Sipoo valjasti palvelutietovarannon nettisivujensa moottoriksi
Näin palvelutietovarannon sisällöt siirtyvät sujuvasti Sipoon omille verkkosivuille.
Sipoon kunnan verkkopalvelun tekstisisällöt tuotetaan pääsääntöisesti kansallisessa palvelutietovarannossa, josta ne integroidaan sipoo.fi-verkkopalveluun. Ambientia auttoi Sipoota kehittämään PTV-integraatiokonseptin, joka on kunnan itsensä näköinen – ja palvelee kuntalaisia parhaalla mahdollisella tavalla.
Palvelutietovaranto (PTV) on valtakunnallinen keskitetty tietovaranto, johon kunnat, valtio ja yksityinen sektori kuvaavat palvelunsa ja niiden asiointikanavat mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa PTV-sovelluksen sekä avoimet rajapinnat.
Kukin PTV:n käyttöön ottava organisaatio vastaa omien palvelukuvaustensa tuottamisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä PTV-tietomallin ja käyttöehtojen mukaisesti.
Palvelutietovarannon sisältö on avointa dataa, eli se on avoimen rajapinnan kautta käytettävissä missä tahansa, esimerkiksi verkkopalveluissa, chatboteissa ja karttapalveluissa. Kaikki PTV:hen kuvatut sisällöt näytetään myös Suomi.fi-verkkopalvelussa.
Älä tee turhaa työtä!
Sipoon kunta otti Ambientian avuksi miettimään, miten PTV:hen luotu informaatio saadaan ”virtaamaan” kunnan nettisivuille mahdollisimman fiksulla tavalla. Kick-off integraatioprojektille oli kesäkuussa 2020, kertoo tiedottaja Paula Ropponen Sipoon kunnasta.
”Laki määrää sen, että kunta kuvaa palvelunsa PTV:ssä. Me tarvitsemme sekä suomen- että ruotsinkieliset sisällöt ja halusimme välttää tilanteen, jossa meillä on eri sisällöt PTV:ssä ja kunnan nettisivuilla, ja vielä kahdella eri kielellä”, kuvailee Ropponen.
Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016) velvoittaa julkishallinnon organisaatioita kuvaamaan palvelunsa Suomi.fi-palvelutietovarantoon.
Lead-kehittäjänä projektiin mukaan hypännyt Aleksi Jetsu Ambientialta toteaa, että pohjatyöt oli tehty hyvin: Sipoon kunta oli ollut ”todella aktiivinen” PTV-puolella, joten olemassa oli paljon sisältöjä, joista ammentaa. Ambientialla taas oli PTV-kokemusta mm. Valtiokonttorille toteutetusta projektista.
”Kehitystyössä meille muodostui mantraksi, että tuota sisältöä vain yhteen paikkaan ja se paikka on PTV. Sieltä se pitää saada automaattisesti päivittymään kunnan sivuille”, Jetsu kertaa. Konseptin keskiössä ovat dynaamiset sivupohjat, jotka linkittyvät tehokkaasti keskenään.
Käytettävyyden ehdoilla monipuolisempi nettikokemus
Paula Ropponen muistuttaa, että kaikilla kunnilla on iso savotta kertoa palveluistaan netissä niin, että se saavuttaa kuntalaiset.
”Käyttäjän tarve vaihtelee tapauskohtaisesti niin paljon – joku voi esimerkiksi etsiä tietoa liikuntapaikoista ja toinen etsiä tietoa toisen asteen koulutuksesta. Meidän vastuullamme on varmistaa, että kuntalainen saa helposti juuri sen tiedon, mitä on hakemassakin.”
Yhdeksi haasteeksi muodostui PTV:n formaatin tietty jäykkyys ja rajallisuus – PTV esimerkiksi suosi tiettyjä määrämittoja, joista oli vaikea poiketa. Oli kuitenkin selvää, että kunta halusi ”rikastaa” perussisältöä esimerkiksi kuvilla, kartoilla ja linkkipainikkeilla.
”Tästä syystä loimme käytettyyn WordPressiin kolme omaa sisältötyyppiä: pohjakuvaus, palvelu ja asiointikanava, jotka yhdessä mahdollistivat sisällön rikastamisen”, kertoo Aleksi Jetsu.
Rikastuskonsepti osoittautui toimivaksi ratkaisuksi: ”Sitä kautta olemme saaneet lisättyä sivujen visuaalisuutta, mikä on tärkeä osa käytettävyyttä”, Paula Ropponen toteaa.
Aleksi Jetsun mukaan PTV:ssä käytetty hierarkia on myös tavallaan ”litteä”, mikä ei ole optimaalinen lähtökohta silloin, kun tieto yritetään tehdä dynaamiseksi nettisivuilla.
”Halusimme sivuille enemmän sellaista hierarkiaa, mitä PTV ei mahdollista. Tämä toteutettiin informaatioarkkitehtuurin avulla.”
Kerralla maaliin!
PTV-integraatio saatiin maaliin joulukuussa 2020. Tämän jälkeenkin on vielä ajoittain tehty ”pientä viilausta”, mutta alkuperäinen konsepti on pitänyt kutinsa.
”Linja on pitänyt hyvin”, toteaa Paula Ropponen.
Yhteistyö Ambientian tiimin kanssa taas oli hyvinkin antoisaa, koska ambientialaiset suhtautuivat ongelmanratkaisuun ennakoivasti ja erittäin asiakaslähtöisesti.
”Ambientian väki lähestyi meitä erinäisten asioiden kanssa, joita kannatti projektissa ottaa huomioon, ja tarjosi erilaisia hyviä ratkaisuvaihtoehtoja. Näin saimme sellaista palvelua, jota emme osanneet toivoakaan”, kiittelee Ropponen.
PTV-integraatio saatiin itse asiassa hoidettua niin hyvin, että nyt kunnan toiveissa olisi pitää nettisivuista kiinni ainakin jonkin aikaa.
”Toivotaan, että voidaan jatkaa sivuston kehittämistä, ettei tarvitse aivan pian alkaa tehdä uutta. Elinkaaren pidentämiselle on hyvät edellytykset, koska kokonaisuus on hyvinkin käyttökelpoinen ja moderni”, toteaa Ropponen.
Oppia pitkin matkaa
Aleksi Jetsu vahvistaa, että Sipoon PTV-projektissa yhteistyö oli rautaa: hyviä ideoita tuli myös kunnan puolelta paljon ja niistä pystyttiin ottamaan koppi. Jetsu kehuu Sipoon olevan kovan luokan PTV-pioneeri:
”Tosi moni kunta haluaa nyt päästä samalle PTV-osaamisen tasolle kuin missä Sipoo jo on. Sipoo on selvästi panostanut PTV-puoleen ja sillä on vahva ymmärrys siitä, miten homma toimii”, Jetsu toteaa.
Myös Ambientian omalle porukalle kertyi projektista arvokasta oppia.
”Nyt meillä on sellaista PTV-osaamista, jota voimme monistaa hyvinkin tehokkaasti muissa projekteissa.”
Suosittelija:
”Ambientian väki lähestyi meitä erinäisten asioiden kanssa, joita kannatti projektissa ottaa huomioon, ja tarjosi erilaisia hyviä ratkaisuvaihtoehtoja. Näin saimme sellaista palvelua, jota emme osanneet toivoakaan”
Paula Ropponen
Tiedot
Tilaaja: | Sipoon kunta |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Sami Pippuri, Business Director, Public, +358290010556 |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Ambientia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ambientia - Muita referenssejä
Ambientia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |