Tieto- ja viestintätekniikan ulkoistaminen HS-Worksille tehosti Puumerkin toimintaa
Puutukkuliikkeessä kova luotto HP:n kannettaviin tietokoneisiin
Puumerkki Oy on vuonna 1992 perustettu puutuotteiden tukkuliike, joka palvelee esimerkiksi rakennusliikkeitä, puuta hyödyntävää teollisuutta sekä yksityisiä liikkeitä. Vuonna 2017 yritys päätti ulkoistaa tieto- ja viestintätekniikan laitteineen ja palveluineen HS-Worksille. Suomessa, Virossa ja Latviassa toimivassa 175 henkilö työllistävässä yrityksessä tehdään nyt töitä HP:n kannettavilla tietokoneilla.
Puumerkin taustalta löytyy kaksi perinteikästä yritystä, 1953 alkunsa saanut Ovi- ja vaneriyhtymä Oy sekä 1952 perustettu Pitkäpuu Oy. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 181 miljoonaa euroa. Nykyään yrityksen omistaa ruotsalainen pääomasijoittaja MiMir Invest AB.
”Syksyllä 2017 tapahtuneiden yritysjärjestelyiden jälkeen päätimme ulkoistaa tieto- ja viestintätekniikkamme osaavalle IT-kumppanille. Lähdimme kartoittamaan ja kilpailuttamaan laajasti kotimaisia sekä ulkomaalaisia IT-palvelutaloja. Halusimme löytää luotettavan kumppanin, joka on aidosti mukana arjessamme. Sen lisäksi tarvitsimme kumppanin, joka ymmärtää myös liiketoimintaamme. Harkitsimme suuria palvelutaloja, mutta niiden ongelmaksi ilmeni joustamattomuus mukautua liiketoimintamme tarpeisiin”, sanoo puumerkin IT Infrastructure Manager Antti Sintonen. ” Päädyimme valitsemaan HS-Worksin kumppaniksemme, ja lähdimme yhdessä kehittämään IT-infrastruktuuriamme heidän asiantuntijoiden kanssa. HS- Works toteuttaa meille käytännössä keskitetysti kaikki IT-palvelut.”
Laadukkaat työvälineet aina käyttövalmiina
Puumerkki yrityksessä tehdään myös huomattavan paljon työtä toimistotilojen ulkopuolella. HS-Works vastaa Puumerkin henkilöstön tietokoneiden, tablettien ja mobiililaitteiden toimituksesta ja käyttövalmiudesta.
”Laitteiden käyttö tapahtuu tietoturvapolitiikkamme mukaisesti. Asiakkaamme ostavat meiltä puutavaraa, ja myyjät liikkuvat aktiivisesti asiakkaidemme keskuudessa. Työntekijämme pääsevät yritysverkkoomme mistä vain VPN-yhteyden kautta, ja tietojärjestelmien käyttö sujuu sijainnista riippumatta yhtä tehokkaasti”, kertoo Sintonen. ”Henkilöstömme käytössä on noin 150 HP:n kannettavaa tietokonetta sekä muutama pöytäkone.”
”HP:n kannettavat kehittyvät jatkuvasti ja ovat yhä ohuempia, kevyempiä, tyylikkäämpiä ja tehokkaampia. Niiden telakoitavuus on hyvää, ja työpisteiden vaihtaminen sujuu ongelmitta muutamassa minuutissa. HP EliteBook -kannettavien laatu on korkealla tasolla, ja mahdolliset viat hoituvat takuuhuollon kautta nopeasti. HP:n kannettavat tarjoavat laajat ominaisuudet ja riittävän suorituskyvyn työntekoon. Lähitulevaisuudessa kaikki organisaatiomme tietokoneet ovat kannettavia. Ne auttavat eläytymään arjen muutoksiin”, kertoo Sintonen. ”Matkakustannukset ovat laskeneet paremman teknologian ja uusien laitteiden myötä merkittävästi.”
”Opastamme asiakastamme laitteiden ja IT-ratkaisujen valinnassa, jotta hankinnat pysyvät budjetissa. HP:n kannettavien tietokoneiden hinta-laatusuhde on kohdallaan, ja HP:n takuuhuolto toimii paikan päällä myös Virossa. HP:n tietokoneissa on runsaasti edistyksellisiä tietoturvaominaisuuksia. Olemme suunnitelleet ja rakentaneet Puumerkin kaikkiin toimipisteisiin myös tehokkaan yritysverkon”, sanoo HS-Worksin Mika Lausamo.
Kattavat palvelut yhdeltä toimijalta
Puutoimituksien keräämisessä hyödynnetään trukkeja, joissa käytetään tabletteja tehokkuuden parantamiseksi. ”HS-Works on meille erittäin tärkeä kumppani, ja yhteistyömme on sujunut hyvin. Olen jopa yllättynyt, kuinka laajaa osaamista heillä on. Olemme pystyneet ostamaan kaiken tarvittavan IT:n yhdeltä taholta, joka on parantanut toiminnan tehokkuutta. HS-Works reagoi nopeasti pyyntöihimme, ja yhteistyömme on laajentunut viimeisen vuoden aikana. He neuvovat meitä myös ohjelmistokehityksessä ja tekoälyn hyödyntämisessä”, korostaa Sintonen. ”Mobiililaitteemme voidaan tyhjentää etänä, mikäli laite sattuisi katoamaan.”
HS-Works tuottaa Puumerkille myös konesaliratkaisut ja verkkoympäristöt kaikkiin yrityksen toimipisteisiin sekä vastaavat niiden ylläpidosta ja valvonnasta.
HS-Works tuottaa myös konesaliratkaisut ja verkkoympäristöt kaikkiin Puumerkin toimipisteisiin. HS-Works myös vastaa näiden ylläpidosta ja valvonnasta. ”Olemme rakentaneet Puumerkin liiketoiminnan ja henkilöstön tarpeisiin optimaalisesti soveltuvat konesaliratkaisut palveluineen. Tuotamme ne kotimaisesta konesaliympäristöstä, ja uusien pilvipalvelimien käyttöönottokin sujuu vaivattomasti ilman erillisiä laitehankintoja”, Lausamo toteaa. ”Olemme yhdessä asiakkaamme kanssa tunnistaneet uusia kehitystarpeita, jotta esimerkiksi tilausten käsittely sujuu yhä automatisoidummin.”
Tekoälyn hyödyntäminen Puumerkin kaltaisessa yrityksessä on myös lähes välttämätöntä. Puumerkki hyödyntää tekoälyä kymmenien tuhansien dokumenttien arkistoinnissa.”Tarvittavat dokumentit löytyvät nyt nopeasti”, sanoo Sintonen. ”Haluamme ja vaadimme helppoa sekä nopeaa palvelua. Toiminnan pitää olla joustavaa, ja käyttötuen on toimittava tehokkaasti. Palvelutason pitää olla riittävän hyvää ja tietoturvan on oltava kunnossa kaikissa olosuhteissa.”
Suosittelija:
HS-Works on meille erittäin tärkeä kumppani, ja yhteistyömme on sujunut hyvin. Olen ollut myönteisesti yllättynyt siitä, kuinka laajaa osaamista heillä on. Olemme saaneet ostettua kaiken tarvittavan IT:n yhdeltä taholta.
Antti Sintonen, IT Infrastructure Manager, Puumerkki
Tiedot
Tilaaja: | Puumerkki |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Ohjelmistokehitys | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
HS-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HS-Works - Muita referenssejä
HS-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |