon on tarkoitus tehdä ja jaamme työt mekaanikoille. Huolloissa ja korjauksissa tarvittavat osat ja tuotteet tilaamme hyvissä ajoin, jotta kaikki on valmiina auton ja asiakkaan saapuessa”, kertoo Alppilan Autohuollon jälkimarkkinointipäällikkö Erkki Toivio.
Räätälöity verkkoratkaisu muuttuviin tarpeisiin
Alppilan Autohuollon arjessa ammattimaisesti suunniteltua langatonta lähiverkkoa sekä valokuituyhteyksiä tarvitaan autojen huoltamiseen ja korjaamiseen.
Autojen sähköistyminen on entisestään lisännyt suorituskykyisen tietoliikenteen tarvetta. Vikojen paikantamiseen hyödynnetään nykyaikaista tekniikkaa ja autoihin tehdään huoltojen yhteydessä yhä enemmän päivityksiä. Päivityspakettien datamäärä on kasvanut merkittävästi. Tietoliikenteen määrä yrityksessä onkin kymmenkertaistunut muutamassa vuodessa.
Tietoturvallisia yhteyksiä tarvitaan sekä toimipisteiden välille, autojen maahantuojiin että tehtaisiin. Myös merkkikohtaiset koulutukset ja materiaalit hoidetaan verkon yli.
Autoihin päivityspaketteja lataavien mekaanikkojen työ tapahtuu usein kannettava tietokone kädessä korjaamontiloissa, hallin perällä tai jopa ulkotiloissa. Langattoman lähiverkon tuleekin toimia joka nurkassa.
”Tarvitsemme jatkuvasti tietoturvallisia tehdasyhteyksiä maahantuojien ja autovalmistajien tietojärjestelmiin, jotta voimme tehdä autoihin huoltoja tehokkaasti. 2-3 mekaanikkoa tekee jatkuvasti päivityksiä, joilla parannetaan mm. navigointijärjestelmiä ja sähköautojen akkutehokkuutta. Mitä tehokkaammin päivityspaketit saadaan ajettua niin sitä useampia asiakkaita pystymme palvelemaan. Tehdasyhteydet vaativat yhä suorituskykyisempiä tietoliikenneyhteyksiä”, sanoo Toivio.
https://s1networks.fi/alppilan-autohuolto/
Suosittelija:
Meille on iso asia, että saamme apua nopeasti, mikäli sitä tarvitsemme. Onneksi verkkoyhteyksien toimivuudesta ei ole tarvinnut murehtia. S1 Networksilla on toimivat ja kustannustehokkaat liiketoiminnan tarpeisiin räätälöidyt ratkaisut, jotka ovat toimintavarmoja ja huolettomia. Asiakkaan ei tarvitse murehtia ICT-asioista yhtään.
Erkki Toivio
Tiedot
Tilaaja: | Alppilan Autohuolto |
Ajankohta: | 2012 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Christian Kaila |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
S1 Networks - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
S1 Networks - Muita referenssejä
S1 Networks - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |