Nordean kolmella ylimmällä johtotasolla sekä miehiä että naisia on vähintään 40 prosenttia
Nordea työskentelee jatkuvasti tasa-arvon ja moninaisuuden edistämiseksi organisaatiossaan. Nordea on sitoutunut varmistamaan, että kolmella ylimmällä johtotasolla sekä miehiä että naisia on vähintään 40 prosenttia. Alun perin vuoden 2025 loppuun asetettu tavoite saavutettiin jopa kaksi vuotta etuajassa.
Vastuullisuustavoitteidensa mukaisesti Nordea on sitoutunut edistämään tasa-arvoista ja moninaista työympäristöä.
”Asetimme kunnianhimoiset tavoitteet sukupuolten välisen tasa-arvon varmistamiseksi ja olemme erittäin ylpeitä niiden toteutuessa aikataulusta edellä”, Nordean Suomen henkilöstöjohtaja Johanna Bergström kommentoi saavutuksia. Tällä hetkellä koko henkilöstöä tarkasteltaessa sukupuolijakauma on lähes 50/50 ja esihenkilöistä 44 prosenttia on naisia, 56 prosenttia miehiä.
Tavoitteeseen pääseminen on koko työyhteisön vastuulla
Tasa-arvo on nostettu vahvaksi teemaksi Nordeassa, ja koko työyhteisö on sitoutunut jo saavutettujen tulosten ylläpitämiseen ja parantamiseen. Aihe on ollut vahvasti esillä myös Nordean muussa toiminnassa, kuten esimerkiksi kesän 2024 SuomiAreenan paneelikeskustelussa.
”Haluamme huomioida moninaisuuden näkökulmat kaikessa toiminnassamme. Seuraamme tasa-arvon kehitystä jatkuvasti, varmistaaksemme organisaation tavoitteiden toteutumisen. Olemme tehneet paljon töitä, jotta moninaisuus ja yhdenvertaisuus huomioidaan erityisesti rekrytoinneissa, nimityksissä sekä tiimien muodostuksessa”, Bergström kertoo.
Saavutetun tason ylläpitäminen vaatii kuitenkin jatkuvaa huomiota erityisesti esihenkilöiden rekrytoinnissa sekä osaamisen johtamisessa. Lisäksi ymmärryksen lisäämiseen ja seuraajasuunnitteluun tulee kiinnittää huomiota jo uran alkuvaiheessa. Bergströmin mukaan Nordea tarjoaa muun muassa erilaisia työkaluja ja koulutuksia, jotta rekrytoiva henkilöstö osaa kiinnittää moninaisuuden toteutumiseen erityistä huomiota.
Lue koko juttu: https://www.nordea.com/fi/media/2024-08-14/nordea-saavutti-tavoitteensa-ylimman-johdon-sukupuolijakaumasta-etuajassa
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Mobiilikehitys | |
Maksaminen |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Nordea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nordea - Muita referenssejä
Nordea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |