Staria tukee kokonaisvaltaisesti Oiva Isännöinnin kasvustrategiaa
Oiva Isännöinti on vuonna 2021 perustettu, voimakkaasti kasvava isännöintitoimisto. Viimeisen vuoden aikana on kasvustrategian mukaisesti tehty jo toistakymmentä yrityskauppaa. Staria vastaa koko yhtiön palkka- ja ostoreskontrapalveluista, lisäksi BI & Planning -ratkaisu tukee datajohdettua kasvua. Starian palvelut ja järjestelmät skaalautuvat yhdessä Oiva Isännöinnin kasvun kanssa.
Oiva Isännöinti tuottaa asiakkailleen erilaisia isännöinnin ja kiinteistöjohtamisen palveluita. Asiakkaita palvelee yhteensä melkein 300 isännöintialan asiantuntijaa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli noin 28 miljoonaa.
"Meidän tahtotilamme on uudistaa toimialaa tuottamalla asiakkaille läpinäkyvää palvelua nykyaikaisia työkaluja hyödyntäen", summaa talousjohtaja Jarno Karhinen.
Etsiessään sopivaa kumppania palkka- ja ostoreskontrapalveluiden tuottamiseen, oli Oiva Isännöinnille tärkeää löytää sellainen kumppani, joka pystyisi tukemaan yhtiön kasvustrategiaa.
"Halusimme löytää uskottavan ja luotettavan kumppanin, jolta löytyy asiantuntemusta, osaamista ja näyttöä siitä, että lupauksia on pystytty lunastamaan. Olimme kuulleet hyvää palautetta Stariasta ja viimeistään tarjousprosessin aikana tulimme vakuuttuneiksi siitä, että Staria on paras vaihtoehto", Karhinen muistelee
Netvisor tehostaa taloushallintoa
Staria tuottaa Oiva Isännöinnille ostoreskontrapalvelut noin 14 yhtiölle. Palvelu tuotetaan täysin sähköisesti Netvisor-järjestelmällä, jonka avulla yritys voi hoitaa talouteen liittyviä asioita ajasta ja paikasta riippumatta. Ostoreskontran lisäksi Staria on auttanut Oiva Isännöintiä ottamaan käyttöön muitakin Netvisorin osa-alueita. "Netvisor on kätevä työkalu, sillä siellä kaikki toiminnallisuudet ovat yhden järjestelmän sisällä. Sitä on varsin näppärä käyttää", Karhinen kuvailee.
Selkeät ja laadukkaat raportit tarjoavat reaaliaikaista dataa
Raportoinnin osalta Oiva Isännöinnille on tärkeää se, että saatavilla on reaaliaikaista dataa yhtiön toiminnasta. Starian BI & Planning -ratkaisu on tarjonnut ratkaisun raportoinnin, budjetoinnin, ennustamisen ja liiketoiminnan raporttien tehostamiseen.
"Raportointiyhteistyö Starian kanssa on ollut meillä erittäin hyvää. Haluamme, että raportit ovat selkeitä ja yksikköjemme vastuuhenkilöt pystyvät lukemaan ja tulkitsemaan niitä sujuvasti. Pyrimme tuottamaan mahdollisimman laadukasta sisäistä raportointia. BI & Planning mahdollistaa meille sen, että tiedämme missä mennään. Raportit ovat luotettavia ja laadukkaita", Karhinen painottaa.
Integraatioprosessit on viety sujuvasti läpi
Yhdessä Starian kanssa Oiva Isännöinti on vienyt läpi jo toistakymmentä yrityskauppaa. Starian kykyä tukea yhtiön kasvustrategiaa on siis ehditty koetella kerran jos toisenkin. "Yrityskauppojen yhteydessä meille tulee jatkuvasti tällaisia uusia integraatiotilanteita pöydälle. Starian rooli on näissä tilanteissa merkittävä ja tärkeä. Integraatioprosessit on pystytty vetämään hyvin sujuvasti maaliin", Karhinen kiittelee.
Palkanlaskennan osalta Staria saa Oiva Isännöinnin henkilöstöjohtaja Eva-Stiina Lavikaiselta erityistä kiitosta toimialatuntemuksestaan. Yrityskauppojen myötä yhtiöön tulee jatkuvasti uusia, erilaisia ihmisiä erilaisine palkkoineen.
"Starialla ymmärretään tätä toimintaympäristöä, missä me toimimme. Tämä mahdollistaa sen, että he voivat hoitaa oman työnsä parhaalla mahdollisella tavalla", Lavikainen toteaa. "Sitä mukaa, kun meillä on tullut mukaan uusia yrityksiä, niin olemme lähteneet heidän kanssaan tekemään muutosta palkkapalveluiden osalta ja ottaneet palkkapalvelut käyttöön näissä uusissa yhtiöissä."
Ketterä, joustava ja ihmisläheinen kumppani
Sekä Lavikainen että Karhinen ovat yhtä mieltä siitä, että yhteistyö Starian kanssa on kokonaisuutena ollut erittäin sujuvaa. He ovat olleet jopa yllättyneitä siitä, kuinka hyvin Staria on todella pystynyt tukemaan yhtiön kasvustrategiaa. Uusimpana kokonaisuutena palveluihin on lisätty Starian HR-palvelut. Koko Starian tiimin kanssa on ollut hyvä työskennellä ja huumoriakin on riittänyt.
"Yhteistyö on ollut todella hyvää. Se on ollut hirvittävän ketterää, joustavaa ja ihmisläheistä. Olemme saaneet myös hyvin nopeasti vastaukset kysymyksiin, joita olemme miettineet", Lavikainen kuvailee.
"Yhteistyön henki on ollut todella hyvä ja se on meille tärkeää. Olemme kokeneet, että yhteistyö Starian tiimiläisten kanssa on ollut hyvin mielekästä. Voimme ehdottomasti suositella heidän palveluitaan", Karhinen summaa.
Suosittelija:
Halusimme löytää uskottavan ja luotettavan kumppanin, jolta löytyy asiantuntemusta, osaamista ja näyttöä siitä, että lupauksia on pystytty lunastamaan. Olimme kuulleet hyvää palautetta Stariasta ja viimeistään tarjousprosessin aikana tulimme vakuuttuneiksi siitä, että Staria on paras vaihtoehto.
Jarno Karhinen, CFO
Tiedot
Tilaaja: | Oiva Isännöinti |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |