Toimitusjohtajan katsaus
Max Technologies Oy:n vuosi 2023 on ehtinyt jo hyvään vauhtiin, ja vuosi 2022 on saatu lukujenkin valossa pakettiin, joten nyt on erinomainen hetki katsahtaa menneeseen sekä tähytä tulevaan toimitusjohtajamme Mikko Ängeslevän kanssa.
Liiketoimintamme kasvu kiihtyi erityisesti vuoden 2022 jälkipuoliskolla. Liikevaihtomme kasvoi 9,7 % yltäen noin 2.24 milj. euroon. Käyttöoikeusmaksutulomme (ARR) puolestaan kasvoi 12,1 % muodostaen 88,2 % liikevaihdostamme. Haastavasta kustannuskehityksestä huolimatta saimme säilytettyä käyttökatteemme kohtuullisena pidettävällä 9,3 % tasolla ja saavutimme rule of forty -periaatteen mukaan pisteluvun 21,4.
Uudistusten vuosi
Vuoden 2022 aikana jatkoimme uudistetun strategiamme toteutusta ja saavutimme siinä lukuisia merkittäviä virstanpylväitä. Vuoden aikana käynnistimme kokonaan uuden liiketoiminnan, Maxtech Easyn, ja uudistimme sen myötä palvelutarjoamaamme selkeästi eri kohderyhmiä varten. Maxtech Pro:n osalta asiakasmäärämme kasvoi kaikissa kohdetoimialasegmenteissä ja vahvistimme asemaamme erityisesti julkisen sektorin, teollisuuden sekä kiinteistöpalvelualan toimialoilla.
Järjestelmäkehityksen osalta toteutimme koko järjestelmämme toimintalogiikkaa uudistavan käyttäjäoikeuksien hallinnan uudistuksen, minkä koimme välttämättömäksi toimenpiteeksi ratkaisujemme käytettävyyden kehittämiseksi erityisesti suuria asiakasorganisaatioita ajatellen.
Hatunnosto henkilöstölle
Maxtech:n toiminta nojaa vahvasti arvoihin, ja uskomme, että ensiluokkainen asiakaskokemus rakentuu aina parhaan mahdollisen henkilöstökokemuksen kautta. Maxtech:n johtoryhmä muotoilikin vuonna 2022 ydinarvojemme tueksi julkisen henkilöstölupauksen, joka takaa työ- ja yksityiselämän sujuvan yhteensovittamisen sekä mahdollisuuden niin oppia, kehittyä kuin edetä omalla uralla, mutta myös vaikuttaa ja päättää omaa työtä koskevista asioista. Henkilöstölupauksemme toimii jatkossa merkittävänä ohjenuorana niin jatkuvalle kehittymisellemme erinomaisena työpaikkana kuin pyrkimyksissämme kohti entistäkin laadukkaampaa henkilöstöjohtamista.
Osana kiitostamme henkilöstömme sitoutuneisuudesta ja upeasta työsuorituksesta laajensimme myös ainutlaatuisia henkilöstöetujamme yhteistyössä ulkoisten kumppaneidemme kanssa.
Hallittuun kasvuun
Nyt tavoitteenamme on toteuttaa viimeisetkin strategiakauden kehitystavoitteemme. Niiden myötä tulemme julkaisemaan lukuisia järjestelmämme käytettävyyttä parantavia uudistuksia sekä ydintuotteisiimme kokonaan uusia ominaisuuksia.
Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen liiketoimintaympäristömme on edelleen jossain määrin poikkeustilassa, mutta kotimaisten b2b-markkinoiden korona-ajan jälkeinen digitalisaation kehitysloikka tarjoaa meille suotuisan toimintaympäristön, jossa tavoittelemme hallittua kasvua myös vuonna 2023.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
HR | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Taloushallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
IoT | |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Ohjelmistokehitys | |
Paikkatieto GIS | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Julkishallinto | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Huolto ja korjaus | |
Johtamistyö | |
Koulutus | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Maxtech - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Maxtech - Muita referenssejä
Maxtech - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |