Pori – verkkosivu-uudistus monitoimittajamallilla
Yli 460-vuotias Pori on Suomen kymmenenneksi suurin kaupunki. Kaupungin väkiluku on ollut viime vuosina kuntaliitoksien myötä nousussa ja kaupungissa asuu noin 85 000 asukasta. Teollisuuden lisäksi kaupunki on tunnettu itsepäisyydestä ja luovasta hulluudesta voimansa ammentavista kulttuuriperinnöstään ja -tapahtumistaan.
Lähtötilanne
Porin kaupungin tyyliltään ja toiminnallisuudeltaan vanhentunut verkkosivusto oli uudistuksen tarpeessa. Porin viestintä- ja markkinointistrategian mukaisesti lopputuloksen haluttiin ilmentävän porilaisuuden ydintä; tinkimätöntä ja vahvaa asennetta joka synnyttää muistettavan tunnereaktion.
Sivustouudistuksen tavoitteena oli saada kaupungin näköinen ja helppokäyttöinen sivusto, joka vastaa niin kaupungin kuin sen asukkaidenkin tarpeisiin. Jatkokehitettävyys oli myös tärkeää, sillä vanha sivusto oli vanhanaikainen ja kankeasti päivitettävissä. Toiveena oli myös saada toimintoja automatisoitua enemmän kuin vanhalla sivustolla.
Mitä teimme?
Projektissa päädyttiin käyttämään Turun kaupungin vapaan lähdekoodin alustaa, Drupal-pohjaista KADAa. Tavoitteena oli saada hyötyjä kuntien yhteisesti kehittämästä alustasta ja jatkaa yhteistyötä jatkossakin. Toteutuksessa hyödynnettiin Drupalin hyväksi havaittuja toiminnallisuuksia ja muokattiin Turun kaupungin kehittämiä toiminnallisuuksia sopimaan paremmin Porin tarpeisiin. Joitain ratkaisuja rakennettiin täysin uusiksi, jotta asiakkaalle saatiin juuri heidän tarpeisiinsa sopivin ratkaisu mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Tiimi koostui monelta eri toimittajalta tulleesta kehittäjäporukasta sekä asiakkaan edustajista ja toimi hienosti yhteen. Tiimimme oli asiakkaan kanssa tekemisissä päivittäin yhteisissä kokouksissa ja projektia ohjattiin oikeaan suuntaan säännöllisissä tapaamisissa.
Tulokset
Sanomattakin on selvää, että projektin lopputulos oli onnistunut. Oman kädenjälkemme ylistämisen sijaan annamme kuitenkin mieluummin asiakkaan edustajan kertoa yhteistyöstämme ja sen tuloksista.
Suosittelija:
Uudistimme Porin kaupungin verkkosivut ensimmäistä kertaa monitoimittajamallilla Scrum-menetelmää käyttäen. Druidin Scrum Product Owner -koulutus antoi loistavat eväät uuden menetelmän käyttöönottoon. Tiivis yhteistyö druidilaisten kanssa oli sujuvaa ja tehokasta, ja useasta eri toimijasta koottu tiimi pelasi loistavasti yhteen. Työurakka oli suuri ja tahti nopea, mutta rento ilmapiiri, toimiva vuorovaikutus ja aito kiinnostus yhteisestä asiasta tekivät haastavastakin projektista miellyttävän toteuttaa. Myös uudistuksen käyttäjäpalaute on ollut positiivista; sivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset. Aivan huippujengiä!
Marianne Keskimäki, projektipäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Porin kaupunki |
Ajankohta: | 2017 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Open source | |
Drupal | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Druid - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Druid - Muita referenssejä
Druid - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |