Sylva ry:n uusi verkkopalvelu
Sylva ry:n uusi verkkopalvelu on juuri julkaistu (09/2021) ja sillä Sylva tähtää saavutettavaan ja monipuoliseen verkkopalveluun täyttäen useiden eri kohderyhmien tarpeet. Meillä oli kunnia aloittaa Sylvan verkkopalvelun uudistusprojektia toden teolla alkuvuodesta 2021. Projektissa suunniteltiin ja toteutettiin verkkopalvelu, joka ennen kaikkea palvelee paremmin muun muassa seuraavia kohderyhmiä:
- lapsiperheet
- nuoret
- nuoret aikuiset
- vapaaehtoiset
- lahjoittajat jne.
Sylvan verkkopalvelun uudistusprojektin lähtökohdat
Sylva ry tarjoaa syöpään sairastuneille lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille sekä heidän perheilleen tukea, vertaisapua, edunvalvontaa ja muita hyödyllisiä palveluita. Tahtotilana olikin uudistaa sivusto ja sisältörakenne perusteellisesti, jotta sivujen nykyiset sisällöt ja uusi tuotettava sisältö palvelisivat kohderyhmiä paremmin.
Sylvan vanha verkkopalvelu oli sisällöltään organisaatiolähtöinen kohderyhmälähtöisyyden sijaan ja tärkeimpinä kehittämiskohteina sivuston rakenne ja valikon käyttökokemus suunniteltiin uusiksi. Projektin suunnitteluvaiheessa tarkensimme yhdessä kohderyhmiä ja niiden asiakaspolkuja. Uusi verkkopalvelu tarjoaa paremmin tukea ja sisältöä lapsiperheille, nuorille ja nuorille aikuisille, mitä varten on luotu sopivat käyttöliittymälliset ratkaisut ja verkkopalvelun uusi sisältörakenne mahdollistaa käyttäjäpolkujen luomisen. Sylva elää lahjoittamisesta ja vapaaehtoistoiminnasta, joten vapaaehtoiset ja lahjoittajat huomioidaan verkkopalvelussa entistä paremmin sopivilla asiakaspoluilla.
Sylvan varainkeräys ja muut tärkeimmät toiminnallisuudet
Varainkeräys oli sekin merkittävässä uudistustarpeessa Sylvan verkkopalvelussa, eikä esimerkiksi kuukausilahjoittamiseen ollut aiemmin toimivaa ratkaisua, minkä vuoksi kuukausilahjoituksia ei juurikaan ollut. Koko lahjoittamisen toiminnallisuus suunniteltiin ja toteutettiin uusiksi uuteen verkkopalveluun ja nykyisellään toiminnallisuuteen on integroitu CRM Service -järjestelmä, joka valikoitui Sylvalle parhaiten sopivaksi asiakastietojärjestelmäksi. Laajuutensa vuoksi integraatio toteutettiin räätälöitynä ja nyt ratkaisu mahdollistaa myös laskujen automaattisen generoinnin. Kerta- ja kuukausilahjoituslomakkeistossa maksurajapintoina käytetään Paytrailin (ent. Checkout) maksupalveluita.Tekstiviesti- ja puhelinlahjoituksiin palvelussa on käytössä Arena Interactiven ratkaisu.
Sylvan sivusto uudistettiin Enterprise WordPress -konseptilla WordPress Multisite -ratkaisuksi, joka mahdollistaa muun muassa erillisten kampanjasivustojen kustannustehokkaan luonnin. Uuden järjestelmän sisällönhallinnan vaivaton käyttökokemus mahdollistaa jatkossa sujuvan ja laadukkaan sisällöntuotannon. Tämän myötä loppukäyttäjät voivat nauttia helppokäyttöisestä ja selkeästä verkkopalvelusta. Vastasimme projektissa uuden verkkopalvelun tarkennetusta vaatimusmäärittelystä, käyttöliittymän ja visuaalisuuden suunnittelusta, teknisestä toteutuksesta ja laadunvarmistuksesta sekä julkaisuun liittyvistä toimenpiteistä.
Sylvan verkkopalvelun jatkokehitys
Sylvan verkkopalvelun kehitys jatkuu aktiivisena ja siihen on tarkoitus toteuttaa muun muassa Mobile Pay -toiminnallisuus kuukausilahjoittamisen yhteyteen, keräyslomakkeille yksilöivät viitenumerot kerättyjen varojen laskemiseksi Netvisor-integraation avulla ja omakeräyspalvelun kehittämistä. Uusi verkkokaupakin on tulossa.
Lue lisää projektista Geniemin artikkelista.
Suosittelija:
Sami Ruokangas
Tiedot
Tilaaja: | Sylva ry, Järjestöt, yhdistykset ja säätiöt |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petri Siltala, Sales Manager |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Projektinhallinta | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Maksaminen | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |