Power Platformin ratkaisuista saumaton tavoitejohtamisen työkalu
Asiakastarina: Skanska
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Sen liiketoimintaan kuuluvat rakentaminen ja asuntojen ja toimitilojen kiinteistökehitys. Vuonna 1887 perustettu Skanska toimii kymmenessä Euroopan maassa sekä Yhdysvalloissa. Skanska Sverigellä on Ruotsissa yli 8 000 työntekijää.
Skanska halusi uudistaa liiketoiminnan johtamisen prosesseja
Vuonna 2020 Skanska Sverige toteutti kaksi esiselvitystä pyrkimyksenään uudistaa prosesseja ja työskentelytapoja liiketoiminnan suunnittelussa ja sen johtamisessa sekä niihin käytettävää IT-työkalua, jota johto oli käyttänyt vuodesta 2015 saakka. Yksi syy tähän oli, ettei Skanska voinut enää jatkaa Styrportalen-työkalunsa perustana olevan Sharepointin on-premise-ratkaisun käyttämistä.
Pohjimmiltaan työskentelytavat liiketoiminnan suunnittelussa ja johtamisessa olivat toimivia uudistamistarpeesta huolimatta. Samaan aikaan Skanskalla kuitenkin nähtiin mahdollisuuksia yksinkertaistaa, selkeyttää ja luoda parempia työkaluja ja opastusta prosessien laadun vahvistamiseksi.
Tavoitteena helpottaa johtoryhmien työskentelyä
Styrportalen-portaalin ensisijainen kohderyhmä ovat Skanska Sverigen johtoryhmät. Lisäksi oli tarvetta saada mukaan johtoryhmiä vielä yhdeltä organisaatiotasolta, mikä kasvattaisi organisaatioiden määrää aikaisemmasta 30 organisaatiosta 120:een. Tärkeäksi tavoitteeksi uudelle Styrportalen-portaalille muodostui siten parempi skaalautuvuus tavoitejohtamisen sovelluksessa sekä hallinnan ja resurssien optimoiminen.
Skanska halusi myös saada prosessista elävämmän siten, että johtoryhmillä olisi paremmat edellytykset tehdä aktiivista yhteistyötä portaalissa pitkin vuotta, vaikka liiketoiminnan suunnittelua tehdäänkin pääasiallisesti vain kerran vuodessa. Muita Skanskan nimeämiä parannusta kaipaavia osa-alueita olivat onnistumisen ja tavoitteiden saavuttamisen parempi visualisointi ja selkeämpi punainen lanka eri liiketoiminta-alueiden ja tasojen välillä.
LUE LISÄÄ: DIGITAALISET PALVELUT
Yhteistyön tuloksena syntyi Power Platformia hyödyntävä tavoitejohtamisen ratkaisu
Skanska otti yhteyttä Innofactoriin Microsoftin suosituksesta, ja osapuolet saivat sovittua yhteistyöstä, jonka päämääränä oli kehittää Microsoft Power Platformin työkaluja hyödyntävä tavoitejohtamisen ratkaisu. Toimeksiantoon sisältyivät myös neuvonta ja opastus parhaissa käytännöissä Power Platformille sekä sovellusten kehittäminen Power Appsilla.
Yhteistyön tuloksena saatiin kehitettyä Styrportalen 2.0 -työkalu, joka hyödyntää Microsoft Power Platformin ratkaisuja monipuolisesti:
- Power Appsin avulla kaikille liiketoiminnan tasoille luotiin yhteinen rakenne, johon sisältyvät esimerkiksi tavoitteet, toimenpiteet ja suorituskykymittarit (KPI) sekä raportointirajapinnat suorituskykymittarien tuloksille, tiloille ja kommenteille.
- Dataverse-data-alustaa käyttämällä tietoja voi nykyisin käsitellä ja tallentaa sovelluksissa luotettavasti ja tehokkaasti.
- Visualisointityökalu Power BI tarjoaa Skanskalle yhtenäisen, läpinäkyvän ja dynaamisen välineen seurantaan ja johtamiseen.
- Power Automate -ratkaisua hyödynnetään muun muassa prosessien automatisointiin ja uuden Styrportalen-portaalin käyttöoikeuksien hallintaan, mikä auttaa tehostamaan IT-ylläpitoa.
Uuden ratkaisun myötä liiketoiminnan suunnittelun ja johtamisen työskentelytavasta on tullut yhtenäisempi, jäsennellympi ja saumattomampi. Tavoitejohtamisen työkalu tarjoaa paremman yleiskuvan liiketoimintasuunnitelmien sisällöstä ja enemmän läpinäkyvyyttä Skanskan eri organisaatioiden välillä.
TUTUSTU RATKAISUUN: POWER PLATFORM
Näin se tehtiin
Muun muassa seuraavat ratkaisut ovat osa Skanskalle toteutettua kokonaisuutta:
- Microsoft Power Platform
- Microsoft Power Apps
- Microsoft Power BI
- Microsoft Dataverse
- Microsoft Sharepoint
Suosittelija:
"Uuden Styrportalen-portaalin myötä olemme laajentaneet sen käytön liiketoiminnan suunnittelussa kaikkiin organisaatioihin ja samalla saaneet hallinnon resurssitarvetta pienemmäksi."
Jonna Brattlöw
Tiedot
Tilaaja: | Skanska Sverige |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |