Näkymiä G-Worksin syksyyn 2022
Digitoimiston työ kulkee tietynlaista, varsin helposti tunnistettavaa sykliään. Juhannuksen ja joulun alusaika on aina kiireistä, sillä asiakkailla on omat projektiaikataulunsa, jotka on usein sidottu jouluun tai juhannukseen.
Kesällä toiminnassa on aina hiljaista. Osin kesälomien vuoksi ja osin sen vuoksi, että ostajapuolen projektiryhmät alkavat suunnitella kilpailutuksiaan ja hankkeitaan vasta lomiensa jälkeen. Varsinaisiin töihin päästään yleensä vasta syyskuussa, jos silloinkaan.
Olenkin usein antanut asiakkaille ilmaisen vinkin siitä, että jos projektille haluaa oikein hyvän hinnan, kannattaa se ajoittaa johonkin heinä-elokuulle.
Nyt tämänvuotinen syklimme lähestyy loppuaan. Mitä päättyneestä kaudesta jäi käteen ja minkälaisia näkymiä odotamme syksyltä 2022?
Uusi GW 2.0 elää ja hengittää
Aloitimme jo vuonna 2020 syvän tason uudistuksen, jossa vaiheittain kasvatamme teknologiaosaamisemme tasoa siten, että pystymme vastaamaan monimutkaisempiin ja modulaarisempiin palveluratkaisuihin.
Melkoinen lausehirviö.
Käytännössä lakkasimme rakentamasta WordPress-sivustoja yhden paketin ratkaisuina, ja erotimme näkyvän sivuston ja julkaisujärjestelmän toisistaan. WordPress on edelleen tietovarasto, mutta näkyvä sivusto voi hakea tietoa muualtakin. Lopputuloksena on sivustoja, jotka ovat salamannopeita ja paljon tavanomaista WordPressiä tietoturvallisempia.
Teknologiajohtajamme Joni kirjoitti ratkaisusta blogiin aiemmin, ja näitä sivustoja on porisemassa jo mm. Kalevalaseura, Helsingin Jäätelötehdas ja Rengasvalmistajat.
Rinnalle lanseerasimme GW Light-ratkaisun, joka on perinteisempi WordPress, mutta hyvin kustannustehokkaasti toteutettuna. Näillä uudistuksilla saimme ratkaisuihimme huomattavasti liikkumavaraa. Kun aiemmin toteutimme lähinnä 8 000 – 15 000 eur sivustoprojekteja kustomoidulla WordPress- teemalla, pystymme nyt liikkumaan 2 000 – 50 000 euron välissä valiten teknologian sen mukaan, mikä on tarpeiden kannalta järkevintä.
Tällä porukalla lähdettiin tekemään syksyä 2021.
Luovuus pitää pintansa
G-Worksia on joskus ilkuttu siitä, että se sotkee perinteiseen digitoimistokonseptiin niin paljon bränditöitä ja luovaa tekemistä.
On totta, että toimialoissa on eroja. Myös näiden toimialojen ihmistyypeissä on eroja. En usko, että monikaan haluaisi olla näkemässä, kun luova suunnittelija ja tietojärjestelmäinsinööri törmäävät yhteen. Siinä ei kumpikaan ymmärrä toisiaan, ja tässä ristiriidassa piilee koko homman juju.
Asiakaspuolella sen ymmärtää välittömästi silloin, kun teknologia ja luova ilmaisu puhuvat samassa suunnittelutapaamisessa. Verkkopalveluissa ei nimittäin ole kyse pelkästä teknologiasta.
Siellä on kyse käyttökokemuksesta, tuntemuksista, reaktioista, sulavuudesta, värimaailmasta ja lopulta siitä, miten yksilö maailmaa hahmottaa.
Kyse on vanhasta kunnon hipster, hacker, hustler -triosta. Koko kolmikko pitää olla, jotta syntyy hyvää jälkeä. Palvelulupauksemme on, että G-Worksilla luova ilmaisu lyö kättä laadukkaan teknologian kanssa. Näin se tulee olemaan jatkossakin.
Luovuus pitää pintansa. G-Worksin Jarmo, Altti, Pamela ja Joona uudistetun Helsingin Jäätelötehtaan brändin äärellä.
Yhä monimutkaisempia projekteja
Kun teknologiana on tarjota muutakin kuin yhteen pakettiin kääritty WordPress, ja G-Worksin perinteisesti erittäin paljon verrokkeja vahvempi UI- ja design-osaaminen, syntyy mielenkiintoisia projekteja.
Keväällä 2022 otimme haltuumme perinteikkään HJK:n sivuston ja verkkokaupan jatkokehityksen. Käynnissä olevista projekteista voidaan nostaa esiin ainakin top10matkatarjoukset -palvelun täysuudistus.
Tämä täysuudistus on yhtiömme historian mittavin yksittäinen projekti, jossa työskennellään toista henkilötyövuotta yhdessä kansainvälisen backend-toimittajan, kansainvälisen asiakkaan, ja useiden kolmansien kansainvälisten osapuolien kanssa. Valmista on määrä tulla syksyllä, ja kokemusta kansainvälisen ecommerce-projektin ääressä syntyy valtavasti.
Rinnalla pyörii pieniä GW Light -projekteja ja kaikkea siltä väliltä. Varianssia on nyt todella paljon, ja kaikenkokoisiin hankkeisiin on löydetty kutakin kokoluokkaa vastaavat toimintatavat.
Talouden tervehdyttämistä
Osakeyhtiöiden talousluvut ovat julkisia, ja on järkevää avoimesti kertoa, että vuoden 2020 – 2021 tilikautemme oli taloudellisesti varsin vaikea. Henkilöstöä vaihtui, toimitusjohtaja vaihtui ja samaan aikaan panostimme merkittävästi työpanosta yllä kuvatun GW 2.0:n kehittämiseen.
Kaikesa tästä syntyi kuoppa, jota korjailtiin ylimääräisellä osakeannilla, ja osittain sitä paikataan edelleen, vaikkakin olemme tällä tilikaudella palanneet hyvään, 10 % liikevoittoon. Vierityspalkki.fi selvitti vuonna 2018 WordPress-digitoimistojen kannattavuuksia, ja päätyi 6,8 % mediaaniin. Huonosti ei siis mene ainakaan verrokkeihin katsottuna.
Taloudelliset haasteet ovat omiaan aiheuttamaan vaarallisia kierteitä. Jos asiakkaat pelkäävät toimiston kaatumista, he eivät uskalla tuoda projektejaan sinne. Jos työntekijät pelkäävät, he eivät joko hakeudu töihin tai pahimmillaan hakeutuvat muualle. Kierteen seuraavat vaiheet voi päätellä helposti.
Lopuksi kohti kesää
Täältä toimitusjohtajan paikalta katsottuna tuntuu erittäin hyvältä saatella yhtiötä nyt kesälomalle. Firma on taloudellisesti terve, käynnissä olevat projektit ovat kiinnostavia ja vauhdissa on hyviä kierteitä, joissa tapahtuu jatkuvaa kehitystä ja oppimista.
On paikallaan kiittää työntekijöitä monestakin asiasta. Siitä, että jokainen on hoitanut väsymättä oman tonttinsa. Siitä, että joukkueeseen on luotettu silloinkin, kun näytti tovin pahalta. Siitä, että kaikki löysivät rohkeuden tehdä itse ratkaisuja ja kantaa niistä itse vastuuta. Siitä, että kaikki kasvoivat ammatillisesti yhdessä hujauksessa.
On myös paikallaan kiittää asiakkaita monestakin asiasta. Siitä, että ovat kaikkien toimistojen joukosta pitäneet juuri meitä parhaana ratkaisuna. Siitä, että ovat uskoneet niin paljon niin tärkeitä asioita meidän käsiimme. Siitä, että ylipäätänsä saamme tätä työtä tehdä.
Lopulta yritystoiminta on vain sitä, että löydämme parhaat työntekijät ja parhaat asiakkaat, ja sitten panemme heidät tekemään ihmeitä yhdessä.
Erittäin hyvää ja kaunista kesää meille kaikille!
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
G-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
G-Works - Muita referenssejä
G-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |