Terveystalo ennaltaehkäisee sairauksia datan avulla
Terveystalo valjasti datan kertomaan ilmiöistä, joihin tarttumalla yritykset voivat ennalta ehkäistä työntekijöidensä sairauksia ja pitää heistä entistä parempaa huolta.
Terveystalolla oli jo käytössään monenlaista tietoa asiakasyrityksistään ja niiden työntekijöistä, mutta tiedot olivat erillään toisistaan, ne eivät olleet kaikilta osin yhteneväisiä ja tiedon analysointi vei paljon aikaa. Tämä haluttiin muuttaa.
”Jos data esimerkiksi näyttäisi, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat nousussa jossakin asiakasyrityksessämme, pystyisimme reagoimaan tilanteeseen nopeammin, ja asiakas voisi myös itse analysoida dataa. Näin voisimme kehittää ratkaisuja tilanteen parantamiseksi,” kertoo Terveystalon Perttu Venermo hankkeen tavoitteista. ”Näiden kultajyvien, eli erilaisten havaintojen ja ilmiöiden esille tuominen visuaalisesti yksinkertaisella tavalla, oli yksi päätavoitteistamme.”
Tulokset?
Terveystalon Suunta-portaali on nyt markkinoiden ainoa työkalu, jossa yhdistyy kaikki työkyvyn johtamisen palvelut yhdessä kanavassa. Sen tarjoaman analytiikan avulla HR-tiimit voivat johtaa työterveyttä yrityksissään aiempaa ketterämmin ja reagoida muuttuviin tilanteisiin nopeammin. Palvelusta näkee suoraan muun muassa, mitkä ovat yrityksen työterveyden kokonaiskustannukset ja minkälaisia hoitotoimenpiteitä yrityksen työntekijät Terveystalossa käyttävät.
Suosittelija:
"Pystymme nyt aivan eritasoiseen läpinäkyvyyteen uuden ratkaisun avulla. Tämä moderni analytiikka on ehdottomasti yksi Suunta-palvelun kruununjalokivistä."
Perttu Venermo, kehityspäällikkö, Terveystalo
Tiedot
Tilaaja: | Terveystalo |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Fellowmind - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Fellowmind - Muita referenssejä
Fellowmind - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |