Nappula-asiakastietojärjestelmä täytti Limingan koulutuskeskuksen odotukset
Valtion koulukotiyksiköihin kuuluvassa Limingan koulutuskeskuksessa siirryttiin käyttämään Nappula-asiakastietojärjestelmää vuonna 2008. Koulutuskeskus halusi järjestelmän, josta kaikki lasta koskevat tiedot löytyisivät aina keskitetysti.
”Lastensuojelulain määrittelemät menettelytavat rajoitustoimenpiteistä ja niiden kirjaamisesta olivat työläitä työvaiheita ennen Nappulan käyttöönottoa”, Limingan koulutuskeskuksen johtaja Teija Tuuliainen kuvailee.
Limingan koulutuskeskus ehti kokeilla myös muita asiakastietojärjestelmiä ennen lopullista valintaansa.
”Nappulan helppokäyttöisyys ja selkeys teki meihin vaikutuksen. Muihin kokeilemiimme asiakastietojärjestelmiin verrattuna Nappulan käyttö tuntui kotoisalta ja käyttöönotto oli helppoa”, Tuuliainen sanoo. Nappulan valintaa puolsi myös kilpailukykyinen hinnoittelu.
Limingan koulutuskeskuksen Nappulalle asettamat odotukset ovat täyttyneet käytön aikana. Asiakastietojärjestelmän myötä avautui parempi näkymä siihen, kuka lasta koskevat kirjaukset on tehnyt. Nappulan käyttöönotto kohensi lisäksi tietoturvaa, kun käyttöoikeudet ovat määriteltävissä käyttäjäkohtaisesti.
”Nappula-tiimi on kehittänyt järjestelmää toiveidemme mukaisesti”, Teija Tuuliainen sanoo. Esimerkiksi laissa määriteltyjä rajoitustoimenpiteitä koskevat mallipohjat ovat kehittyneet koulukotiyksikön palautteen perusteella ajan myötä. Koulutuskeskuksella on myös ehdotuksia järjestelmän jatkokehitykseen muun muassa entistä monipuolisemmista tilastointiominaisuuksista.
Korkea tietoturvataso on Nappula-ohjelmiston tuomista hyödyistä Limingan koulutuskeskukselle kaikkein tärkein. Järjestelmä myös tehostaa toimintaa helppokäyttöisyytensä ansiosta.
”Työaikaa säästyy, kun tiedämme, mitä ja mihin kirjaamme. Asiakastiedot ovat Nappulassa hyvässä järjestyksessä, ja kirjaaminen itsessään on vaivatonta”, Teija Tuuliainen sanoo.
Myös asiakastuki on toiminut Tuuliaisen mukaan hyvin. ”Ei ole itse asiassa tarvinnut juurikaan soitella, kun järjestelmää on ollut helppo käyttää.”
Myös johtamistyö hyötyy Nappulasta. Se auttaa muun muassa laatutoiminnassa, kun Nappulan tuottamat raportit ovat kirjattavissa koulutuskeskuksen omaan laatujärjestelmään.
”Olemme olleet tyytyväisiä sekä itse järjestelmään että siihen liittyviin tuki- ja muihin palveluihin. Nappula on helppokäyttöinen ja parantaa organisaatiomme tietoturvaa. Voimme suositella Nappulaa muillekin lastensuojelualan toimijoille”, Tuuliainen sanoo.
Suosittelija:
Muihin kokeilemiimme asiakastietojärjestelmiin verrattuna Nappulan käyttö tuntui kotoisalta ja käyttöönotto oli helppoa.
Teija Tuuliainen, Limingan koulutuskeskuksen johtaja
Tiedot
Tilaaja: | Limingan koulutuskeskus |
Ajankohta: | 2008 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |