Suomalaiset tarvitsevat digitaalisuuden iltakoulua – ammatit pysyvät, mutta työn sisältö muuttuu yhä nopeammin
Digitalisaatiolla on peloteltu suomalaisia työntekijöitä jo pitkään, mutta uhkakuvat töiden tai ammattien häviämisestä eivät näytä toteutuvan. Työn sisältö ja työkalut ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi. Yhä useammassa ammatissa rutiinityö korvataan uudella teknologialla tai automaatiolla, ja yritysten liiketoimintajärjestelmissä meneillään oleva pilvisiirtymä kiihdyttää muutosta entisestään. Digitaalisuuden jatkokoulutus olisi paikallaan kaikille suomalaisille.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Etla, katsoi kahdeksan vuotta sitten, vuonna 2014, että yli kolmannes Suomen työpaikoista oli automaation ja digitalisaation seurauksena “korkeassa korvautumisriskissä” vuoteen 2030 mennessä. Vaikka aikaa on kulunut ja muutoksia on tapahtunut, en edelleenkään allekirjoita Etlan väitettä. Siitä huolimatta, että uudet teknologiat ja erityisesti tekoälyyn tai robotiikkaan perustuvat ratkaisut aiheuttavat muutoksia työmarkkinoilla, ajatus töiden loppumisesta tai ammattien katoamisesta on tämänhetkisen tiedon valossa epärealistinen.
Automaatio tai teknologia poistavat kyllä työstämme ikäviä rutiineja ja pandemia on entisestään kiihdyttänyt tätä kehitystä, mutta kuten Efimalla olemme huomanneet, tilalle on tullut paljon uutta. Järjestelmät tarvitsevat päivittämistä ja kehittämistä ja uusi teknologia vaatii uutta osaamista – jatkuvasti. Lohdullista meille kokeneemmille työntekijöille on se, että nuoret joutuvat ihan samalla tavalla opettelemaan koko ajan uutta ammateissaan.
Koneet, ihminen ja jatkuva oppiminen symbioosissa
Ilman ihmistä teknologia on arvotonta. Parhaisiin tuloksiin automaation ja älykkäiden järjestelmien kanssa pääsemme, kun järjestelmän rinnalla toimii osaava, luova ja tunteva ihminen. Digitaalisuuden paras puoli on siinä, että sen avulla ihmiset voivat hyödyntää entistä enemmän inhimillistä pääomaansa.
Automaatio tuo mahdollisuuksia, joita emme vielä kymmenen vuotta sitten tienneet olevan ja ammattilaisten aikaa on jäänyt yhä enemmän uuden luomiseen.
Ihmisen kyky sisäistää teknologian tarjoamia mahdollisuuksia nyt ja tulevina vuosina on ratkaisevassa osassa. Mahdollisuuksien ymmärtämiseen tarvitaan jokaiselle suomalaiselle ainakin digitaalisuuden lyhyttä oppimäärää, joka voisi sisältää robotiikan perusteita, viestinnän valmennusta, tiedolla johtamisen tutorointia, koodaamisen perusteita ja ongelmanratkaisukyvyn oppia. Osaamista ei kannata jättää pelkästään ammattilaisten opiskeltavaksi.
Uuden luomisen renessanssi
Olemme Efimalla vuodesta 2009 seuranneet tiiviisti erityisesti taloushallinnon ammattilaisten työtehtävien muuttumista ja olleet itsekin muokkaamassa ammattilaisuutta ja eri rooleja kohti uutta. Taloushallinnon työntekijän työnsarka on muuttunut, mutta ei ollenkaan huonompaan suuntaan. Automaatio tuo mahdollisuuksia, joita emme vielä kymmenen vuotta sitten tienneet olevan ja ammattilaisten aikaa on jäänyt yhä enemmän uuden luomiseen.
Asiantuntijakollegani Sanna Kaarlejärvi on pohtinut miltä tulevaisuuden taloushallinnon ammattilaisen työ voisi näyttää. Muutokset työnkuvassa näkyvät monin eri tavoin ja koskevat yhtä lailla kaikkia muitakin tietotyöläisiä.
Vähemmän hallintoa, enemmän liiketoimintaa, näkyy siten, että fokus on liiketoiminnan tukemisessa, ei ulkoisen laskennan suorittamisessa.
Vähemmän datan keräämistä, enemmän näkemysten luomista tuottaa dataa nimenomaan päätöksenteon tueksi, ei datan itsensä vuoksi.
Vähemmän dokumentointia, enemmän viestintää kertoo taas ammattilaisen tarpeesta saada kiteytettyjä viestejä läpi organisaatiossa, pelkän dokumentoinnin sijaan. Tähän tarvitaan vuorovaikutustaitoja.
Vähemmän operatiivista työtä, enemmän johtamista, johtuu siitä, että operatiivisen työn vähennyttyä jää enemmän aikaa suurille linjoille ja johtamisen kautta vaikuttamiselle.
Ja selvää on, että kenen tahansa tulevaisuuden ammattilaisen työssä on Vähemmän pysyvyyttä, enemmän muutosta.
Automatisointia, älyllistämistä, ja sen seurauksena myös tehostamista on tekemättä vielä paljon. Digitalisaation tehostaessa työtämme, meille jää aikaa uusille tehtäville, luovuudelle tai kehitystyölle, ja asioille, jotka vievät kehitystä ja tuottavuutta eteenpäin.
Kaikkien onneksi demokratia toimii parhaiten juuri digitaalisten muutosten kohdalla – yksikään ammattilainen ei jää siitä paitsi.
----
Mitä on uuden ajan ammattilaisuus?
Alkukeväällä 2022 raotamme ajatuksiamme työelämän muutoksesta ja murroksesta sekä uuden ajan ammattilaisuudesta. Olemme Efimalla vuodesta 2009 seuranneet tiiviisti erityisesti taloushallinnon, toiminnanohjauksen sekä älykkään automaation ammattilaisten työtehtävien muuttumista, uusien roolien syntymistä ja olleet itsekin muokkaamassa ammattilaisuutta ja eri työnkuvia kohti uutta!
Tutustu näkemyksiimme ja liity mukaan keskusteluun: #uudenajanammattilaisuus
Kirjoittaja
Tero Salminen
Toimitusjohtaja
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Efiman sivuilla.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistorobotiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |