Onko digitalisaationne jo käynnissä?
Asiakkaiden ja työntekijöiden vaatimukset muuttuvat nopeasti – onko digitalisaationne jo käynnissä?
Asiakkaasi odottavat vaivatonta ja sujuvaa palvelukokemusta kanavariippumattomasti. Työntekijäsi odottavat työltään enemmän merkityksellisyyttä ja vähemmän pakon sanelemia rutiineja. Digitalisaatio on vastaus molempiin, mutta monet ovat mieltäneet sen olevan mahdollista vain suurille yrityksille. Derobia Hyperautomaatio SaaS tuo kuitenkin digitalisaation ja automaation kaikkien saataville. Olisiko aika varmistaa, ettei yrityksesi jää kehityksen jalkoihin?
Digitalisaatio ei ole tyhjyyttä kumiseva trendisana, se on vastaus liiketoiminnan muuttuviin vaatimuksiin.
Digitalisaatiossa on pohjimmiltaan kyse liiketoimintaprosessien tehostamisesta ja työvaiheiden sähköisestä dokumentoinnista. Lisäarvona digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuden nopeuttaa prosesseja entisestään automatisoimalla monia työvaiheita. Erityisesti niitä, jotka ovat perinteisesti vaatineet eniten manuaalista työtä – kuten esimerkiksi tilausten käsittely.
Automatisointi on digitalisaatiossa keskeistä. Manuaalisen työn ulkoistaminen asiakkaalle ei ole automatisointia, ja siksi esimerkiksi asiakkaiden itsepalveluportaalit eivät ole kestävä digitalisaatioratkaisu.
Parempia asiakaskokemuksia automaation avulla
Sujuvuus on hyvän asiakaskokemuksen salaisuus. Se että asiakkaana sinun aikaasi kunnioitetaan. Oli kyse tilauksen lähettämisestä sähköpostitse tai puhelinsoitosta asiakaspalveluun, asiakaskokemuksen mittarina on se, kuinka sujuva palvelukokemuksesi on: Kuinka nopeasti tilauksesi käsitellään ja kuinka pienellä vaivalla asiakaspalvelu ratkaisee haasteesi.
Hyvän asiakaskokemuksen kääntöpuoli on (osaavien työntekijöiden lisäksi) toimiva prosessi ja mahdollisimman pitkälle viety automaatio. Esimerkiksi tilaustietojen automaattinen tunnistaminen ja syöttäminen sähköpostista tilausjärjestelmään sekä eri järjestelmien välille luodut automaattiset tiedonsiirrot, jotka vähentävät asiakaspalvelijan tekemän manuaalisen työn määrää.
Merkityksellisempää työtä vähentämällä manuaalisia työvaiheita
Merkityksellisemmän työn kaipuu on saanut ihmiset sankoin joukoin vaihtamaan alaa ja työpaikkaa. Työnantajien on kyettävä tarjoamaan ihmisille mielekkäämpää tekemistä, tai vaarana on tappio kiristyvässä rekrytointikisassa.
Asiakaskeskeinen lähestymistapa tekee monesta työstä merkityksellistä, koska silloin työn ytimessä on ongelmien ratkaiseminen ja auttaminen. Asiakasrajapinnassa tehtävän työn merkityksellisyys kuitenkin valitettavasti usein hukkuu tarkkuutta vaativiin ja rutiininomaisiin manuaalisiin työvaiheisiin. Prosesseja kehittämällä ja automatisoimalla rutiineja moni työ muuttaa luonnettaan täysin, ja muuttuu tekijälleen merkitykselliseksi.
Derobia Hyperautomaatio SaaS tuo digitalisaation edistyneimmät välineet kaikkien saataville
Korkeamman tason digitalisaatioratkaisut, kuten koneoppimiseen ja tekoälyyn perustuva rakenteettoman datan tunnistaminen, on usein mielletty suurten organisaatioiden yksinoikeudeksi. On esitetty, että niistä voivat hyötyä vain ne, joilla on varaa ja mahdollisuus uusia kaikki käytössä olevat tietojärjestelmät ERP:stä CRM:n.
Derobia Hyperautomaatio SaaS tuo korkean tason digitalisaatioratkaisut kaikkien saataville. Sen avulla on mahdollista saavuttaa kustannustehokkaasti digitalisaation hyödyt – tehokkaat prosessit sekä erinomainen asiakas- ja työntekijäkokemus.
Eikä Derobia Hyperautomaatio SaaS:n hyödyntämiseen vaadita tietojärjestelmien uudistusta tai edes pitkää käyttöönottoprojektia.
Nyt viimeistään on aika kääriä hihat – Derobia Hyperautomaatio SaaS:n avulla digitalisaatiossa voi edetä kevyesti
Markkina muuttuu kovaa vauhtia, ja paine aloittaa digitalisaatio – tai kiihdyttää sitä – on kova. Tämän ei pitäisi olla enää uskon asia, sillä olemme kaikki nähneet, mitä disruptio saa aikaan. Vaikka teidän yrityksenne kohdalla ei välttämättä puhuttaisi yhtä radikaalista murroksesta, ei kenelläkään ole varaa levätä laakereillaan.
Hyvä uutinen on se, ettei digitalisaatio ole enää vain suurten- tai edelläkävijäorganisaatioiden etuoikeus. Digitalisaation voi toteuttaa prosessi kerrallaan kevyesti ja palveluna – ilman muutoksia tietojärjestelmiin tai IT-infrastruktuuriin.
Derobia Hyperautomaatio SaaS on käytännönläheinen ja kustannustehokas tie digitalisaatioon.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Big Data | |
Integraatiot | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Ohjelmistorobotiikka | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Lekab Communication Systems - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lekab Communication Systems - Muita referenssejä
Lekab Communication Systems - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |