SuklaaTäplä valitsi INiOT-palvelun omavalvonnan tueksi
SuklaaTäplä valmistaa käsityönä korkealaatuisia suklaatuotteita ja valikoimiin kuuluu yli 40 erilaista suklaapraliinia. Yritys on sitoutunut käyttämään tuotteiden valmistuksessa vain parhaita ja puhtaita raaka-aineita. SuklaaTäplän on perustanut vuonna 2005 Chef Patissier Juha Rissanen.
Mittauksista saadut tulokset kylmätilojen sekä pakastimien lämpötiloista kirjattiin manuaalisesti seurantalistaan päivittäin. Omavalvontasuunnitelmassa on myös määritetty kyseisille kohteille raja-arvot ja toimintaohjeet tilanteisiin, jolloin raja-arvot mahdollisesti ylitetään. Kylmälaitteiden kohdalla on aina riskinä esimerkiksi sähkökatko, jossa lämpötila pääsee nousemaan esimerkiksi illan aikana kriittiselle tasolle. Tällöin on vaarana, että koko elintarvike-erä pilaantuu myyntikelvottomaksi.
SuklaaTäplässä koettiin, että lämpötilojen seuraaminen ja kirjaaminen manuaalisesti on työlästä ja aikaa vievää työtä muun kiireen keskellä. Yritys alkoikin etsiä aktiivisesti ratkaisuja automatisoidun omavalvonnan toteuttamiseen.
”Automaattinen lämpötilan ja kosteudenseuranta vapauttaa henkilökuntamme tekemään sitä mitä pitääkin – eli suklaata. Systeemi valvoo nyt itse itseään ja hälyttää silloin, jos lämpötila kylmiöissä tai kylmäautossa äkillisesti nousee” Juha Rissanen kertoo.
”Voin nyt seurata tilannetta etänä eikä tarvitse olla paikan päällä varmistamassa, että kaikki on varmasti kunnossa. Myös viranomaisvalvonta on helpottunut, kun omavalvontamme on modernisoitu ja mittaustulokset on helppo lukea suoraan palvelusta.”
Juha Rissasen
Chef Patissier
SuklaaTäplä
Suosittelija:
Automaattinen lämpötilan ja kosteudenseuranta vapauttaa henkilökuntamme tekemään sitä mitä pitääkin – eli suklaata. Systeemi valvoo nyt itse itseään ja hälyttää silloin, jos lämpötila kylmiöissä tai kylmäautossa äkillisesti nousee. Voin nyt seurata tilannetta etänä eikä tarvitse olla paikan päällä varmistamassa, että kaikki on varmasti kunnossa. Myös viranomaisvalvonta on helpottunut, kun omavalvontamme on modernisoitu ja mittaustulokset on helppo lukea suoraan palvelusta.
Juha Rissasen
Tiedot
Tilaaja: | SuklaaTäplä |
Ajankohta: | 2018 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
IoT |
Toimialakokemus
Kauppa |
Omat tagit
Integral - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Integral - Muita referenssejä
Integral - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |