Rastor-instituutti sai tarpeitaan vastaavan, joustavan järjestelmän koulutusten hallintaan
Kun Markkinointi-instituutti ja Rastor siirtyivät saman omistajan omistukseen vuonna 2016 ja myöhemmin vuoden 2020 alusta yhdistyivät Rastor-instituutiksi, niin myös tietoteknisten palveluiden ja järjestelmien yhtenäistäminen tuli ajankohtaiseksi. Yksi keskeisistä järjestelmäuudistuksista oli koulutuksen ja osaamisen hallinnan järjestelmäympäristön yhtenäistäminen.
Rediteqin Campus oli ollut jo aiemmin Markkinointi-instituutin käytössä, ja sen käyttökokemukset olivat olleet erittäin hyvät. Campuksen ympärille oli myös rakennettu varsin kattavat integraatiot muiden järjestelmien kanssa, mikä oli merkittävästi tehostanut työtä ja parantanut tiedon laatua, kun samoja tietoja ei enää syötetty manuaalisesti eri järjestelmiin.
Rastor-instituutissa tiedettiin aiemman kokemuksen perusteella, että Campus myös taipuu erilaisiin käyttötapoihin, eli järjestelmä ei määrää toimintaprosesseja oman kaavansa mukaisiksi. Vahvuutena on järjestelmän joustavuus: Rastor-instituutti loi virallisten tutkintokoulutusten hallinnan rinnalle Campukseen huomattavasi kevyemmän mallin asiakasrahoitteisille koulutuksille.
– Campuksen käyttäjinä voimme digitalisoida palveluitamme sujuvasti ja helpottaa sisäistä työtämme, mikä parantaa myös asiakaskokemusta. Tämän mahdollistavat mm. Campuksen visuaalinen ja tarpeitamme palveleva käyttöliittymä, välineet opiskelijoiden sähköiseen asiointiin sekä hyvät tekniset rajapinnat, sanoo Rastor-instituutin ICT-johtaja Timo Soikkeli.
Käyttöönottoprojekti onnistui erinomaisesti
– Yhteistyö Rediteqin kanssa on ollut aidosti ketterää ja luotettavaa. Aikataulu on pitänyt hyvin, ja sovitut tehtävät on toteutettu suunnitellusti. Projektimme starttasi helmikuussa ja jo syyskuun alusta alkaen saamme kaikki uudet koulutustoteutukset käynnistettyä Campuksessa. Vuoden loppuun mennessä kaikki koulutukset saadaan siirrettyä Campukseen. Lisäksi olemme olleet erittäin tyytyväisiä Rediteqin nopeaan ja asiantuntevaan tukipalveluun, kiittää Rastor-instituutissa uudistuksen projektipäällikkönä toiminut järjestelmävastaava Anne Vainio.
Kehitys jatkuu
Kun Campuksen peruskäyttö on saatu vakiinnutettua, Rastor-instituutissa jatketaan kehitystyötä lisäämällä ympäristöön uusia palveluita. Ensimmäiseksi otetaan käyttöön sähköiset palvelut opiskelijoille ja työpaikkaohjaajille koulutusten henkilökohtaistamiseen sekä työpaikalla tapahtuvan koulutuksen seurantaan ja ohjaukseen sekä sähköinen allekirjoitus HOKS-lomakkeille ja oppisopimuksille.
Rastor-instituutti
Kaksi menestyksekästä koulutustoimijaa, Markkinointi-instituutti ja Rastor, aloittivat 1.1.2020 yhteisen matkansa Rastor-instituuttina.
Yhdistymisen myötä syntyi valtakunnallinen osaamisen kehittämisen ja työllistämisen palveluita tarjoava toimija, jonka valikoimaan kuuluu osaamisen kehittämisen palveluita mm. seuraavilla osaamisalueilla: esimiestyö ja johtaminen, talous ja rahoitus, markkinointi ja viestintä, myynti ja asiakkuudet, tuotekehitys ja palvelumuotoilu, HR, yrittäjyys ja yritysneuvonta, työnjohto sekä tekniikka ja rakentaminen. Rastor-instituutti on myös oppisopimuskouluttaja ja järjestää Opetushallituksen virallisia ammatillisia tutkintoja.
Rastor-instituutti toteuttaa osaamisen kehittämisen palveluiden lisäksi työllistämisen palveluita, joilla turvataan osaavan työvoiman saatavuus ja näin varmistetaan suomalaisten yritysten kasvu. Työllistämisen palvelut muodostuvat rekry-, täsmä- ja muutoskoulutuksista sekä muutosturvapalveluista.
Rastor-instituutin toimipisteet sijaitsevat viidellä paikkakunnalla: Espoossa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lisäksi se palvelee asiakkaiden tarpeiden mukaan ympäri Suomen.
Suosittelija:
Campuksen käyttäjinä voimme digitalisoida palveluitamme sujuvasti ja helpottaa sisäistä työtämme, mikä parantaa myös asiakaskokemusta. Tämän mahdollistavat mm. Campuksen visuaalinen ja tarpeitamme palveleva käyttöliittymä, välineet opiskelijoiden sähköiseen asiointiin sekä hyvät tekniset rajapinnat.
Timo Soikkeli
Tiedot
Tilaaja: | Rastor-instituutti |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttäjähallinta | |
Ohjelmistokehitys |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Rediteq - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rediteq - Muita referenssejä
Rediteq - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |